Reuma muuttui näkymättömäksi
Maailman reumapäivää vietetään 12.10.
Tulehduksellisia reumasairauksia sairastaa Suomessa 118 000 ihmistä. Yleisimpiä diagnooseja ovat nivel- ja selkärankareuma. Reumasairaudet ovat kuitenkin muuttuneet osittain näkymättömäksi. Ne aiheuttavat enää harvoin pysyvää vammautumista, toisin kuin menneinä vuosikymmeninä.
“Reumasairauksien hoidossa on menty paljon eteenpäin, mutta näistä saavutuksista pitää myös pitää kiinni. On tärkeää, että sairastunut pääsee ajoissa hoitoon ja tarvittaessa myös kuntoutukseen”, sanoo Satu Gustafsson, Reumaliiton hallituksen puheenjohtaja.
Reuma on krooninen sairaus. Suuri osa sairastuneista tarvitsee lääkehoitoa koko loppuelämänsä ajan. Niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta on tärkeää, että sairaus todetaan mahdollisimman varhain. Kun hoito päästään aloittamaan ajoissa, tulehdukset eivät ehdi tehdä pysyviä tuhoja niveliin.
Siksi toimiva hoitoketju on kaikkien etu. On tärkeää, että perusterveydenhuollossa osataan tunnistaa tulehduksellisten reumasairauksien oireet ja lähettää potilas eteenpäin, jotta diagnoosi ei viivästy. Varsinaisen diagnoosin tekee reumaan erikoistunut lääkäri. Hyvä hoitosuunnitelma ja tarvittaessa toimiva kuntoutus auttavat jatkamaan aktiivista elämää ja säilyttämään työkyvyn.
Tulehduksellisten reumasairauksien hoidossa käytettävien lääkkeiden kustannukset ovat vuodessa 200 miljoonan euron luokkaa. Mitä varhemmin sairauteen päästään kiinni, sen paremmin hoito yleensä onnistuu. Siksi hyvä hoito kannattaa, taloudellisestikin.
“On myös inhimillisesti tärkeää, että ihminen voi sairautensa kanssa mahdollisimman hyvin”, Gustafsson sanoo.
Tiesitkö tämän?
- Nivelreumaan sairastutaan tavallisimmin kuusikymppisenä, selkärankareumaan pari-kolmekymppisenä.
- Reumasairauksia on yli 200. Tulehduksellisten reumasairaukset ovat vain osa niistä. Ei-tulehduksellisia reumasairauksia ovat muun muassa osteoporoosi ja nivelrikko.
- Nivelrikko on yleisin nivelsairaus. 250 000 suomalaisella on toimintakyvyn heikentymistä aiheuttava polven tai lonkan nivelrikko. Lievempiasteista tai muissa nivelissä olevaa nivelrikkoa on moninkertainen määrä.
Lisätietoja
Anu Uhtio, toiminnanjohtaja, anu.uhtio(at)reumaliitto.fi, p. 044 709 81 38
Satu Gustafsson, hallituksen puheenjohtaja, satu.gustafsson(at)reumaliitto.fi, p. 044 563 00 81
Reumaliittoon kuuluu 138 jäsenyhdistystä ja niiden 30 000 jäsentä. Reumaliitto tarjoaa tutkittua tietoa, neuvontaa ja vertaistukea reumasairauksiin liittyen, järjestää hyvinvointia tukevaa kurssi- ja koulutustoimintaa sekä tekee vaikuttamistyötä reuma- ja tuki- ja liikuntaelinsairauksia sairastavien puolesta.
Valtakunnallista Reumaviikkoa vietetään 10.–16.10. Jäsenyhdistykset järjestävät tapahtumia ja tempauksia ympäri Suomen Vapaaehtoisuus vahvistaa -teemalla. Reumaviikon kampanjaa tukee taloudellisesti Novartis.