
Jakson tekstivastine
Roosa
Liputan siis täysin puuhastelua ja käyskentelyä. Ne on ainakin mulle ihan parasta liikuntaa. Mun voinnilla esimerkiksi ihan arkinen perjantainen kauppareissu puolison kanssa on urheilusuoritus ja siitä saa olla ylpeä. Mä pystyin lähtemään, mä jaksoin olla, okei, mä otin ehkä tukea ostoskärryistä ja mä olin hetkittäin vähän vahdittavassa kunnossa, mut mä menin sinne, mä olin osallinen, mulla oli ihan mukavaa, mä sain itse valita mun jogurtit ja meillä oli yhteistä aikaa ja on tullut tehtyä sitä päivän liikkumista, sitä voi tehdä niin monin tavoin.
Heta
Tervetuloa Hyvinvoinnin polulla -podcastin pariin. Mun nimi on Heta ja työskentelen Suomen Reumaliiton Omahoitopolku-hankkeessa. Tän podcastin jaksoissa mun kanssa keskustelemassa on ihan tavallisia ihmisiä, joiden elämää reumasairaus värittää. Me keskustellaan arjen hyvinvoinnista sekä erityisesti siitä, millaiset asiat haastavat reumasairauksia sairastavien ihmisten hyvinvointia ja mitä meistä jokainen voi tehdä vahvistaakseen omaa hyvinvointiaan. Jaksoissa kuullaan myös asiantuntijoiden vinkkejä hyvinvoinnin tueksi.
Liikunnan hyödyistä kaikenikäisille puhutaan paljon. Myös reumasairauksia sairastaville liikuntaa suositellaan toimintakyvyn sallimissa rajoissa. Moni sairastava tiedostaa liikkumisen merkityksen ja myös sen, miten pitäisi liikkua, mutta onko liikkuminen aina mahdollista?
Tänään oon saanut mun kanssa tänne studioon keskustelemaan kaksi huikeaa naista, Roosan ja Eeva-Liisan. Kiva, että olette mukana. Mä päästänkin teidät heti ääneen ja esittäytymään.
Roosa
No hei, ihana olla täällä. Mä oon tosiaan Reposen Roosa ja oon koulutettu kokemusosaaja eli kokemusasiantuntija ja kokemustoimija. Tuolta Lahdesta huurruteltiin tänne Helsinkiin tänään. Koen, että oon vähän semmoinen aktiivinen puhuja, kehittäjä ja vaikuttaja. Ne on niitä mun arkea tahdittavia juttuja. Ja mulle tässä kokemusosaamisen keskiössä on siis harvinaisten sairauksien ja myös tahattoman lapsettomuuden monipuoliset teemat. Mulla on tosiaan lähes elämänmittainen kokemus harvinaisesta, vakavasta ja parantumattomasta sairaudesta nimeltä Behcetin syndrooma ja lisäksi tosiaan useiden vuosien kokemus vaativasta lapsettomuusprosessista. Mä oon tällä hetkellä sairauden vuoksi määräaikaisesti eläkkeellä ja sairauden aiheuttamien toimintarajoitteiden vuoksi koen kyllä olevani myös vammainen. Mun tilanne ei juurikaan näy ulospäin ja se kyllä haastaa erilaisissa tilanteissa, on haastanut aiemmin ja haastaa tänä päivänäkin.
Jos mä jotain kertoisin vielä siitä, että miten mun polku on mennyt, niin mä oon siis noin 12-vuotiaana alkanut jo oireilemaan ja mä oon ollut parikymppinen, kun oireet on vaikeutuneet ja diagnoosin oon saanut noin 26-vuotiaana. Ja nyt mä oon siis 32. Mulla oman oireiston terävintä kärkeä on siis kovat kipuoireet ja sitkeät infektio-oireet, ja lisäksi kestän hyvin heikosti rasitusta eli väsähdän enkä palaudu. Kaikkiaan erilaisia oireita on kyllä läsnä useita kymmeniä. Behcetin syndroomahan on koko kehon tulehdustila ja koko elimistöön ja moniin elimiin vaikuttava hyvin laaja alaisesti oireileva sairaus ja se luokitellaan vaskuliitiksi eli verisuonitulehdukseksi. Ja tietenkin ollaan siellä reumaperheessä ja voidaan pitää myös autoimmuunisairautena. Tämmöisen matkakumppanin kanssa tässä taiteillaan.
Heta
Joo, puhutaan kohta vähän lisää, että miten tämä sairaus vaikuttaa sun elämään, mutta päästetään Eeva-Liisakin välillä ääneen, niin kerro säkin vähän itsestäsi.
Eeva-Liisa
Minä olen kuopiolainen syntyjään ja tälläkin hetkellä asun täällä Kuopiossa. Osittain kuulosti hyvin tutulta, mitä äsken kuulimme, eli autoimmuunisairaus on tämä lapsuusiän nivelreuma, johon mä oon puolitoistavuotiaana sairastunut. Ja kun alan pian olla 70-vuotias, niin siis melkein 70 vuotta olen tämän nivelreuman kanssa kulkenut. Minun reuma on luokiteltu vaikea-asteiseksi ja jos ajatellaan sinne 50-luvulle saakka taaksepäin reuman hoitoa, niin silloinhan ei ollut mitään kovin kummoisia lääkkeitä. Kultahoito aloitettiin minulle, kun olin noin 12-vuotias, mutta siihen asti oikeastaan oli enimmäkseen vain kivunlievitystä ja tämmöistä antimalarialääkitystä. Sen takia minustakin on tullut vammainen, koska mulla on paljon tuhoutunut niveliä jo ennen kuin sain kunnon lääkitystä. Noin reilu 30 vuotta sitten mulla on metotreksaatti aloitettu ja siitäkään ei hirveästi ollut apua. Mutta sitten tuli lisää lääkkeitä, että mulle on hyvin tuttua tämä kipollinen lääkkeitä kolme kertaa päivässä, ja sitten vielä lisäksi pistoslääkettä.
Leikkaukset on minun elämänkulkuani leimanneet, että mulla on ollut lähes 30 erilaista reumaleikkausta. Hyvin tuttuja on leikkaussalit ja osastot. Toisaalta onneksi olen saanut kuntoutusta, sitä on saanut myös noin 30 vuotta, että täällä on tämmöisiä tiettyjä merkkipaaluja. Siinä mielessä ollaan Roosan kanssa vähän eri poluilla oltu, että minä oon perheellinen ja tällä hetkellä minun lapset on jo aikuisia, poika on 44-vuotias ja tytär 39-vuotias. Mutta senkin vaiheen elin pienten lasten kanssa ja työelämässä ja vieläpä luottamushenkilönä Kuopion kaupungissa ja Suomen Reumaliitossa. Varsin työläs taival on, mutta niistä on ollut paljon sekä iloa että tietysti myös rasitusta. Ja nämä on just niitä yhtymäkohtia, että ei kestetä rasitusta ja väsytään ja niin edelleen.
Heta
Joo, olisi tosi mielenkiintoista kysellä vaikka mitä tuosta teidän sairaudesta, mutta meillä on tänään tarkoitus keskustella erityisesti liikuntaan liittyvistä aiheista. Kiinnostaisi, kun molemmat mainitsi väsymyksen ja ettei oikein siedä rasitusta, niin millainen on sitten suhde liikuntaan?
Eeva-Liisa
Minä voisin sanoa, että minulle liikunta on elämäntapa. Siinä on tietysti lapset vaikuttaneet, että vaikka kuinka olisi aamulla ollut sormet jäykät ja jalka ei olisi paljon noussut, niin on pitänyt lähteä niiden pienten lasten kanssa ulos. Meidän perhe harrasti pyöräilyä, niin minäkin sitten vaan pyöräilin. meillä oli kasvimaanhoito harrastuksena, vaikka kaupungissa asutaan, sekin ihan lasten toivomuksesta, niin pyöräiltiin aina sinne meidän palstalle. En oikeastaan enempää voi siitä suhteesta sanoa, kuin että se on aina ollut elämässä mukana.
Heta
Onko pyöräily sun suosikkiliikuntamuoto vai?
Eeva-Liisa
Oli kyllä silloin, mutta mulla on kädet mennyt niin huonoon kuntoon, että en saa kunnon otetta. Kuntopyörä on turvallinen vaihtoehto tällä hetkellä. En pysty tavallisella pyörällä pyöräilemään enää ollenkaan.
Heta
Joo. Mites Roosa, millainen sun suhde liikuntaan on?
Roosa
No joo, mä mietin, että tässä istuu vähän tämmöinen entinen rämäpää ja nykyinen prinsessa. Liikkuminen on aina kyllä ollut sydäntä lähellä. Oon maalta kotoisin ja maaseudulla tietysti on totuttu maaseudun töihin ja liikkumaan vuodenaikojen ja kausitöiden mukaisesti aika paljonkin. Mulla on esimerkiksi ollut omia hevosia nuorempana pitkäänkin ja niiden kanssa elämäntavaksihan sitä voi kutsua, niin arki on aika liikunnallista. Olen tykännyt myös moottoriurheilusta ja seinäkiipeilystä, ja jos vaikka mistä. Tuntuu, että mitä enemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita, niin sitä kiehtovampi laji. Tänä päivänä sitä prinsessamoodia ehkä opetellaan vielä vähän, että miten laskeuduttaisiin tekemään vähän erilaisia asioita vähän erilaisella toimintakyvyllä. Sairaus on kuitenkin sekä parantumaton että etenevä, niin se laittaa opettelemaan prinsessan elkeitä niin sanotusti. Mulla on lajeina oikeastaan semmoinen kolmen kopla eli mulla kulkee matkassa mukana paritanssi, kuntosali ja jousiammunta. Ja tällaisella voinnillahan mä en missään nimessä pysty tekemään näitä kaikkia samaan aikaan, mutta nimenomaan niin, että voinnin mukaan, vuodenaikojen mukaan, sen päivän ja hetken mukaan niitä vaihdellen. Ja se on ollut aika kiva kombo.
Heta
Joo, kuulostaa hyvältä ja monipuoliselta, että osa vaatii ehkä enemmän keskittymistä ja koordinaatiota, ja osa on sellaisia minne voi välillä mennä päästelemään höyryjä kunnolla, jos tarve vaatii.
Roosa
Todellakin, ja tarvehan todellakin välillä vaatii.
Heta
Joo, kuulostaa hyvältä. Varmasti molemmilla mahtuu mukaan kuitenkin myös haastavia hetkiä liikunnan suhteen, niin mitkä teillä on olleet niitä vaikeimpia asioita hyväksyä tai mikä teillä haastaa sitä liikuntaa?
Eeva-Liisa
Minä voin vastata, kun tuli heti mieleen, että kun puhuin siitä pyöräilystä, niin oli semmoinen vakava kaatuminen, josta tuli jonkun verran vammojakin, jotka jäivät niveliin vaivaamaan, niin oli pakko lopettaa se pyörällä ajelu. Täällä kaupungissahan se voi olla aika vaarallistakin. Luopuminen ja luovuttaminen on eri asioita, mutta se oli luopumista ja sitten piti keksiä tilalle jotakin muuta. Ja nimenomaan se pyöräily vapautti minut osallistumaan vaikka mihin, ja pääsin koko muun perheen kanssa niihin samoihin rientoihin. Meillä ei ole ikinä ollut autoa, että minulla ei ole siis ollut semmoista kuljetusta ovelta ovelle, ja se on ehkä ollut aika hyväkin asia. En ole ollut prinsessa niin kuin sinä Roosa.
Roosa
Kyllä, kuulostaa tosi hyvältä. Tuo on kyllä valtavan tärkeä pointti tuo osallisuus. Se, että mä voin osallistua sillä omalla tavallani. Toivoisikin, että kaikilla olisi mahdollista löytää se oma tapa osallistua, olla osa omassa perheessä ja omassa arjessa, mutta totta kai vielä laajemminkin tässä meidän yhteiskunnassa. Mä mietin omaa haastetta, niitähän tietysti riittää.
Mä oon pohtinut tämmöistä liikkumisrauhan käsitettä. Nykyäänhän puhutaan kehorauhasta ja ruokarauhasta ja vaikka mistä rauhasta. Tämä ehkä osittain limittyy ja lomittuu niihin. Mutta todellakin vielä toistaiseksi ainakin laskennallisesti nuorehkona naisihmisenä ja ihmisenä, jonka sairaus ei näy ulospäin kaikissa hetkissä, niin mua haastaa se, että me ihmiset katsotaan ja oletetaan aika paljon. Ja se liittyy myös siis liikkumiseen. Tuntuu, että hetkittäin esimerkiksi erilaisiin kipuihin munkin kohdalla on tunnuttu tarjottavan ammattilaisilta, ehkä maallikoiltakin, sellaista ajatusta, että aina jos sattuu, niin oot liikkunut ehkä vähän liian vähän tai vähän liian paljon, tai ainakin jollain väärällä tavalla. Se miten sitä mun liikkumista on mitattu ja arvosteltu ja arvioitu, niin se on ollut haastavaa. Ei ole helppoa sairaana luopua siitä omasta tilasta. Välillä tuntuu, että meistä sairaista tulee kuin julkisia eläimiä, että kaikilla on joku mielipide ja näkemys ja tehdään helposti semmoisia yhteenvetoja esimerkiksi sun tavasta liikkua tai harrastaa liikkumista, että mitä se tarkoittaa sun sairauden, toimintakyvyn tai työkyvyn kannalta.
Jotenkin mä toivoisin lisää liikkumisrauhaa ja ennen kaikkea sitä ajatusta, että mun mielestä liikkumisen ei tarvitse parantaa tai kuntouttaa ketään tai mitään. Hyvä jos se tekee niin, ja usein varmasti monien kohdalla näin onkin. Omalla kohdalla ei ole, niin mun on pitänyt tavallaan tehdä itselleni semmoinen uudenlainen asenne, että liikkuminen voi silti olla merkityksellistä ja se voi silti tuoda hyvää oloa, mutta sen ei tarvitse parantaa tai kuntouttaa mua millään ihmeellisellä tavalla.
Heta
Niin ja sillä voi olla myös muita hyviä vaikutuksia esimerkiksi mielelle tai se voi olla tapa lähteä tapaamaan muita ihmisiä tai viettää laatuaikaa parisuhteessa tai mikä se ikinä onkaan.
Roosa
Kyllä, ehdottomasti. Itsekin oon parisuhteessa melkoisen ikiliikkujan kanssa. Puoliso on urheilu- ja liikuntamies henkeen ja vereen, ja siinä on ollut oikeasti yhteensovittamista. Ehkä molemmat olemme liikkujia luonteeltamme, mutta meidän realiteetit siihen liikkumiseen on hyvin erilaiset. Mutta just tämä, että se voi olla esimerkiksi aivan ihanaa yhteistä aikaa, mitä se meilläkin on vaikka siellä paritanssin parissa.
Heta
Täytyy vielä palata tuohon, mitä sanoit, että tavallaan se voi olla aika haastavaa, että sä varmaan itsekin joudut sen sairauden kanssa tosi paljon miettimään, että mitä pystyy tekemään tänään ja ja millainen mun vointi on tänään, että minkälainen just vaikka liikunta tänään sopii. Ja sitten jos sitä vielä ulkopuolelta arvostellaan, että ei kun sun pitäisi liikkua näin tai sä oot liikkunut liian vähän ja sä oot liikkunut liian paljon. Jos sä itsekin tavallaan teet sitä arviointia ihan päivittäin.
Roosa
Kyllä just näin. Ainakin mun arki sairauden kanssa on kuitenkin tietyllä tapaa semmoista jatkuvaa kaupankäyntiä. Puhutaan lusikkateoriasta, että montako lusikkaa on ja mihin ne laittaa. Kyllä mä koen, että mä ihan riittävästi saan käydä sitä keskustelua itseni kanssa. Olisi kiva, ettei tarvitsisi perustella niitä omia lusikoita ihan kaikille ihmisille, vaan toivoisin, että kaikki saisi käyttää omat lusikkansa just niin kuin parhaaksi näkee ja kokee.
Heta
Ootko sä joutunut Eeva-Liisa jotenkin perustelemaan muille tai kohtaamaan tällaisia oletuksia tai kommentointia?
Eeva-Liisa
Kyllä toki kuulostaa ihan tutulta. Silloin kun aikoinaan aloitin kuntosalin, niin menin semmoiselle niin sanotulle terveille tarkoitetulle kuntosalille. Siellä sitten se ohjaaja, terve mies, jolla ei ollut mitään fysioterapeutin taustaa tai muuta semmoista, niin hän sanoi minulle ja sille minun kuntosalikaverille, jolla myös oli nivelreuma, että ei tommoisesta harjoittelusta ole mitään hyötyä, että te tuutte milloin sattuu. Mä sanoin hänelle silloin, että kun laitettiin polveen kortisonia, niin täytyy pitää sitä levossa niin ja niin kauan aikaa. Hänen mielestään ei ole mitään merkitystä semmoisella harjoittelulla, että tullaan vaan silloin kun huvittaa. Mutta eihän siitä sitten kannattanut välittää. Ymmärrettiin itse enemmän tästä reumasairaudesta kuin se ohjaaja. Piti vaan sitten jatkaa siitä huolimatta sitä, mutta nyt sitten myöhemmässä vaiheessa, kun oon käynyt toisenlaisella kuntosalilla, niin siellä ei ole tarvinnut tämmöistä perustelua.
Heta
Miten sitten, kun teillä on niitä päiviä, kun on enemmän kipuja tai muuten haastavampi tilanne sen sairauden kanssa, niin onko teillä jotain vinkkejä, että miten silloin liikkua tai toisaalta miten silloin antaa itselleen lupa levätä, jos se onkin enemmän, mitä sun keho sillä hetkellä kaipaa?
Eeva-Liisa
Mä oon tosi paljon keskustellut tästä minun oikein hyvän kokeneen fysioterapeutin kanssa. Just tämä lepo- ja liikuntasuhde ja itsensä armahtaminen ja niin edelleen. Joskus on mennyt sinne fysioterapiaankin sillä tavalla, että on ollut tosi kipeä, niin hän on sanonut, että otetaanpas tällä kertaa aika rennosti, ja on vain vähän lämmittelyä ollut, hän on hieroskellut minun hartioitani ja käyty sitten kahvilla. Hän on opettanut mulle sitä tässä viimeisen viidentoista vuoden aikana, ennen sitä minä en antanut missään kohtaa yhtään periksi. Onneksi nyt sitten kun ikääkin on tullut ja rajoituksia on enemmän, niin oon tämmöisen armahtamisen oppinut. Osaan niitä kylmähoitojakin laittaa silloin kun kipuja on enemmän ja lääkäri on antanut mulle vähän semmoiset vapaammat kädet noiden kipulääkkeiden käytössä ja kortisoniakin voin ottaa lisää, jos tarvitsen. Ja voin jopa jäädä joskus pois niistä liikuntajutuista, vaikka olisikin oikeasti vesijuoksupäivä, niin en menekään sinne. Tämmöisiä on tullut tässä matkan varrella.
Roosa
Mä tunnistan kanssa hyvin tuon mistä Eeva-Liisa puhuu. Semmoinen tietty vaativuus itseä kohtaan ja opettelu armollisuuteen. Ja kuinka tärkeässä roolissa siinä on paitsi se oma tekeminen ja ehkä omat läheiset, mutta myös ne ihanat ammattilaiset. Mäkin oon saanut pitkään käydä psykofyysisessä fysioterapiassa vuosia tutun turvallisen psykofyysisen fyssarin kanssa ja hän on just nimenomaan auttanut ja opettanut mua tässä. Se on ensimmäinen fysioterapiakokemus, jossa ei lähdettykään siitä, että enemmän on enemmän, vaan että vähemmän on enemmän. Se oli hyvin hyvin oivalluttavaa ja on tukenut tosi paljon mun liikkumista. Toinen mistä mä itse tykkään ja opettelen tätä itsekin, on puuhastelun ja käyskentelyn voima. Puuhastelu ja käyskentely on semmoisia sanoja, että helposti ajatellaan, että ei ole ehkä niin positiivinen kalske. Joku vähän puuhastelee ja joku vähän käyskentelee, mutta liputan siis täysin puuhastelua ja käyskentelyä. Ne on ainakin mulle ihan parasta liikuntaa. Mun voinnilla esimerkiksi ihan arkinen perjantainen kauppareissu puolison kanssa, niin se on urheilusuoritus ja siitä saa olla ylpeä. Mä pystyin lähtemään, mä jaksoin olla, okei, mä otin ehkä tukea ostoskärryistä ja mä olin hetkittäin vähän vahdittavassa kunnossa, mutta mä menin sinne. Mä olin osallinen, mulla oli ihan mukavaa, mä sain itse valita mun jogurtit. Meillä oli yhteistä aikaa ja on tullut tehtyä sitä päivän liikkumista. Sitä voi tehdä niin monin tavoin. Nyt kun on upea syksy niin mennä etupihalle katselemaan ruskaa ja ottaa vaikka muutama kuva siitä. Jotenkin on tarvinnut kehittää sitä ajatusta, että kun helposti se liikunta on jotain, mitä mitataan ja mihin suhtaudutaan aika silleen matemaattisestikin välillä, niin et se voi olla sitä käyskentelyä etupihalla, hengittelyä ja sään tai vuodenajan aistimista, ja silläkin on jo mielestäni hyvinvointivaikutuksia.
Heta
Ehdottomasti.
Eeva-Liisa
Minä lisäisin vielä tuohon liikuntalistalle rentoutumisen. Semmoinen, jolla on paljon kipuja, niin ei monestikaan pysty rentoutumaan ihan samalla tavalla kuin niin sanotut terveet, sillä tavalla käskemällä tai ajattelemalla pelkästään. Minä muutamia vuosia sitten, kun en pysty kirjaa pitämään käsissäni lukiessani, niin mä keksin äänikirjat. Ne on kyllä olleet minun pelastus siinä, että varsinkin illalla se rentoutuminen on tärkeätä, kun jalkoja pakottaa ja kaikki paikat on vähän väsyneenä ja kipeänä ja jalat turpoaakin vielä kaiken hyvän lisäksi. Siihen minä saatan nukahtaa. Mä vaan laitan uniajastimen päälle ja se sitten sammuttaa sen laitteen ja minä nukahdan siihen.
Heta
Ihanalta kuulostaa kyllä.
Roosa
Kuulostaa kyllä ihan superihanalta. Pakko vielä tarttua tuohon lepäämisen ja pötköttelyn voimaan. Nehän on aivan aliarvostettuja tässä meidän tämän päivän kiireisessä rytmissä. Toivoisin myös semmoista jotain lepovallankumousta, että ihmiset voisi ottaa vaikka someen kuvia, kun ne on ihan vaan pötköllään ja kerrankin somettaa siitä ja tehdä maailmalle näkyväksi sen, että hei minä lepään nyt ja tällä on väliä, koska sillä todellakin on. Uskallan väittää, että ihmiset voisi paremmin, jos he lepäisi hieman enemmän. Ja tämä koskettaa ihan kaikkia, ei pelkästään niitä, jotka on työelämässä ja luo uraa.
Ja mä mietin vielä sellaista läheisten energiaa, että mikä mua auttaa ja tukee valtavasti, niin ihanat läheiset ympärillä. Siellä on se ikiliikkujapuoliso, mutta mulla on myös ihana metsämama, eli mun äiti, joka rakastaa sienestystä ja marjastusta ja mun on aina mahdollista lähteä äidin kanssa. Musta ei ole ehkä kauheasti apua löytämään sieniä, mutta mä voin hengitellä sitä ihanaa metsäilmaa. Meillä on myös kaksivuotias ihana kummityttö, jonka perheen kanssa kun me nähdään, niin usein yritetään vaikka puistoilla. Leikkipuistohan on ihan mahtava paikka mun kuntoiselle ihmiselle ulkoiluun, kun siellä on penkkejä, että siellä voi oikeasti istahtaakin.
Ja kyllä mä oon saanut myös tanssin kautta semmoisen tanssiperheen. Eli on se oma perhe, mutta sitten on se tanssiperhe, ne ihanat tyypit siellä tanssisalilla. Ja välillä mun tanssiharrastus on sitä, että mä juon heidän kanssa kahvia taukohuoneessa. En mä ehkä käy siellä parketilla kauheasti, mutta mulle on tosi merkityksellistä nähdä heitä. Ja toki sitten meillä on vielä kaksi pientä koiraa, chihuahuaa, semmoisia ihan pikkuisia nöpöneniä. Heidän kanssa ei tarvitse kauheasti ulkoilla, mutta ihan pieni ulkoilu siinä etupihalla tuo taas virtaa ja he kanssa tsemppaa mua lähtemään, että nyt äiskä mennään.
Heta
Hyviä tsemppareita. Eli sopivassa suhteessa aktiivisuutta, palautumista ja hyviä sosiaalisia suhteita, niin siinä on sellainen hyvä kombo.
Roosa
Kyllä, todella.
Heta
Hei, kuullaanpa myös ammattilaisen mielipiteet asiasta. Meillä on linjoilla soveltavan liikunnan koordinaattori Johanna Nakari Helsingin kaupungilta. Moikka.
Johanna
Moikka.
Heta
Reuma- ja muihin tuki- ja liikuntaelinsairauksiin voi liittyä erilaisia liikuntarajoitteita ja kivutkin voi haastaa liikkumista. Mistä sun mielestä voisi saada ohjausta ja vinkkejä, jotta löytyisi itselle soveltuvia liikuntamuotoja?
Johanna
Hiemaan pelaan tässä kotiin päin, niin kuin sanoitkin, että tuun Helsingin kaupungilta, niin tuon meidän palveluilta hieman esille. Esimerkiksi, mistä voi saada vinkkejä, niin on liikuntapalveluiden ylläpitämä liikuntaluuri, johon vastaa liikunnanohjaajat pelkästään. He auttaa ja ohjaa eteenpäin. Esimerkiksi voi ohjata suoraan mulle soveltavan liikunnan asioissa. Meillä on myös liikuntaneuvontaa eri kohderyhmille, eli sieltä pystyy saamaan vinkkejä itselleen, mikä olisi soveltuva liikuntamuoto. Ja toki sitten meidän nettisivut myös. Ja terveysasemilta, lääkäreiltä, yhdistyksiltä ja liitoilta löytyy varmasti myös apua ja vinkkejä, mitä voidaan antaa eteenpäin.
Heta
Ja varmaan sieltä omalta kaupungilta tai kunnalta kannattaa kysellä niistä oman paikkakunnan mahdollisuuksista, jos ei just noita samoja palveluita ole tarjolla.
Johanna
Ehdottomasti, ehdottomasti. Kunnan liikunnanohjaajat ja muutkin toki on hyviä vastaamaan ihan jo kunnan liikuntapaikoilla liikuntapaikkahoitajat on nykyään hyvin valveutuneita palveluista.
Heta
Joo. Mistä sun mielestä kannattaa lähteä liikkeelle, jos on sellainen henkilö, joka haluaisi lisätä aktiivisuutta omaan arkeen, mutta liikunta on vielä itselle vierasta, ei oikein tiedä mistä aloittaisi?
Johanna
Ne on yllättävänkin yksinkertaiset ne vinkit, millä lähteä liikkeelle. Jopa ärsyttävänkin yksinkertaiset. Jos liikkuminen on itselle vierasta, niin aloitellaan ihan kevyin askelin sitä hommaa. Esimerkiksi istumisen tauottaminen, että tietoisesti tauottaa omaa istumista, vaihtaa asentoa, venyttelee välillä. Jos on mahdollista, nousee ylös. Esimerkiksi jos me istutaan sohvalla ja katsotaan televisiota, niin me vuorataan lähelle paljon asioita, jotta se on helppoa se oleminen siinä, mutta tietoisesti jättää jonkun asian vähän kauemmaksi, jolloin huomaamatta teit jo kyykyn ylös ja otit askeleita. Se on äärimmäisen tehokasta se oman istumisen tauottaminen ja sen tietoinen ajatteleminen. Hyöty- ja arkiliikunta, hyväksyä, että kaikki liikkuminen lasketaan siihen pottiin mitä liikkumisesta tulee. Ei vain se, että nyt mennään tekemään jotain yksittäistä liikuntasuoritusta, että se olisi vain hyväksytty asia, että nyt olen liikkunut, vaan kaikki mitä arjessa tapahtuu kerryttää päivittäistä liikuskelua. Kotityöt, roskien vienti, portaiden alaspäin ja ylöspäin meneminen. Esimerkiksi jos asut neloskerroksessa, niin ei sun tarvitse mennä neloseen asti niitä portaita, vaan otat kolmoseen hissin ja kävelet yhden porrasvälin. Ja alaspäin meneminen on äärimmäisen hyvä, sille me ei anneta niin paljon arvoa, mutta polvelle älyttömän hyvää jumppaa. Julkisilla liikkuminen, siirtymät, tulee paljon yllättäviäkin askeleita, pihatyöt, kulttuuri, kuten museot. Siellä tulee paljon aktiivisuutta. Kulttuurikeskukset, kulttuurikeskuksissakin järjestetään esimerkiksi ihan jumppaakin. Meillä on itsellemmekin Kanneltalossa taidejumppaa. Sitten neuvon kääntymään myös ammattilaisen puoleen. Kunnan liikunnanohjaajat voi ohjata liikuntaneuvonnan piiriin, ryhmäliikunnan piiriin, kuntosaliohjelmien laadintaan, eli käyttää niitä ammattilaisia myös hyödyksi.
Heta
Joo, hyviä vinkkejä. Varmaan tuossa tuli monta sellaista, mitä moni ei miellä liikunnaksi, että ne tulee siinä muun toiminnan ohella.
Johanna
Kyllä, siihen törmää usein, kun teen liikuntaneuvontaa, että ajatellaan siitä liikkumisesta vaan yksittäisenä suorituksena. Kun me voidaan tehdä sitä pienissä osissa pitkin päivää.
Heta
Miten sä itse ammattilaisena motivoit ja kannustat sun asiakkaita lähtemään liikkeelle?
Johanna
Tämä on haastavaa, koska musta tuntuu, että miten paljon meitä ihmisiä onkaan, niin jokaiselle on erilainen se motivaatio. Se on paljon myös sellaista keskustelun kautta ilmenevää, että mikä voisi sinulle toimia, jotta sinua motivoi liikkuminen. Mutta ehdottomasti kertomalla liikkumisen hyödyistä niin keholle kuin mielelle, se voi osaltaan lisätä sitä motivaatiota. Kannustan löytämään itselleen parhaimman liikkumismuodon, eikä niinkään, että mun pitäisi tehdä tätä. Mä tiedän, että kuntosali on hyvä treeni, mun pitäisi mennä kuntosalille, mutta inhoan sitä, niin ei sinne kannata mennä. Ei se motivoi tekemään sitä. Eli lähtee niitä asioita kohti, mitkä sinua motivoi liikkumisessa. Ja sitten siinä käy yllättäen niin että kun teet asioita, mitkä sinua motivoi, niin se liikkuminen tuntuu mukavammalta. Ja monesti käy niin, että kun jaksaminen paranee sen liikkumisen myötä, niin alkaa nousta kiinnostus myös muita lajeja kohtaan.
Kannustan sillä myös, että luodaan itselleen realistiset tavoitteet, saavutettavissa olevat tavoitteet. Konkreettiset tavoitteet on parhaimpia. Monesti törmää siihen, että mun tavoite on, että mä voisin paremmin, kun mä aloitan liikkumisen, mutta sitä pilkkoo vielä pikkasen pienempiä osiin, niin me saadaan tosi konkreettisia tavoitteita aikaiseksi. Esimerkiksi jos sanoisin, että haluan voida paremmin, niin miten teet sen, että voit paremmin tai miten se liikkuminen voisi olla, niin siellä voi pilkkoa sitä, että kävelen kerran viikossa rappuset alas. Kerran viikossa käyn kuntosalilla, ulkoilen joka päivä vaikka 10 minuuttia. Eli sä lähdit pilkkomaan jo sitä voin paremmin -tavoitetta, niin se helpottaa myös liikkumisen aloittamista ja motivaation ylläpitämistä.
Ja sitten niinkin yksinkertainen kuin että nuku, se luo myös sitä motivaatiota. Nuku ja syö hyvin, mutta nuku varsinkin. Kun nukut hyvin ja riittävästi, niin meillä on jaksamista tehdä niitä liikunnallisia asioita ja motivoitua sitä kautta lisää siitä, kun sä jaksat paremmin sen unen avulla.
Heta
Tosi hyviä ja konkreettisia vinkkejä. Kiitos Johanna näistä kommenteista.
Johanna
Kiitokset.
Heta
Hei, muistanko mä oikein Eeva-Liisa, että sä oot toiminut myös itse liikunnan vertaisohjaajana?
Eeva-Liisa
Kyllä, ja mä voisin viettää nyt juhlavuotta. Nimittäin 30 vuotta olen toiminut semmoisen tuolijumpparyhmän ohjaajana.
Heta
Vau, onnittelut.
Eeva-Liisa
Se tuli tänä syksynä täyteen, että olisinpa toivonut, että Reumaliitto olisi jollain tavalla minua vähän kiitellyt siitä, että on ollut varmaan näitä ensimmäisiä vertaisohjaajia koko Suomessa ja ryhmä on näin kauan toiminut. Kimmokkeen sen aloittamiseen sain, kun olin Kangasalla Reumaliiton kuntoutumiskeskuksessa kuntoutuksessa ja siellä oli niin mukavia tuolijumppia. Oli tietysti erilaisia muitakin ryhmiä, vesijumppia ja niin edelleen. Minusta se oli niin kivaa musiikin kanssa. Niin kysyin silloiselta meidän yhdistyksen puheenjohtajalta täällä Kuopiossa, että saisiko perustaa semmoisen tuolijumpparyhmän. Hän sanoi, että ainahan niitä kahvikerhoja voi perustaa, että kahvia siellä vaan juotaisi ja istuttaisi. Mutta se toimii tänäkin päivänä ja nyt keskiviikkona, kun se jumppa oli viimeksi, niin sinne tuli jopa taas yksi uusi ihminen. Eli sillä ryhmällä on jatkuvuutta, koska sinne tulee uusia aina silloin tällöin. Kuopion kaupungin terveyskeskuksessakin tunnetaan ja tiedetään minut, niin siellä kun ei pystytä ottamaan fysioterapiaan, niin ne sanoo, että menepä sinne ryhmään.
Heta
Minä ainakin tässä kohtaa haluan tarttua tuohon, kun sinä sanoit, että ei ole kiitosta tullut, niin minä haluan tässä julkisesti kiittää sinua, että olet ollut ollut ryhmänohjaajana ja tehnyt näin merkityksellistä työtä ja näin kauan vapaaehtoisesti. Se on tosi hieno saavutus.
Roosa
Juu ja hei, minäkin haluan täältä kiittää, vaikka en mitenkään tähän asiaan liitykään. Mutta kuinka tärkeää on se, että meillä on Eeva-Liisan kaltaisia ihmisiä. Ja kyllähän tätä työtä on todella tehty ja voisi ajatella, että aktiivikollegana ja vapaaehtoiskollegana valtavan lämmin halaus sinne matkojen taakse, koska oot tehnyt kyllä varmasti aivan valtavan merkityksellistä työtä.
Eeva-Liisa
Kiitos kovasti ja voin sanoa, että jos jossain niin näissä ryhmissä… Mulla on vielä kuntosaliryhmäkin, tällä hetkellä kaksi tämmöistä vertaisohjattua ryhmää… niin siellä se vertaistuen määrä, sitä ei voi sanoin kuvailla. Ja sinne tulee muitakin kuin reumasairaita, koska kaikki saa tukea toisiltaan, onpa sama tai eri sairaus. Ja just tämä toimintarajoitteisuus yhdistää, että harva viitsii mennä niin sanottuun terveille tarkoitettuihin ryhmiin. Nytkin tämä uusin ihminen, jolla on osteoporoosi aika paha, niin hän sanoi, että ei hän pärjää semmoisissa tavallisissa ryhmissä. Ja näille olisi paljonkin tilausta ihan joka puolella Suomea.
Roosa
Tuo kuulostaa ihanalta, että yhdessä yli diagnoosirajojen. Ja jotenkin myös se ajatus siitä, että ei ehkä aina myöskään siitä sairaudesta käsin, vaan mä ajattelen, että meissä kaikissa on terveyttä ja sairautta. Terveydestä ja hyvinvoinnista käsin, yhdessä ja avoimesti. Ai että, kun mäkin pääsisin teidän tuolijumpparyhmään, kuulostaa ihanalta.
Heta
Ei muuta kuin Kuopioon vaan matka ja Eeva-Liisan ryhmään.
Eeva-Liisa
Sieltä saa hyviä ystäviä ja ihmiset kulkee yhtä matkaa, ketkä asuu samalla suunnalla.
Heta
Ja just toi, että tulee kaksi kärpästä yhdellä iskulla sitä liikuntaa, mutta myös sosiaalista puolta ja vertaistukea, niin se on ihan yhtä tärkeätä. Mun täytyy kysyä vielä, että miten sä oot kokenut sen, että kun sulla itselläkin on varmasti välillä oman sairauden kanssa vaihtelevia tilanteita ja haasteita, niin miten sä siltikin jaksat samalla tsempata muita liikkeelle?
Eeva-Liisa
Mä nyt senkin voin tässä ihan tunnustaa kaikkien kuulijoiden korvien edessä, että mä oon varmaan itse kaikista sairain ja huonokuntoisinkin siinä ryhmässä. Mä aina kaikkia lohduttelen, että en pidä liian vaikeata ja raskasta jumppaa, koska teetän vain sen, minkä itsekin pystyn. On jäänyt mieleen semmoinen eräs hyvin vaikeata reumaa sairastava ihminen, hän on jo edesmennyt, niin hän sanoi sen jumpan jälkeen, että on vetreä olo. Se on vielä aamupäivästä se jumppa, että hyvä kun aamujäykkyydestä on suurin piirtein toipunut. Niin se on itselläkin, se on niin hyvä se olo ja hyvä mieli ja koko päivä on ihan erilainen kuin jos mä olisin pötkötellyt vaan kotona yksin. Se vaan antaa niin paljon, että se on hirveän monipuolinen anti, mikä siinä on ja se on mullekin kauhean tärkeätä. Ihan siis liikkumisen kannalta, että en varmaan niin monipuolisesti liikkuisi, jos mulla ei näitä ryhmiä olisi.
Heta
Kuulostaa, että teillä on siellä tosi kiva porukka, että varmaan senkin puolesta on aina mukava itsekin mennä.
Eeva-Liisa
On mukava porukka, ihania ihmisiä ja ihan voi sanoa, että ystäviä on heistä vähitellen tullut.
Heta
Joo. Mä haluaisin teiltä molemmilta kysyä vielä siitä, että mikä teitä motivoi lähtemään liikkeelle? Oli hyvä päivä tai huono päivä, niin mistä te saatte motivaatiota?
Roosa
Mä oon pohtinut sellaista, että tahdon kyllä pitää huolta itsestäni tämän kaiken keskelläkin. Mä aina heitän vähän puoli huumorilla, mutta puoliksi tosissaan, että mun ihan ykköstavoite on ikääntyä. Jos ajatellaan, että mä oon nyt 32-vuotias ja mulla on kuitenkin harvinaisen sairauden kanssa aikoinaan puhuttu vähän siihenkin malliin, että jos elät kolmekymppiseksi, niin sitten sitä tai sitten tätä. Niin mulla on tämmöinen tupla tai kuitti ajatus, että nyt vähintään 60-vuotiaaksi olisi tavoite. Toivoisin, että saisin ikääntyä ja tietysti vielä mielellään mahdollisimman mukavissa merkeissä, niin kyllä se on semmoinen tosi tärkeä asia, mikä motivoi jaksamaan ja motivoi jatkamaan.
Eeva-Liisa
Minulla on se liikuntakaveri tai kaverit, että mä esimerkiksi käyn vesijuoksemassa joka viikko ja aikoinaan uin, mutta sitten keksittiin tämä vesijuoksu, niin aloin sitä heti harrastamaan, koska se on noille niskoille paljon miellyttävämpi. Minulla on aina ollut semmoinen, että olen jonkun kaverin kanssa sopinut, että nähdään uimahallin ovella siihen ja siihen aikaan. Eihän sitä kaveria voi pettää. Ja voi monikossakin puhua, että siellä on jo niin paljon niitä tuttuja ja ne heti ihmettelevät, jos minua ei näy. Missä sinä olit, ne kysyvät seuraavalla kerralla. Ja tuosta vesijuoksusta, niin minä käyn aina lopetteluvaiheessa kylmäaltaassa. Se vie kaikki turvotukset jaloista pois, kengät hölskyy ja kivut lievenee. Se on vaan niin semmoinen jännä olo koko kropassa, että siitä on vähän kuin riippuvaiseksi tullut. Ja muissakin liikunnoissa ja pitkäkestoisissa harjoituksissa, niin sitä ei ehkä voi ymmärtää, jos ei ole ikinä harrastanut mitään pitkäkestoista liikuntaa, että se olo on niin erilainen kuin semmoisena päivänä, jos ei käy missään liikkumassa.
Heta
Mä oletan, että meillä on kuulijoina tässä jaksossa myös muita, jotka sairastaa reumasairauksia, joko samoja diagnooseja kuin te tai jotain muita pitkäaikaissairauksia. Toivoisin teiltä vinkkejä, että miten te kannustaisitte tai rohkaisisitte reumasairauksia sairastavia liikkeelle, tai haluan käyttää tätä Roosan sanaa, tai puuhastelemaan? Eli jos ei puhuta vain perinteisestä liikunnasta, vaan että liikkeelle tai puuhastelemaan, niin mitkä teidän sellaiset rohkaisevat, kannustavat sanat tähän loppuun olisi?
Eeva-Liisa
Pienikin juttu riittää. Eikä kannatakaan silloin, kun on joku sairaus, niin yrittää olla tuntia tai puoltakaan tuntia. Vaikka kymmenen minuuttia, pari kolme kertaa päivässä. Ja sitten ehdottomasti pitää olla lepopäiviä. Sen vähitellen alkaa huomata omassa kipuilussa ja muutenkin jaksamisessa, että jaksaa pikkuhiljaa enemmän. Sitten lisätä vähitellen sitä liikuntaa. Varsinkin jos lähtee jonnekin kuntosalille, niin pitäisi olla kyllä ammattilainenkin siellä vähän auttamassa, että tekee oikein ja oikeanlaisia liikkeitä. Mutta tämmöinen nyrkkisääntö, että ei missään tapauksessa liikaa alussa. Siihen kyllästyy, jos tulee hirmu kipeäksi.
Roosa
Mä mietin omien mottojen kautta. Mulla kulkee matkassa muutamakin motto, mutta ihan ensimmäinen ja tärkein niistä on sellainen, että ei joko tai vaan sekä että. Ja siitähän me on oikeastaan tänään tässä puhuttukin. Eli saa levätä ja saa liikkua, ihan niiden omien tuntemusten mukaan. Mä ajattelen, että jokainen ihminen on oman sairautensa paras asiantuntija, oman kehonsa paras asiantuntija ja omien oireidensa paras asiantuntija. Ja jotenkin omallakin kohdalla mietin, että sen ihanan, rakkaan, rikkinäisen kehon kanssa hetki ja päivä kerrallaan. Ja sit mä oon myös oppinut, että kun elämä antaa sitruunoita, niin niistä kannattaa tehdä jotain makeata. Mäkin sain tämmöisen himppasen happaman harvinaisen sairauden nyt esimerkiksi matkaani mukaan, mutta jotenkin tahtoisin rohkaista etsimään ja löytämään omia tapoja liikkua, puuhastella, käyskennellä. Ei tarvitse olla samanlainen kuin kaikki muut, eikä tarvitse tehdä samalla tavalla kuin muut. Saa tehdä ihan omalla tavalla.
Heta
Just näin. Teidän kanssa rupattelu olisi kyllä voinut jatkaa vaikka loputtomiin, mutta joudutaan valitettavasti lopettamaan. Täytyy sanoa, että teidän molempien positiivisesta elämänasenteesta voisi kyllä varmaan monikin ottaa oppia. Ihanaa, että olitte mukana. Kiitos.
Eeva-Liisa ja Roosa
Kiitos.
Heta
Kiitos, kun kuuntelit tämänkertaisen jakson. Jos hyvinvointiaiheet kiinnostavat, käy tutustumassa Oman hyvinvoinnin polkuun Reumaliiton verkkosivuilla. Tämä podcast on toteutettu osana Reumaliiton Omahoitopolku-hanketta, jota rahoittaa sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA.
Omahoitopolku-hanke
Hyvinvoinnin polulla -podcast on toteutettu osana Reumaliiton Omahoitopolku-hanketta (2023-2026), jota jota rahoittaa sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA.
