Lastenreuma teki Otto Inveniuksesta ampumahiihtäjän

Kasvukipuja, Otto Inveniukselle sanottiin.

Hän kärsi lapsena kivuista ja tulehduksista nivelissä, etenkin polvissa, kyynärpäissä ja nilkoissa. Kun hän 12-vuotiaana kävi hammaslääkärin vastaanotolla, tämä kysyi, onko hänellä reuma. Ei ole, Invenius vastasi, vaikkei edes tiennyt, mitä reuma tarkoitti.

Lääkäri patisti Inveniusta tutkimuksiin. Hän oli kiinnittänyt huomiota leukojen kulumiseen ja epäili lastenreumaa eli juveniilia idiopaattista artriittia. Diagnoosi oli oikea.

”Minulle se oli helpotus”, Invenius sanoo nyt, 25-vuotiaana.

Urheilua hän ei silti jättänyt. Talvisin hän hiihti ja kesäisin yleisurheili. Joskus kipu yltyi juostessa tai heittolajeissa niin kovaksi, että oli pakko keskeyttää, vaikka se tuntuikin ”pienestä pojasta nololta ja kolahti identiteettiin”, Invenius kertoo.

”Muistan keihäänheiton, jolloin kipu kyynärpäässä yltyi niin kovaksi, että itku tuli. Ja lenkin, jolloin otin juoksuaskeleen, ja polvi petti alta. Se ärsytti.”

Diagnoosin jälkeen Invenius sai lääkityksen ja kortisonipistoksia niveliin. Hän kävi fysioterapiassa, ja pahimmat kivut jäivät. Lastenreuma ei silti estänyt kilpaurheilua. Hän jatkoi keihäänheittoa ja pikajuoksua, vaikka nivelet kipuilivat tärähdyksistä.

”Hiihdossa niveliin ei niinkään sattunut. Joskus tosin kyynärpäähän, jolloin täytyi rullahiihtää yhdellä kädellä.”

Reuma lähti pois

Lopullisen lajivalintansa Invenius teki Vuokatin urheilulukiossa. Hän päätyi ampumahiihtoon, jonka oli aloittanut kymmenvuotiaana.

”Reuman takia”, hän sanoo.

Vähitellen niveltulehdukset harvenivat. Hän oli ehkä lukion toisella luokalla, kun kävi viimeisen kerran reumapoliklinikalla. Tulehdukset olivat jääneet, joten myös lääkitys lopetettiin. Reuma vain hiipui pois, Invenius toteaa.

”Kuinka helppoa olikaan, kun ei sattunut mihinkään.”

Kun lääkitys päättyi, tuloksetkin kohenivat. Vuonna 2019 hän sai pronssia alle 19-vuotiaiden MM-kilpailussa. Vuonna 2022 alle 22-vuotiaiden EM-kilpailuista tuli kaksi hopeaa ja alle 22-vuotiaiden MM-kilpailusta yksi hopea.

Invenius toteaa, että reuma opetti elämään päivän kerrallaan.

”Tajusin, ettei aina tarvitse olla paras. Riittää, että tekee sen, mitä sillä hetkellä pystyy. Arvostus terveyttä ja perhettä kohtaan nousi. Ilman terveyttä ei voi urheilla, ja ilman läheisiä urheilu olisi yhdentekevää.”

Teksti: Päivi Ängeslevä
Kuva: SPADA / SIPA USA / Lehtikuva

Juttu on julkaistu Reuma-lehdessä 2/2026.