Siirry sisältöön

Hys, kipu, ole hiljaa!

Kroonisesta kivusta pääsee harvoin täysin eroon, mutta sitä voi oppia vaimentamaan. 

Ihmisen elimistö on tiedon valtatie. 

Jos nostat toisen jalkasi ilmaan ja pyörittelet nilkkaasi, tunnet sen vaikka silmät kiinni.  

Jos laitat jalkapohjan maahan ja varaat sille painoa, tiedät senkin.  

Jos jalka osuu kiukaan kuumaan kylkeen, sen vasta tiedätkin.  

** 
Kosketuksesta, painosta ja asennosta kertovat aistit eivät ole kovin äänekkäitä. Ne ikään kuin huikkaavat pikaisen tiedotuksen muuttuneesta asiaintilasta, mutta hiljenevät sitten. Aamulla pukeutuessa vaatteet voi tuntea iholla, päivän mittaan ei enää, ellei ala niitä erikseen ajatella. 

Kipu on toista maata. Se huutaa. Ja joskus jatkaa huutoaan, vaikka kivun aihe olisi jo poistunut.  

Piirroskuva pään sivuprofiilista. Aivojen kohdalla on piirros, jossa miehen jalka osuu kiukaaseen

** 
Elina Oksasen polvi ilmoittaa kivusta heti, kun sille varaa vähänkin painoa.  

”Välillä kipu on kuin vannemainen puristus, välillä kuin raastinrauta. Pahimpina päivinä kipu tuntuu myös pakaran ulkoreunalla, nilkassa ja päkiässä.” 

Elina Oksanen on opetellut tulemaan toimeen kivun kanssa jo vuosia.  

Kun kipu tuntuu erityisen ikävältä, hän yrittää viedä ajatukset pois siitä. Käytössä on vaikka mitä keinoja, vähän hassujakin. 

”On kiva seurata Instassa ihmisten päivityksiä omista lemmikeistään, niistä tulee hyvä mieli”, Oksanen sanoo. 

** 
Elimistön sisällä tieto kulkee kahdella tavalla, sähköisesti ja kemiallisesti. Hermoissa kulkeva tieto perustuu sähköisiin signaaleihin. Kemiallisesta tiedonvälityksestä taas on kyse silloin, kun asialla ovat useat eri välittäjäaineet.

Sen, mitä erilaiset viestit tarkoittavat, päättävät aivot. Niihin tulee hermostoa pitkin jatkuva virta sähköisiä signaaleja. Aivot järjestävät ne tärkeyden mukaan. 

Mitä enemmän johonkin tuntemukseen keskittyy, sen voimakkaammaksi se käy. Hermoradat ovat vähän kuin polut metsässä. Mitä useammin kuljet samaa reittiä, sen selkeämmäksi se käy.  

Siksi voi olla järkevää tehdä jotakin niin hassua kuin katsella söpöjä eläinkuvia. Se auttaa viemään ajatukset pois kivusta.  

** 
Akuutti kipu on hyödyllistä. Se varoittaa uhkaavasta vaarasta. Kun kudos on vaurioitunut, kipu pakottaa varovaiseksi, jotta kudos saa parantua rauhassa.  

Ongelmaksi kipu muodostuu silloin, kun se jatkuu turhaan.  

”Kroonisesta kivusta puhutaan silloin, kun kipu jatkuu vielä normaalin kudosten paranemisajan jälkeenkin. Krooninen kipu on varsinainen riesa”, kivun hoitoon erikoistunut fysiatri Timo Pohjolainen sanoo.  

Mitta on kolme kuukautta. Sitä pidempään jatkuvaa kipua pidetään kroonisena. 

Kipu voidaan jakaa kolmeen ryhmään kivun syyn perusteella. Reumasairauksissa on tyypillisintä kudosvauriokipu. 

Kudosvauriokivussa viestejä aivoihin lähettävät nosiseptorit eli kipua aistivat reseptorit. Niitä on esimerkiksi ihossa, nivelissä, lihaksissa, sidekudoksissa ja suolistossa. Kun kudos on vaurioitunut, reseptorit lähettävät siitä viestejä aivoihin.  

Hermovauriokivussa vaurio on tuntoaistimuksia välittävässä järjestelmässä. 

”Siihen liittyy kivun lisäksi tuntoaistin muutoksia. Luonteeltaan hermovauriokipu on usein polttavaa, sähköiskumaista tai tuikkaavaa”, Pohjolainen kertoo. 

Usein siihen liittyy myös muutoksia tuntoärsykkeissä. Tavallinen kevyt kosketus voi alkaa tuntua epämiellyttävältä. Jopa vaatteen kosketus iholla voi ärsyttää.  

Kolmas muoto on idiopaattinen kipu. Siinä kivulle ei löydy selvää syytä.  

Kivun kokemus on aina yksilöllistä. Varmaksi ei voi sanoa, miltä toisen kipu tuntuu tai kuinka voimakasta se on.  

”Kivun kokemukseen vaikuttaa se, millainen käsitys kivusta ja kivuliaisuudesta on saatu jo lapsena, miten vanhemmat ovat suhtautuneet kipuun”, Timo Pohjolainen sanoo. 

** 
Elina Oksasen matka kipujen kanssa alkoi kesän 2004 lopulla nivelkivuista. Hän oli silloin 21-vuotias. Suvussa on nivelreumaa ja pian Oksanenkin sai diagnoosin: seronegatiivinen nivelreuma. 

Pari vuotta myöhemmin Oksanen sai tyttären. Reuma oli rauhallinen odotus- ja imetysajan.  

”Sitten kivut jysähtivät päälle oikein kunnolla”, Oksanen kertoo.  

Nivelreumaa alettiin hoitaa biologisilla lääkkeillä, joista nyt on käytössä jo kolmas. 

Pahiten kiusasivat polvet, ja vuoden 2016 keväällä Oksanen sai lähetteen polvien puhdistusleikkaukseen. Oksanen sai valita, kumpi polvi leikataan ensin. Oikea oli huonommassa kunnossa, joten se.

Jo leikkauspöydällä Oksanen ymmärsi, että jotakin meni pieleen. Kipu oli kova eikä tuntunut loppuvan. Ei ole loppunut vieläkään. Reumakivut pysyvät kurissa, polvikipu ei.  

Pahiten kipu tuntuu polven ulkosyrjällä, samassa paikassa, johon tuli leikkauksen jälkeen iso hematooma.

Polvi ei koukistu eikä suoristu kunnolla. Välillä se pettää alta muuten vaan. Kotona Oksanen uskaltaa liikkua ilman tukea, mutta ulos on aina lähdettävä kyynärsauvojen kanssa.  

** 
Elina Oksanen on koulutukseltaan lähihoitaja. Se on auttanut suhtautumaan kipuun. Hän on alusta lähtien etsinyt aktiivisesti keinoja, miten pärjätä kivun kanssa. Liikkuminen on tärkeää, ettei polvi jäykisty kokonaan.

Kodin lähellä on uimahalli ja siellä hän käy kolmesti viikossa. Matka taittuu jalan, kyynärsauvojen avulla. 

Suurinta osaa kipulääkkeistä Oksanen ei voi käyttää yliherkkyyden takia. Kipuun hän syö tolfenaamihappoa. Se on vanha lääke, jota on käytetty pitkään esimerkiksi migreenin ja kuukautiskipujen hoitoon. 

Moni lääkäri on hämmästynyt, kun on nähnyt sen hänen lääkelistallaan. He ovat ihmetelleet, että onko tuokin lääke vielä olemassa.  

** 
Se, millaisilla lääkkeillä kipua hoidetaan, riippuu kivun luonteesta.  

Akuutti, äkillinen kipu johtuu usein kudosvaurioista. Sitä hoidetaan parasetamolilla, tulehduskipulääkkeillä ja tarvittaessa miedoilla opioideilla.  

Tulehduskipulääkkeet vaikuttavat välittäjäaineiden kautta sekä kudosvaurioalueella että keskushermostossa. Paljon käytetyn parasetamolin vaikutusmekanismista ei olla ihan varmoja. Opioidit vaikuttavat pääasiassa keskushermostossa.  

Kroonisen kivun hoidossa opioideja pyritään välttämään niihin liittyvien riskien takia. Opioideihin syntyy herkästi riippuvuus. Lisäksi niiden teho heikkenee, jos niitä käytetään pitkään. 

”Kun sietoraja nousee, joudutaan aiemman tehon saamiseksi nostamaan annosta”, Pohjolainen sanoo. 

Opioideista tulee myös euforian tunne, joka saa joskus nostamaan annosta omatoimisesti. Silloin riski jäädä koukkuun kasvaa entisestään. 

Idiopaattisessa kivussa kuten fibromyalgiassa lääkkeistä on vain vähän hyötyä. Silloin etusijalla ovat lääkkeettömät keinot.

**
Lokakuussa Elina Oksanen istui Turun yliopistollisen keskussairaalassa ja kuulosteli, miltä päätä nakuttava laite tuntuu. 

Käynnissä oli ensimmäinen kerta sarjamagneettisimulaatiohoitoa, johon viitataan myös lyhenteellä rTMS. Siinä annettaan magneettipulsseja päähän, tarkkaan ennalta valikoituihin kohtiin. Ne vaikuttavat aivokuoreen ja sitä kautta kiputuntemukseen.  

Tie hoitoon oli pitkä. Oksanen kuuli hoitomuodosta pari vuotta sitten ja alkoi selvitellä, voisiko siitä olla apua hänen kipuihinsa. Sen jälkeen tie vei kipupoliklinikan, psykologin ja monen mutkan kautta tähän tuoliin. 

Kipulääkäri oli arvioinut, että Oksasen polvea piinaava kipu on hermoperäistä ja siksi hoito voisi toimia. Varmaa se ei olisi. Hoito tehoaa hyvin vain osalla potilaista, mutta heillä sen teho voi olla merkittäväkin.  

Laitteessa on kahdeksikon muotoinen kela, joka asetetaan päätä vasten, tarkkaan ennalta valikoituun kohtaan. Ensimmäisillä kerroilla kela oli Oksasen takaraivolla, vasemmalla puolella. Se kohta aivokuoresta vastaa oikeaa polvea.  

”Tuntui kuin tikka olisi hakannut päätä. Sellainen trrrr trrrr vaan kuului.”  

Laite pitää kovaa ääntä ja siinä istutaan korvatulpat korvissa. Hoitoa annetaan ensin seitsemän minuuttia, sitten pidetään kymmenen minuutin tauko, sitten taas seitsemän minuuttia nakutusta. Hoidon ajan Oksanen katselee telkkarista tekstitettyjä ohjelmia, sillä ääntä ei laitteen ja tulppien läpi kuulisi.  

Ensimmäisen hoitokerran jälkeisenä iltana polvi vähän ärähti, seuraavana päivänä tuntui turralta.  

”Kroppa huomasi, että sitä on sorkittu”, Elina Oksanen kertoo. 

** 
Irinalla todettiin lastenreuma jo 3-vuotiaana. Reuma pysyi melko hyvin kurissa lääkkeillä, mutta vuosien mittaan hoitona käytetty metotreksaatti alkoi ällöttää. Lopulta kaksi päivää viikosta kului oksentaessa.  

Vajaa kymmenen vuotta sitten lääkärin kanssa sovittiin, että seuraavaksi siirryttäisiin biologisiin lääkkeisiin.  
”Inhosin metotreksaattia niin paljon, että lopetin sen aika nopeasti, vastoin lääkärin ohjeita”, Irina, 41, sanoo. Hän haluaa esiintyä jutussa vain etunimellään. 

Sopivan biologisen lääkkeen löytymisessä kesti muutama kuukausi. Sinä aikana reuma alkoi oireilla. 
Kun uusi lääke alkoi tehota, reumaoireet hävisivät, mutta kivut jäivät.  

Lastenreuman rinnalle oli tullut fibromyalgia. Se on sairaus, jossa elimistö herkistyy kivulle.  

** 
Fibromyalgiakipu on luonteeltaan idiopaattista eli sille ei ole löydettävissä selkeää syytä. Irinalla se tuntuu erilaiselta kuin kudosvauriokipu, joka on hänelle tuttua reumasta. 

”Reuman kivut olivat selkeästi paikallaan, ne liittyivät siihen niveleen, joka oli tulehtunut”, Irina sanoo. 

Hänellä reumakivut oireilevat eniten jaloissa. Polvi saattaa turvota niin, ettei sitä saa kunnolla suoraksi. Kipu on jomottavaa. 

Fibromyalgiakivun paikka ja voimakkuus vaihtelevat. 

”Usein se on luonteeltaan repivää. Tuntuu siltä, että solut revittäisiin irti toisistaan. Se on kuin kokovartalomigreeni.” 

Irina oli aiemmin lukenut fibromyalgiasta ja miettinyt, että onneksi oma sairaus ei ole noin ikävä. Kun diagnoosi tuli, hyväksymisprosessi oli vaikea. Piti etsiä omat rajat sille, kuinka paljon voi liikkua ilman, että keho rasittuu liikaa. Yksi ikävimmistä oireista oli lihasten jumittaminen. Jos oli päivällä käynyt liikkumassa, illalla lihakset eivät meinanneet toimia edes sen vertaa, että sohvalta nouseminen olisi sujunut helposti.  
** 
Viime kesänä Irina selaili kesäyliopiston kursseja. Sieltä sattui silmiin ilmoitus etäkurssista, jolla opetettiin stressinpurkuliikkeitä. Irina ei tiennyt aiheesta ennalta mitään, mutta päätti kokeilla. Menetelmää kutsutaan lyhenteellä TRE ja sen mainostetaan purkavan elimistön ylikuormitustilaa lihasvärinällä ja tärinällä.   

Kurssin esittelytekstissä varoitellaan kokeilemasta menetelmää, jos on vakavasti sairas, toipumassa leikkauksesta tai kärsii vakavista mielenterveyden sairauksista. 

Irina luki kurssimateriaalit kerralla läpi ja testasi liikkeitä jo samana iltana. TRE:ssä tehdään tietty sarja melko raskaita liikkeitä, joiden pitäisi laukaista lihasjännitystä. Ohjeita seuraamalla hän sai lihaksensa tärisemään juuri niin kuin tekniikassa on tarkoitus. 

”Lihaksissa tuntui samanlaista tärinää kuin silloin, kun lihasrasitus menee äärimmilleen. Ekalla kerralla se tuntui hauskalta ja tosi oudolta. Keho tässä nyt hyppelehtii itsekseen.” 

Siitä huolimatta hänellä säilyi hallinnan tunne. Tärinän lopettaminen onnistui päättämällä. 

** 
Seuraavana päivänä olo oli ihmeellinen. Keho toimi aivan eri lailla kuin aiemmin. Suurin osa fibromyalgiakivusta oli poissa.  

Se näkyy kaikessa liikkumisessa. Aiemmin lihakset olivat niin jumissa, ettei Irina uskaltanut luottaa niihin portaita kulkiessa. Nyt liikkuminen on kevyttä ja keho toimii normaalisti. Kun kivut ovat alkamassa, Irina saa purettua tilanteen laittamalla lihaksensa tärisemään. Kokonaan kivut eivät ole kadonneet, mutta vähentyneet murto-osaan aiemmasta. 

Myös puoliso kokeili tekniikkaa ja piti siitä, mutta muita sitä kokeilleita hän ei tunne. Irina on intoillut aiheesta tuttavilleen. 

”Ihmiset katsovat ehkä vähän kummasti, mutta kuuntelevat aika hyvin”, hän sanoo ja nauraa.

** 
Irina tekee parhaillaan väitöskirjaa. Tutkijana hän kaipaisi selitystä sille, miksi saa apua TRE:stä. Ja onko hän yksittäistapaus vai voisiko menetelmä toimia muillakin?  

Tutkittua tietoa hän ei ole aiheesta löytänyt, ainoastaan satunnaisia mainintoja siitä, että TRE on helpottanut sitä kokeilleiden ihmisten kipuja. Oma ala on aivan toinen, joten osaaminen ei riitä sen arvioimiseen, miksi hän saa tärinästä helpotusta.  

Placebolla eli lumevaikutuksella hän ei usko sen selittyvän, sillä hän ei odottanut tekniikalta mitään erityistä ennen kuin kokeili sitä.  

”Kyllähän jumpan jälkeen usein ravistellaan lihaksia, ehkä tässä on jotakin samanlaista.” 

Vaikka kokee itse hyötyvänsä liikkeistä, suhtautuu hän sen muille suositteluun vähän varauksellisesti. Hän ei itse uskaltaisi tehdä tärinää aiheuttavia liikkeitä silloin, kun jalkojen nivelissä on tulehdus päällä.  

”Ei tämä missään nimessä fibromyalgiaa paranna, mutta minulla tämä auttaa selvästi palautumisessa”, Irina sanoo.  

** 
Fysiatri Timo Pohjolainen on kuullut TRE-menetelmästä mutta tutkimuksia hoitomenetelmästä ei ole. Hän ei kuitenkaan näe mitään ongelmaa siinä, jos joku kokeilee sitä. 

”Ei se tauti siitä pahene, kyllä fibromyalgiassa voi kokeilla erilaisia asioita.” 

Sitä hän ei tiedä, vaimentaako harjoitus kipua ja jos niin miten.  

”Saattaahan siinä olla jotakin, mikä vaikuttaa kipua viestittäviin reseptoreihin. Ei siitä tieteellistä tietoa ole, mutta ei se vahingollista ole. Onhan myös olemassa laitteita, joilla aiheutetaan lihaksiin tärinää.” 

** 
Kivun kanssa ei pidä jäädä yksin. 

”Mitä enemmän eristäytyy, sen pahemmalta kipu tuntuu. Kivun kokemus vain pahenee, jos siihen keskittyy”, Timo Pohjolainen muistuttaa. 

Siksi on tärkeä jatkaa sellaisten asioiden tekemistä, joista on ennenkin saanut mielihyvää. Viettää aikaa ystävien kanssa, käydä kulttuuriharrastuksissa, harrastaa liikuntaa niissä muodoissa, jotka itselle sopivat.

”On tärkeää, että huomio kiinnittyy muihin asioihin.” 

Samalla on hyvä muistaa, että pitkittyvä kipu kuormittaa monella tapaa. Usein se aiheuttaa ahdistusta, joskus myös masennusta. Myös ne on otettava kivun hoidossa huomioon.  

”Masennukseen voi liittyä kivun tunteen voimistumista. Silloin hoitoon pitää ottaa mukaan myös psykologi tai psykiatri.” 

Ahdistuneisuuden terveydenhuollon ammattilaiset huomaavat herkästi. 

”Masennus taas voi olla aika kauan piilossakin. Kyllä sen läheiset huomaavat, ja sairastunut itsekin, jos on oikein rehellinen”, Pohjolainen sanoo.  

Piirroskuva, jossa ihminen istuu risti-istunnassa eikä välitä kipuimpulssista.

** 
Vaikka Elina Oksanen on elämänmyönteinen, on hänelläkin ollut kivun kanssa synkkiä jaksoja. Nyt näyttää kuitenkin valoisalta. 

Sarjamagneettihoito tuntuu auttavan, ainakin jonkin verran. Marraskuun puolivälissä hoitokertoja on takana 14. Kohta, johon hoitoa annetaan, on vaihtunut takaraivon vasemmalta puolelta oikean korvan taakse.  

”Välillä on olo, että laite yrittää hakata päähäni järkeä. Että älä ajattele sitä kipua niin paljon, niin pääset eroon siitä.” 

Polvi tuntuu selvästi paremmalta. Terävin kipu on poissa, eikä polven iho reagoi kosketukseen yhtä ärhäkästi kuin ennen. Jalka myös taipuu aiempaa helpommin.  

”On helpompi kävellä, kun tuo ei ole enää sellainen puujalka”, Elina Oksanen sanoo. 

Kivut ovat vaimentuneet, mutta eivät kadonneet.  

”Kipuja on ollut niin kauan, että ei niistä ihan sormia napsauttamalla parane. Mutta hyvään suuntaan tämä menee.” 

Teksti: Pia Laine
Kuvitus: Esa-Pekka Niemi

Juttu on ilmestynyt Reuma-lehdessä 4/2022

Vastaisitko tärkeään kyselyyn: Käyttäjäkysely

Täyttämiseen menee noin 2 minuuttia.