Siirry sisältöön

Lausunnot

Uutiset

Reumaliitto esittää huolensa sosiaali- ja terveysalan järjestöjen avustustoiminnan edellytyksiä ja linjauksia koskevasta selvityksestä

Vihreällä taustalla lukee lausunto.

Reumaliitto on antanut lausunnon selvityshenkilö Mika Pyykön raportista, jossa käsitellään sosiaali- ja terveysjärjestöjen tukirahoituksen ja hallinnon uudistamista. Reumaliitto kiittää mahdollisuudesta lausua raportista, mutta ilmaisee vakavan huolensa siitä, että esitetyt muutokset voivat vaikeuttaa järjestöjen toimintaedellytyksiä ja vapaaehtoistyötä.

Reumaliitto nostaa esiin useita huolenaiheita selvityshenkilön raportin ehdotuksista, jotka liittyvät valtionavustusten leikkauksiin ja muutoksiin avustusjärjestelmässä. Sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva avustusasioiden neuvottelukunta on antanut lukuisien muiden tahojen tapaan lausunnon raportista. Reumaliitto jakaa osan neuvottelukunnan esiin nostamista huolenaiheista, erityisesti valtionavustusleikkausten arvioinnin ja niiden vaikutusten tarkemman tutkimuksen tarpeen. 

Raportin huolestuttavat ehdotukset

Reumaliitto nostaa lausunnossaan esille, että raportti perustuu laajoista kuulemisista huolimatta vain yhden henkilön näkemyksiin, eikä sitä voida sellaisenaan ottaa ohjenuoraksi sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnan kehittämiseksi. Erityisesti liitto kiinnittää huomiota siihen, että avustusleikkauksilla voi olla merkittäviä vaikutuksia ennaltaehkäisevän työn ja matalan kynnyksen tukipalveluiden saatavuuteen, sekä vaikuttaa negatiivisesti hyvinvointialueiden kustannuspaineisiin.

Järjestöjen työlle on tärkeää saada pitkäjänteistä ja ennakoitavaa rahoitusta, joka tukee niiden työtä haavoittuvassa asemassa olevien kansalaisten parissa. Reumaliitto vaatii, että muutokset arvioidaan huolellisesti ja niiden vaikutukset selvitetään tarkasti ennen päätöksiä.

Hallinnollisen taakan keventäminen ja yleisavustuspainotuksen vahvistaminen

Selvityshenkilön ehdotukset hallinnollisen taakan keventämisestä, kuten lahjoitusten verovähennysoikeuden laajentaminen ja yleisavustuspainotuksen vahvistaminen, saavat Reumaliitolta kannatusta.

Hallinnollista taakkaa tulee järjestelmällisesti ja hyvin konkreettisesti keventää, jotta leikkausten vaikutus toiminnan kohderyhmissä oleviin ihmisiin jää mahdollisimman pieneksi. Järjestöjen keskenään eriarvoinen kohtelu verovähennysoikeuden suhteen ei ole kuitenkaan oikeudenmukaista. Reumaliitto näkee myös, että yleisavustuspainotteisuus mahdollistaisi järjestöjen pitkäaikaisen toiminnan kehittämisen ja myös nopean reagoimisen maailman muuttuessa. Siksi yleisavustuspainotusta on tarpeen olennaisesti vahvistaa.

Varainhankinnan tukeminen

Reumaliitto kritisoi ehdotuksia, jotka rajoittaisivat järjestöjen mahdollisuuksia kerätä varoja ja sopeutua muutoksiin. Reumaliitto toivoo, että rahoittajat antavat järjestöille selkeitä ohjeita ja tukea varainhankinnan kehittämiseen. Tämä mahdollistaisi järjestöjen pitkäaikaisen toiminnan suunnittelun ja varmistaisi, että ne voivat reagoida muutoksiin joustavasti ja nopeasti.

Järjestöjen rooli kansalaisten hyvinvointiin

Reumaliitto muistuttaa, että kansalaisten osallistumismahdollisuudet ja osallisuus ovat keskeisiä yhteiskunnan luottamuksen ja hyvinvoinnin kannalta. Yksikään sektori ei olisi selviytynyt yhteiskunnan viime vuosien haasteista ilman järjestöjen panosta. Järjestöjen rooli erityisesti haavoittuvimmassa asemassa olevien tukemisessa on kiistaton, ja ne ovat ennaltaehkäisseet ongelmia kuten osattomuutta, yksinäisyyttä, liikkumattomuutta ja mielenterveyshaasteita. Järjestöjen kohderyhmissä on paljon ihmisiä, joihin osuu jo monia muita kiristyksiä, jotka vaikuttavat heidän elämäänsä. Järjestöjen tuki voi loiventaa niiden negatiivisia vaikutuksia yksilöihin ja laajemmin yhteiskuntaan.

Reumaliitto painottaa lausunnossaan, että järjestöjen toiminnan vapaus on turvattava. Järjestöillä on paras tieto omasta toiminnastaan ja kohderyhmistään. Järjestöjen tulee säilyttää vapaus priorisoida omaa toimintaansa ja reagoida sekä lyhyen että pitkän aikavälin muutoksiin. Tämä varmistaa, että järjestöt voivat estää yhteiskunnallisten negatiivisten kehityskulkujen syntymistä ja tukea kansalaisten hyvinvointia tehokkaasti. 

Vapaaehtoistyön tuen väheneminen heikentäisi kansalaisten osallistumista ja aktiivisuutta

Reumaliitto korostaa, että yhdistystoiminta on erittäin kustannustehokasta, sillä valtaosa toiminnasta perustuu vapaaehtoisten työhön. Tämän mahdollisuuden hiipuessa on todennäköistä, että ihmisten sosiaalinen kohtaaminen vähentyy ja toiminnallisuus heikkenee sekä yhä useampi ihminen tulee riippuvaiseksi julkisen sektorin avusta, jota on jo nyt rajallisesti tarjolla. Järjestöjen antamaa tukea tuhansille ihmisille ei ole yhteiskunnallisesti varaa jättää huomioimatta.

Reumaliitto painottaa lausunnossaan paikallisten yhdistysten tukemisen merkitystä. Paikalliset yhdistykset ovat usein ainoa tuki monille haavoittuvassa asemassa oleville kansalaisille, erityisesti pienillä paikkakunnilla. Liitto toivoo, että jäsenjärjestöavustuksia vahvistetaan erityisesti pienille yhdistyksille, jotta ne voivat jatkaa työtään ja tukea omia kohderyhmiään.

Pitkäjänteinen työ kansanterveyden haasteiden ratkaisemiseksi

Reumaliitto korostaa, että reuma- ja muut tuki- ja liikuntaelinsairaudet kuormittavat merkittävästi sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmää. Näiden sairauksien ehkäiseminen ja hoitaminen vaatii pitkäjänteistä työtä, joka ei voi olla määräaikaista. Liitto varoittaa, että lyhytjänteinen rahoitus ja painotukset voivat vaikeuttaa järjestöjen kykyä torjua näiden sairauksien pitkän aikavälin vaikutuksia.

Raportissa ehdotettu yhden teeman painotus ei perustuisi tutkittuun tietoon sairauksien vaikutuksista ihmisen kokonaisvaltaiseen terveyteen ja hyvinvointiin. Kansalaisjärjestöjen toiminta ja rakenteet ovat pitkäjänteisiä, eikä esimerkiksi vapaaehtoistyötä tai asiantuntemusta ole tarkoituksenmukaista rakentaa viiden vuoden sykleissä. 

Reumaliitosta on kannatettavaa lisätä järjestöjen yhteistyötä ja yhteisiä ponnistuksia tunnistettujen, ajassa olevien monimutkaisten haasteiden ratkaisemiseksi. Keskeistä on, miten jaettavat voimavarat keskitetään järjestöjen perustyön ja mahdollisten hankkeiden välillä. Tässä olisi toivottavaa käydä avointa vuoropuhelua järjestöjen ja rahoittajan välillä. Esimerkiksi yksinäisyyden vähentäminen ja mielenterveyshaasteiden ennaltaehkäisy on käytännössä mukana kaikessa toiminnassamme ilman, että sitä sellaiseksi nimetty.

Reumaliitto esittää muutoksia ja toivoo dialogia

Reumaliitto toivoo, että tulevissa muutoksissa huomioidaan järjestöjen asiantuntemus ja tarpeet, ja että avustusten myöntämisprosesseja parannetaan niin, että ne tukevat järjestöjen pitkäaikaisempaa ja vaikuttavampaa toimintaa. Reumaliitto myös esittää, että avustuksia myönnettäisiin useammaksi vuodeksi kerrallaan ja että varainhankintaan rohkaistaisiin järjestöjä sen sijaan, että sitä rajoitettaisiin. Lisäksi Reumaliitto toivoo, että muutosten valmisteluun annetaan riittävästi aikaa ja kuullaan laajemmin järjestöjen ääniä.

Reumaliitto on valmis jatkamaan vuoropuhelua ja tarjoaa konkreettisia ehdotuksia, joilla voidaan turvata sosiaali- ja terveysjärjestöjen elinvoimaisuus ja varmistaa, että ne voivat jatkossakin tukea heikommassa asemassa olevia kansalaisia ja yhteiskuntaa. Reumaliitto tukee selvityshenkilö Pyykön raportissa ehdotettuja seuraavia toimenpiteitä:

  • Hallinnollisen taakan keventäminen
  • Avustusten myöntäminen useammaksi vuodeksi kerrallaan
  • Tuloksellisuus- ja vuosiraportointi kahden vuoden välein
  • AUP-raportin euromääräisen rajan nostaminen 500 000 euroon
  • Varainhankinnan kulujen kattaminen yleisavustuksella
  • Lahjoitusten verovähennysoikeuden laajentaminen kaikille sosiaali- ja terveysjärjestöille
  • Yhteistyön lisääminen järjestöjen välillä

Reumaliitto toivoo avointa vuoropuhelua järjestöjen ja rahoittajien välillä, jotta järjestöjen pitkän aikavälin työlle annetaan riittävästi tukea ja aikaa.

Lue Reumaliiton lausunto kokonaisuudessaan tästä.