Uutiset

Lausunnot

Reumaliitto: Vyöruusurokotus tulisi sisällyttää kansalliseen rokotusohjelmaan myös reumasairaille

Vihreällä taustalla lukee lausunto.

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on pyytänyt lausuntoja luonnoksesta sosiaali- ja terveysministeriön asetukseksi rokotuksista annetun asetuksen muuttamisesta. Muutoksella kansallista rokotusohjelmaa täydennettäisiin niin, että jatkossa vesirokkorokotusta tarjottaisiin kaikille aikuisille, jotka eivät ole sairastaneet vesirokkoa tai saaneet kahta annosta vesirokkorokotetta. Lisäksi kansalliseen rokotusohjelmaan lisättäisiin vyöruusurokotus henkilöille, joille on tehty elin- tai kantasolusiirto tai jotka sairastavat hematologista syöpää.

Reumaliitto suhtautuu myönteisesti esitettyihin rokotusohjelman muutoksiin, mutta katsoo, että vyöruusurokotuksen kohderyhmää tulee arvioida vielä uudelleen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) esitysten ja tutkimusnäytön perusteella.

Reumaliitto korostaa, että STM:n perustelumuistion mukaan monien sairauksien tehokas hoito voi heikentää immuunipuolustusta ja lisätä vakavien infektioiden riskiä. Tämä koskee myös reumasairauksien hoidossa käytettäviä immunosuppressiivisia lääkkeitä. Tästä syystä liitto pitää tärkeänä, että vyöruusurokotus tulisi sisällyttää kansalliseen rokotusohjelmaan erityisesti voimakkaasti immuunipuutteisille potilaille.

Reumasairaat jäämässä rokotusohjelman ulkopuolelle

Reumaliitto kannattaa esitettyä muutosta, jonka mukaan vyöruusurokotusta tarjottaisiin jatkossa elin- tai kantasolusiirron saaneille sekä hematologista syöpää sairastaville henkilöille. Käytännössä monet biologista tai muuta immunosuppressiivista hoitoa saavat reumasairaat jäisivät kuitenkin edelleen rokotusohjelman ulkopuolelle, vaikka heidän kohonnut riskinsä on tunnistettu myös STM:n perustelumuistiossa.

Reumasairautta sairastavilla henkilöillä on muuta väestöä suurempi riski sairastua vyöruusuun. Riskiä lisäävät sekä itse sairaus että sen hoitoon käytettävät lääkkeet, kuten biologiset lääkkeet, JAK-estäjät, kortikosteroidit ja muut immunosuppressiiviset hoidot. Lisäksi vyöruusun komplikaatiot, kuten pitkittynyt hermokipu, sekä taudin uusiutuminen ovat tässä potilasryhmässä yleisempiä.

Merkittävä tautitaakka ja kasvava ilmaantuvuus

Vyöruusutapauksia todetaan Suomessa vuosittain kymmeniä tuhansia, ja vuonna 2023 tapauksia oli noin 28 000. Väestön ikääntyminen lisää tapausmääriä edelleen.

THL on esittänyt ikäperusteisen vyöruusurokotuksen tarjoamista kaikille 75 vuotta täyttäneille osana kansallista rokotusohjelmaa. Reumaliitto pitää tärkeänä, että tämä esitys huomioitaisiin valmistelussa, sillä ikäperusteinen ohjelma tavoittaisi myös merkittävän osan reumasairauksia sairastavista henkilöistä.

Reumaliitto viittaa myös esityksen kustannusvaikuttavuusarvioihin, joiden perusteella vyöruusurokotus voi olla perusteltu myös autoimmuunisairauksia sairastaville ja biologista lääkehoitoa käyttäville potilaille.

Kansainväliset suositukset tukevat rokotusta

Kesäkuussa 2026 päivitetyt EULARin (European Alliance of Associations for Rheumatology) rokotussuositukset suosittelevat vahvasti vyöruusurokotetta kaikille tulehduksellisia reumasairauksia sairastaville.

Myös tästä syystä Reumaliitto katsoo tärkeäksi, että vyöruusurokotus sisällytetään kansalliseen rokotusohjelmaan sekä nyt esitettyihin lääketieteellisiin riskiryhmiin että ikäperusteisesti THL:n esityksen mukaisesti. Lisäksi liitto esittää, että jatkossa arvioidaan rokotusohjelman laajentamista myös kaikkiin immunosuppressiivista hoitoa saaviin reumasairaisiin.

Vesirokkorokotteen laajennus varusmiehille tervetullut

Reumaliitto pitää myönteisenä, että vesirokkorokote lisätään varusmiespalvelukseen tuleville henkilöille, joilla ei ole suojaa vesirokkoa vastaan. Mahdollisuus saada vesirokkorokotus ennen immunosuppressiivisen hoidon aloittamista on myös tärkeä immuunipuolustusta heikentäviä hoitoja saavien potilaiden kannalta. Reumaliitto kannustaa hyvinvointialueita tiedottamaan tästä mahdollisuudesta osana reumasairauksien hoitoketjuja.

Voit lukea lausunnon kokonaisuudessaan Lausuntopalvelusta. Lisätietoja: Maria Mattila, erityisasiantuntija, maria.mattila@reumaliitto.fi.