Siirry sisältöön

Veroilmoituksen aika, muista kotitalousvähennys ja veronmaksukyvyn alentumisvähennys

Piirroskuva jossa on kynä, säästöpossu, verolomake ja taskulaskin.

Sairastamiseen liittyy paljon kustannuksia. Verotuksessa voi saada erilaisia vähennyksiä, jotka voivat pienentää maksettavan veron määrää.

Veronmaksukyvyn alentumisvähennyksen voit saada harkinnanvaraisesti esimerkiksi sairauden, työttömyyden, elatusvelvollisuuden tai pelkkien suurten sairauskulujen perusteella. Vähennyksen myöntämistä harkittaessa otetaan huomioon sinun ja perheesi käytettävissä olevat yhteiset tulot sekä varallisuus.

Voit myös saada kotitalousvähennystä, kun olet ostanut työn ennakkoperintärekisteriin merkityltä yritykseltä tai palkannut työntekijän. Kotitalousvähennystä voit saada esimerkiksi tavanomaisista kotitalous-, remontti-, hoiva- ja hoitotyöstä. Vähennyksen määrään vaikuttaa se, mihin työhön kotitalousvähennystä haetaan. Kotitalousvähennyksen saa kuitenkin vain työn osuudesta eikä esimerkiksi tarvikkeista ja matkakuluista.

Vähennykseen oikeuttavaa ostettua kotitaloustyötä on esimerkiksi siivous, pyykinpesu, muu vaatteiden huolto ja ruuan laitto. Vähennyskelpoista on myös piha-alueen puhtaanapitotyö sekä esimerkiksi kukkien kastelu, polttopuiden teko sekä pihaan kuuluvan puutarhan hoito, kuten nurmikon ja pensasaidan leikkaus ja pihapuiden kaato. Kaupassa käynti, muu asiointi ja lemmikin ulkoiluttaminen oikeuttavat vähennykseen vain, jos työ on osa muuta, laajempaa kotitalous-, hoiva- tai hoitotyötä, jonka tekee sama henkilö.

Hoiva- ja hoitotyön ostaminen voi oikeuttaa myös kotitalousvähennykseen. Tällaista työtä on esimerkiksi lasten, sairaiden, vammaisten ja vanhusten hoitaminen hoidettavan kotona. Hoiva ja hoito voi olla esimerkiksi syöttämistä, pukemista, pesemistä ja auttamista ulkoilussa sekä muissa henkilökohtaisissa toimissa tai lapsista huolehtimista. Kotitalousvähennystä ei kuitenkaan saa esimerkiksi parturin, jalkahoitajan, hierojan ja henkilökohtaisen kunto-ohjaajan palveluista, terapiapalveluista ja muista vastaavista töistä. Ne eivät ole tavanomaista kotona tehtävää hoiva- tai hoitotyötä, vaikka ne tehtäisiin asiakkaan kotona. 

Vähennyksen voit saada avustajan käyttämisestä henkilökohtaisessa asioinnissa, jos avustaminen on osa laajempaa kotitalousvähennykseen oikeuttavaa kotitaloustyötä tai hoiva- ja hoitotyötä. Asioinnissa avustamisella tarkoitetaan esimerkiksi henkilön avustamista kaupassa, pankissa ja apteekissa asioinnissa.

Palvelutalossa, hoivakodissa, ryhmäkodissa, senioritalossa tai vastaavassa asuva saa vähennyksen kuten tavallisissakin asunnoissa tehdystä työstä. Myöskään omaishoidon tuki ei estä kotitalousvähennyksen myöntämistä muista töistä. Jos kunta on antanut näitä töitä varten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelin tai muun maksusitoumuksen, ei näistä töistä saa kotitalousvähennystä.

Oman veroilmoituksesi määräpäivän näet veroilmoituksestasi tai OmaVerosta. Mikäli et ole aiemmin huomannut näitä mahdollisuuksia verovähennyksiin, niin ei huolta, verovähennykset voit hakea myös takautuvasti kolmen vuoden ajan verovuoden päättymistä seuraavan vuoden alusta. Lisätietoa ja apua veroilmoituksen tekoon saat Verohallinnosta.

Teksti: Maria Mattila, Reumaliiton vaikuttamistyön asiantuntija, sosiaali- ja terveyspolitiikka
Kuva: Nuthawut – adobe.stock.com

Juttu on ilmestynyt Reuma-lehdessä 2/2023

Vastaisitko tärkeään kyselyyn: Käyttäjäkysely

Täyttämiseen menee noin 2 minuuttia.