Reumaliitto alue- ja kuntavaaleissa 2025: Hoitopolut kuntoon, liikkuminen esteettömäksi
Kunta- ja aluevaalit käydään samanaikaisesti sunnuntaina 13. huhtikuuta 2025. Reumaliitto esittää vaaleihin teemoja, joiden avulla parannetaan suomalaisten hyvinvointia, liikkumismahdollisuuksia ja hoitopolkujen sujuvuutta.
Näissä vaaleissa järjestöjen rooli korostuu erityisesti, sillä ne ovat tärkeä osa niin sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämistä kuin kuntien elinvoiman lisäämistä.
”Reumaliitto ja sen jäsenyhdistykset tuovat päätöksentekoon äänen, joka edustaa yli 27 000 ihmistä ympäri Suomen. Järjestöjen asiantuntemus on arvokasta niin hyvinvointialue- kuin kuntatasolla, sillä järjestöjen paikallistoiminta, vapaaehtoistyö ja vertaistuki ovat avainasemassa hyvinvoinnin edistämisessä”, sanoo Reumaliiton toiminnanjohtaja Anu Uhtio.
Hyvinvointi paranee, kun järjestöt otetaan mukaan
Hyvinvointialueet tarvitsevat järjestöjä, sillä ne tuntevat jäsenistönsä tarpeet ja tuovat esiin erityisesti pitkäaikaissairautta sairastavien ääntä. Järjestöt lisäävät ihmisten kokonaishyvinvointia muun muassa vähentämällä yksinäisyyttä, tarjoamalla vertaistukea sekä matalan kynnyksen liikunta- ja harrastusmahdollisuuksia.
”Viisaita ovat ne hyvinvointialueet, jotka tukevat vapaaehtoistoimintaa ja hyödyntävät yhdistysten asiantuntemusta terveyden edistämisessä. Järjestöillä on merkittävä rooli hyvinvointipalvelujen täydentäjänä”, sanoo Reumaliiton vaikuttamistyön asiantuntija Maria Mattila.
Hoitopolkujen sujuvuus tuo kustannustehokkuutta
Reumaliitto nostaa esiin sujuvien hoitopolkujen tärkeyden. Yksi keskeinen tavoite on vakiinnuttaa hoitosuunnitelmien tekeminen joka alueella. Hoitamatta jääneet sairaudet ja keskeneräiset hoitotapaamiset aiheuttavat sosiaali- ja terveydenhuoltoon kustannuksia. Hoitopolkujen sujuvuus on paitsi eduksi potilaalle myös yhteiskunnalle taloudellisesti kannattavaa.
”Hoitoon pääsyn vaikeus ja hoitosuunnitelman puute voivat johtaa terveysongelmien pahenemiseen ja kasvaviin kustannuksiin. On taloudellisesti merkittävää, että ihmiset saavat oikea-aikaisen ja laadukkaan hoidon, jotta heidän tilanteensa eivät pahene ja saatu hoito on vaikuttavaa”, Mattila sanoo.
Esteettömät ja saavutettavat liikuntapalvelut ovat jokaisen oikeus
Reumaliitto muistuttaa, että liikunta on avainasemassa monien sairauksien ennaltaehkäisyssä, hoidossa ja kuntoutuksessa. Esteettömät ja saavutettavat liikuntapalvelut mahdollistavat erityisesti toimintarajoitteisten henkilöiden osallistumisen ja parantaa heidän elämänlaatuaan. Reumaliitto toivoo, että hyvinvointialueet hyödyntäisivät järjestöjen asiantuntemusta soveltavan liikunnan edistämisessä.
”Toimintarajoitteiset tarvitsevat palveluja, joita ei aina ole saatavilla muilla palveluntuottajilla. Järjestöllä on tähän hyvää asiantuntemusta ja ne kannattaa ottaa mukaan yhteistyöhön”, muistuttaa Reumaliiton liikunnan ja terveyden asiantuntija Kirsi Kaipainen-Pyykkö.
Vapaaehtoistoiminta on perusta, jolle paikallinen yhteisö rakentuu
Reumaliitto korostaa teemoissaan myös kuntavaalien tärkeyttä, sillä aktiivinen yhdistyskenttä on elinvoimaisen kunnan perusta. Järjestöt tarjoavat tärkeää tukea ja palveluja, joita viranomaiset eivät pysty yksin tuottamaan.
Vapaaehtoistoiminta on monelle kunnalle perusta, jolle koko paikallinen yhteisö rakentuu. Ilman rahoitusta ja sopivia tiloja yhdistykset eivät voi toimia. Kuntien on varmistettava, että järjestöt voivat jatkaa toimintaansa.
Kuntalaisten liikkumista lisätään esteettömillä liikkumismahdollisuuksilla
Kunnat voivat tukea liikkumista tarjoamalla esteettömiä liikuntamahdollisuuksia ympäri vuoden. Reumaliitto painottaa, että kunnissa on huolehdittava esimerkiksi riittävästä hiekoituksesta, valaistuksesta ja levähdyspenkeistä, jotta liikkuminen on turvallista ja mielekästä kaikille.
”Liikkumisen tulee olla kaikkien saavutettavissa. Kunnilla on tässä tärkeä rooli”, toteaa Kaipainen-Pyykkö.
Lisätietoja:
Reumaliiton vaaliteemat ovat ladattavissa tästä suomeksi ja ruotsiksi.
Tervetuloa kevään tapahtumiin – lue lisää ja ilmoittaudu mukaan
28.1. Missä mennään hyvinvointialueilla – neljän järjestön yhteinen tilaisuus Tampereella
24.2. Reumaliiton etävaalikahvit
17.3. Missä mennään hyvinvointialueilla – neljän järjestön yhteinen tilaisuus Lappeenrannassa