Siirry sisältöön

Hyvinvoinnin polulla -podcast: Läheiset puhuvat – sairaus on yhteinen asia!

Kuvakollaasi, jossa on kaksi kuvaa. Kuvat on otettu podcastin äänityksistä, ja niissä on juttelemassa podcastin vieraita.

Jakson tekstivastine

Jesse 

Ei kannata olettaa. Kannattaa kysyä, miten sä voit? Voisiko mä auttaa sua jossain? Eikä kannata mennä tarjoamaan apua väkisin, koska kyllä se toinen yleensä kertoo, jos se tarvitsee tai haluaa apua. Ja näkisin sen sairauden enemmän voimavarana. Sen ei tarvitse olla mikään negatiivinen asia, oli se ystävyys tai mikä suhde tahansa, vaan enemmän sellainen, että siitä voi itsekin oppia tosi paljon ja yhdessä tehdään sitä matkaa sen realiteetin saattelemana. 

Heta 

Tervetuloa Hyvinvoinnin polulla -podcastin pariin. Mun nimi on Heta ja työskentelen Suomen Reumaliiton Omahoitopolku-hankkeessa. Tämän podcastin jaksoissa mun kanssa keskustelemassa on ihan tavallisia ihmisiä, joiden elämää reumasairaus värittää. Me keskustellaan arjen hyvinvoinnista sekä erityisesti siitä, millaiset asiat haastavat reumasairauksia sairastavien ihmisten hyvinvointia ja mitä meistä jokainen voi tehdä vahvistaakseen omaa hyvinvointiaan. Jaksoissa kuullaan myös asiantuntijoiden vinkkejä hyvinvoinnin tueksi.

Pitkäaikaissairaus näkyy ja vaikuttaa elämän eri osa alueilla ja sen kanssa on vain sopeuduttava elämään. Sairaus tulee samalla tavalla tai toisella osaksi läheisten, kuten kumppanin, perheenjäsenten ja ystävien elämää. Läheisellä voi olla tärkeä rooli myös sairastavan omahoidon ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Mutta miten asia näyttäytyy läheisen näkökulmasta?

Tänään meillä onkin mahdollisuus nähdä asiaa hieman eri näkövinkkelistä, kun pääsemme puhumaan reumasairautta sairastavien henkilöiden puolisoiden kanssa. Eli tervetuloa mukaan Jesse ja Hannu. Mä päästänkin heti teidät ääneen ja esittäytymään, niin kerrotteko lyhyesti, keitä olette ja miksi olette mukana tässä jaksossa tänään. Aloita vaikka Jesse. 

Jesse 

Ensinnäkin tosi paljon kiitos kutsusta. Tosi kiva olla täällä mukana puhumassa tärkeästä aiheesta. Tosiaan Jesse, Lahdesta tänne aamulla hurautettiin. Meidän arjessa mukana kulkee puolison harvinainen sairaus ja meillä on myös tahaton lapsettomuus osana arkea. Puoliso tosiaan sairastaa Behcetin syndroomaa, joka myös reumasairaudeksi luokitellaan. En nyt hirveästi sitä avaa, mutta kärkipointit mitä puolisolla on, niin kovat kipuoireet on terävintä kärkeä oireistossa. Sitten on infektio-oireita ja rasituksen sieto on hyvin heikkoa, niin sitä kautta tulee omat juttunsa mukaan. Ollaan molemmat koulutettuja kokemustoimijoita, joten tykätään kyllä puhua näistä aiheista, niin kiva siinäkin mielessä olla täällä. Itse oon tosi aktiivinen liikkuja, työelämässä mukana ja tykkään harrastella kaikenlaista, niin kiva olla tämmöisessä liikuntatyyppisessä podcastissa vieraana. 

Heta 

Joo, tai hyvinvointiaiheisessa, mutta liikunta toki osana sitä. Jes, kiitti. Hannu, kerro säkin vähän itsestäsi. 

Hannu 

Joo, minun puolisollani on ollut pitkään erilaisia reumasairauksia, jo ennen kuin tavattiin. Me ollaan 11 vuotta sitten tavattu ja hänellä oli silloin jo samanlaisia oireita, ei ollut vielä reumaa diagnosoitu, mutta sitten meni noin puolitoista vuotta, niin fibromyalgia diagnosoitiin. Ja sen jälkeen on nivelrikkoa tullut lisää iän myötä. Polveen ja lonkkaan on nyt vaihdettu jo tekonivel, se on vähän helpottanut niiden nivelten osalta. Mutta on kaikkea muuta nivelsairautta, kipuja ja hermokipuja, niin ne meidän arkea vähän rajoittaa. Mä itse oon työelämässä mukana ja sillä lailla aktiivinen, kaikkea haluaisin touhuta ja mennä, mutta puolison vaikeudet välillä rajoittaa, että ei pääse liikkumaan niin nopeasti kuin haluaisin. 

Heta 

Niin, että joutuu vähän sellaista eritahtisuutta harjoittamaan. 

Hannu 

Niin, että jos kauppaakin lähdetään, niin mä monesti sanon, että mä menen yksin ja mennä viuhtasen jo. Puoliso jää kotiin ja mennään sitten erikseen, käydään vaan jotain pientä ostamassa sitten, ettei ole pitkä kauppareissu. 

Heta 

Joo. Hei mä varmistan, Jesse, kun mä en ole varma mainitsitko, että oliko sun puolison reumasairaus jo mukana elämässä silloin, kun tutustuitte? 

Jesse 

En maininnut. Kun tutustuttiin, niin oli mukana jo siinä vaiheessa. Oikeastaan toisilla treffeillä taisi silloin aikanaan tulla puheeksi, että tämmöinen on hänellä. Ja hän hyvin tarkkaan mulle sen toi esille, että huomioithan tämän, olethan valmis myös tämmöisen kanssa elämään. Ja minä vakuuttelin, että olen tietenkin. 

Heta 

Niin että hän halusi olla avoin heti siinä. 

Jesse 

Ihan täysin, mitä arvostan kyllä tosi paljon. 

Heta 

Joo sitäkin varmaan monet miettii, että mitä kertoa omasta sairaudesta siinä vaiheessa, kun alkaa vaikka tapailla. Mitä sä muistat siitä, että oliko se heti alussa sullekin selvää? 

Hannu 

Kyllä siitä puhetta oli ihan alusta asti, että Elina oli hyvin avoin siinä mielessä, ja sanoi, että hän on ollut jo sairaslomalla pitkään, että ei varmaan tule koskaan työelämään palaamaan ja niin on nyt ollutkin, että ei ole sellaista mahdollisuutta ollut. Siitä puhuttiin kyllä tosi avoimesti. Ja kaikesta muustakin, mitä elämään liittyy, että me alusta asti jo sovittiin ja puhuttiin, että pitää ottaa se koko paketti, mikä tulee. Kun näin myöhemmällä iällä menee yhteen uuden henkilön kanssa, niin ei siinä voi ruveta rajoittamaan, että mä otan vaan osan siitä elämästä mukaan ja loput jää sitten jonnekin muualle. 

Heta 

Hei mä haluan tähän mainita, että molempien puolisoilta, Roosalta ja Elinalta on siis pyydetty lupa tämän jakson toteuttamiseen ja nimien mainitsemiseen. Te vähän jo kerroittekin, että miten se reumasairaus näyttäytyy teidän arjessa, mutta haluatteko vielä jotenkin tarkentaa, kun ei vielä menty hirveästi pintaa syvemmälle? Miten se teidän näkökulmasta on? 

Jesse 

Joo, tietysti vaikea on toisen puolesta puhua. Mutta yhteisin silmin, niin varmaan hyvin monilla tavoinhan se näkyy. Ensinnäkin mitä Hannukin tuossa mainitsi, kauppareissua käytti esimerkkinä, ettei pääse ihan samalla tavalla osallistumaan asioihin kuin haluaisi osallistua. Ja myös semmoinen kapasiteetin rajallisuus eli pitää huomioida siinä arjessa se, että toinen ei jaksa niin hyvin kuin itse jaksaa. Totta kai se välillä harmittaa. Ei itsensä puolesta, vaan toisen puolesta. On kurja nähdä, kun toinen haluaisi lähteä mukaan tekemään jotain asiaa ja joutuu vaan toteamaan, että mä en nyt valitettavasti tänään pysty tulemaan mukaan. Mutta me ollaan aika kannustavia oltu aina ja armollisia pyritään olemaan, että tänään sä et pysty, mutta huomenna ehkä pystyt. Tai jos tänään sulla on tämän verran voimaa, niin voidaanko me tehdä hyvässä jotain muuta. Mennäänkö vaikka vähän ulos kävelemään tai jotain tämmöistä kevyttä. Ei ole pakko ottaa jotain raskasta mukaan. Sitten sovitellaan aikatauluja, että saadaan ne istumaan hyvin. 

Heta 

Jos sä sanoit, että häntä joskus harmittaa, ettei pysty jotain tekemään, niin harmittaako se sua koskaan, että toinen ei pysty lähtemään mukaan tai tekemään? 

Jesse 

Totta kai se varmaan joskus harmittaa. Jos olisi itse odottanut tätä juttua, että tehdään yhdessä tämä juttu nyt vaikka tänään. Sitten se ei onnistukaan. Mutta toisaalta taas yrittää olla armollinen siinä, että jokainen tarvitsee myös omaa aikaa, niin siinä hetkessä ottaa sen oman ajan käyttöön, että mä teen itse nyt tän jutun. Ehkä jossain tilanteessa enemmän ja joskus aikaisemmin ehkä enemmän, mutta nykyään osaa suhtautua vähän ehkä kypsemmin jo niihin juttuihin. 

Heta 

Miten Hannu sun arjessa reumasairaus näkyy? 

Hannu 

Kyllä se just niin, että pitää tehdä suunnitelmia etukäteen, että varataan aikaa yhteisiin menemisiin ja muihin. Ja sitten pitää varautua siihen, että tuleekin yllätys, ettei siitä lähdetäkään. Onkin puolisolla sen verran huonompi olo, ettei pääsekään, ettei voikaan mennä. Sellaisia tilanteita tulee, että muutetaankin suunnitelmaa, tehdään jotakin kotona tai sitten mä menen yksin jonnekin, että semmoisia tilanteita tulee aika monestikin eteen. Ja me ollaan paljon yhdistystoiminnassa mukana, niin tehdään sitten jotain esitelmiä yhdessä kotona. Powerpointeja väännetään ja haetaan valokuvia niihin, sitä pystyy tekemään, vaikka toinen on sängyssä pitkälläänkin. Se on semmoinen, mitä on tehty yhdessä silloin, kun ei päästä mihinkään ulos tai muuhun. 

Jesse 

Tuo oli hyvä. Meilläkin aika usein on Plan B olemassa, että on joku A-suunnitelma, mutta aina mietitään se backup siihen, että miten sen asian pystyy hoitamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Tai sitten jos ei pysty, niin sekin on vaan hyväksyttävä, mutta aina vähän hakee useampia vaihtoehtoja siihen. 

Hannu 

Kyllä, pitää aina varautua siihen ja olla itse valmiina, että ei nyt mennäkään, vaikka on haluttu jonnekin.  Vaikka on puhuttu, että lähdetään käymään syömässä jossakin lauantaina, niin voi yhtäkkiä ollakin, että ei sinne mennäkään, että on sen verran huono päivä puolisolla, että pitää kotona tehdä ruokaa vähän paremmin, jos ei muuta keksitä. 

Jesse 

Just näin, vähän viinilasia siihen ja pihviä tulille. 

Heta 

Niin sellaista sopeutumiskykyä ja soveltamista vaatii. Nyt ei tarvitse ajatella toisen näkökulmasta, vaan mietitte vaan omasta näkökulmasta, niin mikä teidän mielestä on vaikeinta reumasairauden kanssa elämisessä? Tai tietenkin te elätte ihmisen kanssa, jolla on reumasairaus, mutta ymmärsitte varmaan mitä haen. 

Jesse 

Varmaan itselle ainakin vaikeinta on nähdä ne toisen kivut. Se, että toinen on tuskissaan, joskus enemmän joskus vähemmän, mutta tavallaan että se kuormittaa häntä tosi paljon, niin nähdä se huonovointisuus. Ja sitten varmaan tuo mistä puhuttiinkin, että toinen ei pääse tekemään ehkä niitä asioita, mitä haluaisi tehdä, että tavallaan se rajoittaa hänen menemistään, liikkumistaan, ehkä jollain tavalla myös vapautta, jos semmoista sanaa tässä voi käyttää. Ne on ehkä semmoiset vaikeimmat asiat itselle. 

Heta 

Harmittaa tavallaan toisen puolesta. 

Jesse 

Kyllä, just näin. 

Hannu 

Niin, nämä on just semmoisia. Ja jos on pitkään ollut, varsinkin syksyllä tulee helposti se, että alkaa mielikin laskea puolisolla ja ei jaksa fyysisesti mennä minnekään. Ja sitten tuntuu hänen puolestaan vaikealta, kun koittaa tsempata ja piristää, mutta sitten toinen sanoo vaan, että ei tästä tule mitään, että mä en nyt jaksa mihinkään mennä, niin siinä vaiheessa tuntuu itsellekin vaikealta – että kun yrittää sanoa, että ehkä me jotain voitaisiin, keitetään vaikka kahvit jos ei muuta tehdä, niin sitten vähän piristää ehkä. Mutta se just, että miten sitä fyysistä puolta on vähän helpompi pönkittää. Sanoo vain puolisolle, että otetaan pyörätuoli ja istut siinä ja mä työntelen kaupassa, – mutta hän kokee senkin aina välillä, että ei hän voi lähteä pyörätuolilla istumaan, kun muina päivinä kulkee kävelemällä siellä kaupassa, niin mitä ihmisetkin ajattelee. Tulee semmoista sitten heti, että semmoiset on vaikeita tilanteita. 

Heta 

Niin, että tavallaan yrittää olla avuksi, mutta sitten kokee, että se ei välttämättä aina riitä. 

Hannu 

Niin ja että miten henkistä puolta saa piristettyä toiselta. Koen, että fyysinen puoli on helpompaa, että jos vaikka lihakset on kipeänä, niin voi vähän hieroa tai muuta, mutta miten sitä mieltä parantaa ja saa toisen innostumaan ja aktivoitumaan siinä mielessä. 

Jesse 

Itsellä kyllä kumppani on, tai itse pääsee tietyllä tavalla helpolla, että kumppani on niin itsetietoinen itsestään,  että mä pystyn luottamaan siihen, että hän ei ota liikaa itseensä siitä, että pääset tekemään jotain tai masennu siitä. Tavallaan pystyn olemaan ihan rohkeasti itseni siinä tilanteessa, että mun ei tarvitse lähteä muuttamaan mun olemusta sen takia, – kun pelkäisi, että kumppani jotenkin murtuu siitä. Kyllä arvostan omaa puolisoa siitä, että pystyy olla oma itsensä myös niinä vaikeina päivinä. 

Heta 

Niin, että ei lähde myöskään peittelemään jotenkin sitä. 

Jesse 

Ainakaan multa, ehkä jotain multa saattaa peitellä. 

Heta 

Mutta se on tärkeää, että siellä kotona pystyy ainakin olemaan oma itsensä. 

Hannu 

Joo, kyllähän se kotona tosi avoimesti puoliso sanoo, että nyt ei jaksa mitään. Mutta heti sitten, jos tulee joku vieras silloin, niin sitten on tavallaan pönkittää itsensä ja istuu johonkin, vaikka ei jaksaisi istuakaan. Tekisi mieli sanoa ja mä monesti sanoinkin, että mene nyt vaan lepäämään, että kyllä mä voin kahvit keitellä vieraille ja muuta, mutta on se raskasta siinä mielessä. 

Heta 

Niin, mutta tavallaan toikin on hyvä asia, että on sellainen paikka ja henkilö, jonka seurassa on niin turvallista, että pystyy olemaan täysin oma itsensä ja näyttää ne kaikki puolet. 

Jesse 

Ja se varmaan tuo sen molemminpuolisuuden, totta kai munkin on sitten helpompi olla siinä ihan oma itseni. Mäkin voin sitten sanoa suoraan, että nyt mua ehkä vähän itseäni harmittaa, että me ei tänään saatu jotain asiaa tehtyä. Ja mä luotan siihen, että hän tavallaan kestää sen. Se on silleen helpottavaa. 

Hannu 

Kyllä. 

Heta 

Yleensä kolikolla on aina kääntöpuoli, että jos on jotain huonoa, niin usein jotain hyvääkin. En ole varma, onko tässä tapauksessa, mutta koetteko te, että se puolison reumasairaus on tuonut jotain hyvää? 

Jesse 

On paljonkin hyvää ja varmasti jopa enemmän hyvää kuin huonoa. Ainakin itselle se on opettanut sen, että elä hetkessä. Sä et koskaan tiedä, minkälainen huominen päivä on. Jos sä voit tänään tehdä jonkun asian, niin tee se. Mä oon itse ollut aina sellainen vähän varovainen ja huonosti lähtenyt mukaan mihinkään asioihin. Ja tänä päivänä lähtee paljon innokkaammin ja silleen hanakammin tekemään uusia juttuja ja myös vanhoja juttuja. Sen se on ainakin tuonut ehdottomasti, että arvostaa niitä arjessa olevia asioita enemmän. 

Hannu 

Kyllä tuo on just semmoinen, mitä minäkin olen huomannut. Mä oon enemmän introvertti ihminen normaalisti, että sitten on tullut semmoista, että mennään johonkin tapahtumiin ja yhdistyksen tapahtumiin.  Oon aktiivisesti mukana nykyisin yhdistyksen tapahtumissa. Jos joskus 10 vuotta sitten olisi sanottu, että mä alan tämmöiseen toimintaan osallistua, niin mä olisin sanonut, että ei tule kuuloonkaan. Semmoista se on tuonut kyllä, että pystyy menemään ja tapaa uusia ihmisiä tosi paljon. Se on kivaakaan, että ei tulisi varmaan lähdettyä, jos ei olisi tätä sairautta olemassa puolisolla. 

Jesse 

Mulla on itse asiassa ihan sama, että me ollaan molemmat tosiaan koulutettuja kokemustoimijoita ja puoliso vielä koulutettu kokemusasiantuntijakin siihen päälle niin yhdessä käydään paljon myös yhdistystoiminnassa ja puhekeikkaa tehdään ja yhteisiä esityksiäkin välillä laaditaan. Saatetaan jotain videopätkää kuvata ja myös sosiaalista mediaa, mutta myös yhdistyksille erilaisia juttuja, niin se on tosi mielenkiintoista, eikä varmaan mullakaan ilman tätä sairautta olisi tullut koskaan tällainen edes mieleen. 

Heta 

Niin, että sekin on sitä yhteistä aikaa tavallaan sellainen vapaaehtois- ja kokemustoiminta. 

Hannu 

Ihan sama mullakin, että me ollaan molemmat kanssa vertaistukijaksi koulutettu ja ei mulla varmaan olisi tullut mieleenkään tämmöisen lähteen mukaan, jos ei olisi tuota ollut tuota puolisolla noita sairauksia, niin se on kyllä tuonut semmoista aktiivisuutta elämään. Ja sitten mä oon aina ajatellut, että se kehittää itseä henkisesti, että on tavallaan parempi ihminen, kun on tämmöisessä toiminnassa mukana ja tulee siinä kehitettyä itseänsä ja kouluttauduttua. 

Jesse 

Se on sellainen yhdistävä tekijä, vaikka toisella sairaus on, toisella ei, mutta kuitenkin se on yhteinen siinä yhteisessä arjessa. Ainakin jos jotain voi suositella, niin suosittelen ottamaan sen yhteisenä tekijänä. Yhdessä pystyy myös saamaan niitä positiivisia piirteitä esille tosi hyvin. 

Heta 

Meillä näissä podcastin jaksoissa on puhuttu paljon siitä, että miten reumasairautta sairastava ihminen voi itse vahvistaa omaa hyvinvointiaan, – mutta ihan varmasti läheiselläkin on siinä tosi iso ja tärkeä rooli, niin tuleeko teille mieleen jotain ihan konkreettisia asioita, mitä te teette arjessa tukeaksenne, läheisenne tai puolisonne hyvinvointia? 

Jesse 

On varmaan paljonkin asioita. Ihan muistuttelua, että puoliso saattaa vaikka uppoutua tekemään jotain omaa juttua, eikä välttämättä tiedosta sitä, että onpa ollut nyt kauan tässä samassa asennossa vaikka. Muistuttaa vähän, että hei liikupa vähäsen ja tai lähdetään vaikka ulos käymään vähän kävelyllä. Mutta kuten sanoin aikaisemminkin, niin puoliso on hyvin tietoinen myös itsestään, niin se helpottaa mua tosi paljon. Mutta varmasti on niitä tämmöisiä, että auttaa kaikessa missä mahdollista, koska sitä apua totta kai arjessa tarvitsee.  Saattaa enemmän jäädä kotitöitä mun vastuulle ja se on ihan mukavaa, mutta kumminkin hän pystyy osallistumaan omalla tavallaan niihin. 

Hannu 

Niin no just kotityöt ja muut, mitä joutuu tekemään tai pääsee tekemään. Siinä on se hyvä puoli, että saa tehdä omalla tavalla. Ja mä tykkään järjestyksestä, niin pyykkien laittaminenkin kaappiin, niin mä pistän ne sinne tosi hyvään järjestykseen, niin jos joku muu tekee sen, niin sitten ne on siellä miten sattuu. Että se on hyvä, kun pääsee itse laittamaan. 

Heta 

Silloin saa, mitä tulee, kun itse tekee. 

Hannu 

Kyllä. Ja mä jaan lääkkeet aina viikoksi puolisolle ja sitten muistuttelen, että oothan sä muistanut päivälläkin ottaa, kun en ole itse kotona, että on töissä. Niin silloin tällöin saa sanoa, että kun sulla on päivälääkkeet ollut ottamatta, että alapa nyt kiireen vilkkaa ottaa. 

Jesse 

Joo, ja samaten se toimii myös toisinpäin, että kyllä mäkin tarvitsen välillä muistuttelua. Itse kumminkin aktiivisesti työelämässä mukana ja on harrastustoimintaa paljon, mitä tässä aluksi mainitsinkin. Välillä mullekin saa kyllä sanoa ja pitääkin sanoa, että hei, muistapa levätä välillä, että olisiko järkevämpi tänään jäädä tuohon sohvalle katsomaan vaikka Netflixiä kuin lähteä salille käymään. 

Heta 

Niin ihan varmaan kaikki tarvitsee välillä muistuttelua ja puolisot on yleensä siinä, jos on puoliso, niin yleensä varmaan se lähihenkilö, joka muistuttaa. Te molemmat sanoitte tuosta muistuttelusta ja on tullut tässä jaksossakin ainakin sellaista fyysistä apua mainittua, että on pyörätuolia tai muuta tällaista. Mutta onko se nimenomaan enemmän sellaista fyysistä apua vai psyykkistä apua, mitä koette, että hyvinvoinnin näkökulmasta enemmän tarjoatte? 

Hannu 

Kyllä se varmaan enemmän sitä fyysistä on, että kyllä sitä psyykkistäkin joutuu antamaan ja kertomaan, että jos tulee töistä ja puoliso sanoo, että on ollut huono päivä, niin ei muuta kuin sanoo, että ei tässä mitään, lepäilet siinä ja katsotaan vaikka televisiosta jotakin tai muuta. Ja sitten me tuossa vuoden alussa mietittiin yhdessä minunkin jaksamistani, niin saatiin hommattua avustaja meille, että meillä on 40 tuntia kuukaudessa avustaja nyt.  Se on kyllä tosi hyvä, että ei tarvitse heti ruveta niitä pyykkejä laittamaan, kun tulen töistä, että siellä ainakin jonakin päivänä on hommat tehty kotona. Se on ollut kyllä hienoa, että tämmöinenkin on järjestynyt. 

Jesse 

Kyllä ehkä sanoisin, että se on isoimmaksi osaksi fyysistä apua, mitä siinä arjessa tuo. Just näitä arkisia kotitöitä ja totta kai paljon myös pyrin auttamaan siinä, jos puolison tarvitsee mennä jonnekin, niin menen mukaan. Vaikka lääkärissä käynti esimerkkinä, niin kyllä mä mielellään menen sinne mukaan, koska mä oon taas sitten backup siinä ja pystyn myös antamaan paljon tietoa omaisen näkökulmasta lääkärille, mikä on taas sitten arvokasta – siinä yhteisessä, tai ainakin toivon mukaan yhdessä mietittäisiin niitä asioita, niin myös apuna siinä hoidossa. Ja sitten se muu apu, niin ehkä henkisen puolinen apu ei ole niin isossa roolissa. Totta kai sitähän kaikki meistä joskus tarvitsee, ja tietysti puolisona on siinä lähellä, niin näkee sen toiminnan koko ajan. Ja sitä on ehkä tietyllä tavalla helppo antaa, mutta toisaalta vaikea antaa, kun ollaan niin lähekkäin, mutta on sillekin paikkansa. 

Heta 

Ja joskushan se voi olla ihan vaan sitä, että keskustellaan arkisista asioista ja kuulumisista, ei se tarvitse olla aina sen kummoisempaa välttämättä. 

Jesse 

Ei tarvitse, ei tarvitse. 

Heta 

Olisi kiinnostavaa kuulla myös ammattilaisen mielipide asiaan. Soitetaan psykologi-psykoterapeutti Soili Walleniukselle. Moikka, Soili. Miten sun mielestä läheinen voi tukea reumasairautta sairastavan kokonaisvaltaista hyvinvointia, kun sairaus kuormittaa? 

Soili 

Läheisillä ja perheillähän on erityinen ja tosi tärkeäkin merkitys siinä sopeutumisessa ja ylipäänsä sairauden kanssa selviytymisessä, ihan siinä voimavarojen lisäämisessä. Ja sen takia läheisen on hyvä riittävässä määrin opetella tuntemaan oman läheisensä sairautta ja myös se hoitoa, mutta samalla myös opetella luottaa siihen, että kyllä se läheinen ihminen selviytyy, että yhdessä me selviydytään. Ja jos sen sairastavan on vaikea tunnistaa oman jaksamisensa rajoja, niin siinä voi ja kannattaakin auttaa. Ja rohkaista toista puhua kokemuksista ja jakamaan erilaisia tuntemuksia ja ennen kaikkea olemaan rehellinen, koska se jakaminen auttaa säilyttämään sen arjen pohjavireen toiveikkaana, vaikka niitä haasteita onkin. Ja samalla se aktivoi perheen tai parin yhteisiä selviytymiskeinoja. Ja se kannattaa muistaa, että myötätunto on eri asia kuin sääli. Eli toisen puolesta tekeminen välillä vähän liikaakin voi itse asiassa lamauttaa ja arjen aktiivisuus voi lähteä vähenemään ja sairastavan hallinnan tunne kapenee entisestään. Sen sijaan semmoinen oikein kohdennettu tuki lisää hallinnan tunnetta ja voimavaraistaa. Eli voi yrittää auttaa sitä omaa läheistä löytämään semmoinen sopiva tekemisen ja aktiivisuuden taso siellä oman rasitusikkunan sisällä. Eli mitä voi ja kannattaa tehdä ilman, että oireet merkittävästi lähtee lisääntymään. Ja usein se paras keino on se, että kannattaa kysyä siltä sairastuneelta itseltään, että minkälaista apua ja tukea hän toivoo. Ja tietenkin on hyvä sitten myös varata aikaa yhteisille hetkille ja muistaa erityisesti se, mitä muuta siinä elämässä on kuin se sairaus ja sairastaminen, eli mitä suunnitelmia, mitä toiveita, mitä haaveita. 

Heta 

Me on tässä jaksossa puhuttu erityisesti reumasairautta sairastavan hyvinvoinnista, mutta voiko sairaus kuormittaa myös läheisen mieltä ja jaksamista? 

Soili 

Kun perheenjäsen tai kumppani sairastuu, niin se on tietenkin kriisi myös läheiselle. Mutta myös pitkässä juoksussa roolit siinä perheessä tai pariskunnan elämässä voi muuttua ja sekin voi tuntua kuluttavalta. Läheiselle voi tulla erilaisia negatiivisia tunnereaktioita ja etääntymistäkin, kuoreensa vetäytymistä. Ja tärkeätä silloin olisi se, että pystyisi sallimaan itselleen kaikenlaiset tunteet. Tietenkin myös läheinen saa väsyä. Läheisellä saa olla vaikeita tunteita, saa olla vihainen, saa surra, koska se jatkuva yhteys siihen toisen tärkeän ihmisen kipuun ja kärsimykseen ei voi olla vaikuttamatta niihin lähellä oleviin ihmisiin. Mutta se, että sen tilanteen pystyisi hyväksymään, niin se vapauttaa. Eli sen hahmottaminen, tämä on nyt meidän arkea. Se näyttää tältä. Tässä on jotain, mikä säilyy ennallaan, jotain mistä ehkä joudutaan luopumaan ja jotain mitä tehdään toisin. Omat tunteet ja tarpeet on hyvä tunnistaa ja myös ilmaista. Ja tiedostaa myös se, että ei läheisenkään tarvitse koko ajan olla vahva. Välillä on hyvä ihan vaan pysähtyä kuulostelemaan miten itse voi ja hahmottaa myös ne oman jaksamisen rajat. Opetella sanomaan ei silloin, kun ei jaksa. Olisi tosi hyvä myös, että läheisellä olisi silloin tällöin mahdollisuus ottaa omaa aikaa ja tilaa niin, että voi oikeasti hellittää ja ihan vaan olla ilman, että on mitään tarvetta auttaa tai tukea tai olla ahkera ja ymmärtäväinen. Ja se, mikä on hyvä muistaa, on, että myös itselle voi pyytää apua. Se ei ole vaarallista, eikä se tee ketään meistä heikoksi. Itsestä ja omasta jaksamisesta huolehtiminen on tärkeää, että jaksaa olla tukena toiselle. Ja myös oma tukiverkko on tärkeä, ystävät ja muut läheiset sekä siellä käytännön arjessa että tunnetasolla. 

Heta 

Tosi hyviä pointteja. Kiitos Soili. 

Soili 

Kiitos. 

Heta 

No sitten sen lisäksi, että on puhuttu teidän puolisoiden hyvinvoinnista, niin miten te pidätte huolta omasta hyvinvoinnista? 

Hannu 

Meillä on pari koiraakin huolehdittavana, mutta mun mielestä ne on hyvinvoinnin tuojiakin myös. Käyn koirien kanssa lenkillä ja kaupassa käyn yksin aina välillä ihan suunnitellusti, että nyt mä menen yksin ja saan siinä ihan rauhassa katsella tavaroita ja olla. Sitten mä jonkun verran hyötyliikuntaa harrastan, niin voi lähteä vaikka kävelylle, jos alkaa seinät tulla sisällä vastaan, niin tällä tavalla huolehdin omasta hyvinvoinnista. 

Jesse 

Itsellä varmaan just se liikunta, urheilu, on se ykkösjuttu, ne on aina ollut mukana mun elämässä.  Oon yrittänyt ottaa mukaan myös luovemman puolen harrastuksia. Rakastan valokuvaamista. Teen myös itse podcasteja. Tällaista, mihin saa tuotua vähän sitä vastapainoa siihen perustyöhön. Mutta meilläkin on kaksi koiraa, niiden kanssa on kiva touhuta ja lähteä sitten semmoiselle lyhyille kävelylenkeille. Kaksi chihuahuaa siis, niin ne ei kovin pitkälle yleensä lähde, mutta edes pientä semmoista happihyppyä saa tehtyä. Ja sitten just puolison kanssa näitä vapaaehtoishommia, kokemustoimijahommia. Tietyllä tavalla senkin voi luokitella ehkä joku työksi, mutta enemmän se on sellaista vähän erilaista aivotyöskentelyä ja erilaista fyysistä suoritetta myös. Toki aina enemmän vois olla kaikkea lukemista ja tällaista, mutta pitäisi aika repiä jostain niille kaikille. 

Heta 

Niin ja ehkä se on joskus myös sitä, että ei tarvitse tehdä aina mitään. 

Hannu 

Niin, sitäkin voisi opetella, että olisi vaan välillä ihan niin kuin omassa rauhassaan jossakin, mutta yleensä se aika käy vähiin, niin ei semmoiseen kauheasti jää aikaa. 

Jesse 

Tuo on itse asiassa tosi tärkeä pointti, että olla tekemättä oikeastaan mitään. Ja sitäkin on ehkä saanut onneksi oppia tässä, kun on ollut harvinaissairaan kumppani, niin hänellä enemmän valitettavasti on sitä aikaa, että joutuu olemaan vaikka sohvalla, kun ei voimat riitä tehdä asioita. Niin itsekin pyrkii aina välillä menemään siihen viereen vaan katsomaan Netflixiä, että hei nyt ollaan vaan tässä. Ei tehdä mitään tänään kumpikaan, että katsotaan huomenna, minkälainen päivä tulee. 

Hannu 

Me mennään monisti maalle mökille ja siellä ollaan, niin siellä tulee enemmän rauhoituttua sitten itsekin, että ei tarvii huolehtia muusta kuin saunan lämmityksestä ja katsoa, että puoliso pääsee saunaan. Niin siellä on kiva luonnon helmassa olla ja kuunnella luontoa. 

Jesse 

Se on just tosi tärkeetä, että on noita omia tapoja, mistä löytää sen oman rauhan. Oma semmoinen tila tavallaan, missä voi vaan olla. On sitten yksin tai puolison kanssa tai ystävien kanssa tai kenen tahansa tuttavan kanssa, niin on sellainen helppo, helppo turvallinen ympäristö, niin antaa kyllä paljon. 

Heta 

Joo, että tuo mökkeily ja tuollainen, että lähtee pois siitä tutusta arjesta. 

Hannu 

Joo, se tuo semmoisen muutoksen siihen, että kotona jos on, niin ei siellä oikein malta olla mitään tekemättä. Aina ajattelee, että tuolla nyt on vähän pyykkikorissa pyykkejä, että pistetäänpä ne koneeseen ja kohta käydään sitten ottamassa ne kuivamaan. Ja aina tulee jotain tehtyä. Mutta kun mökille menee, niin siellä voi olla ihan vaan, että täällä ei nyt tarvitse tehdä mitään tärkeää, että kesällä jonkun verran pihaa, katsella kukkia ja muita sinne, mutta muuten saa olla ihan vaan rauhassa. 

Jesse 

Kyllä mä tuossa tunnistan itseni kanssa, että se on tosi vaikea vaan olla tekemättä mitään. 

Heta 

Hei, pitkäaikaissairaillehan on jonkin verran tarjolla myös vertaistukea. Toki varmaan diagnoosista riippuu, että löytyykö just samaa sairautta sairastavaa, saman ikäistä, samassa elämäntilanteessa olevaa, mutta miten te ajattelette, että tarvitseeko myös läheinen vertaistukea? 

Jesse 

Kyllä mä näen vertaistuen tosi tärkeänä osana myös lähiomaiselle tai puolisolle, että ilman muuta. En tiedä, onko sellaista ihmistä, joka ei jossain tilanteessa tarvitsisi vertaistukea, tai ainakin jonkunlaista sellaista, sen ei välttämättä tarvitse olla vertaistuki nimellä. Se voi olla jotain tämmöistä sparrailua tai ehkä koutsaamista, sellaista, että saa niitä omia tuntoja tuotua jollekin, joka ymmärtää sitä, mistä sä puhut. 

Hannu 

Joo, kyllähän toi on semmoinen, se on mulle aika tärkeätä, että oon yrittänyt tuoda sitä esille. Ja oon mä Vertaisnurkkiakin pari kertaa pitänyt. Sinne saa kaikki läheiset osallistua keskustelemaan asioista. Mutta kyllä tarvetta on, että se olisi ihan hyvä, kun pääsisi. Eihän se tarvitse olla mitään muuta kuin keskustelua toisen vähän samanlaisessa tilanteessa olevan kanssa. Sairaudetkaan ei tarvitse olla samoja, kun se on vaan siinä se, että on sen sairaan läheinen, niin se on tosi tärkeätä. 

Jesse 

Ei se keskustelukaan välttämättä tarvitse edes liittyä siihen sairauteen, vaan se riittää, että sä tiedät, että toisella on sama kokemus kuin sulla. Voitte puhua vaikka jääkiekosta. 

Hannu 

Niin, harrastuksesta ja muusta, että se vie ajatusta muualle sitten. 

Jesse 

Kyllä, kyllä. 

Heta 

Teillä molemmilla puoliso sairastaa reumasairautta, mutta läheinenhän voi olla myös joku muu, vaikkapa perheenjäsen tai ystävä, työkaveri, niin millaisia terveisiä tai vinkkejä te haluaisitte lähettää sellaisille henkilöille, jotka ehkä haluaisi olla reumasairautta sairastavan tukena, mutta ei tiedä miten? 

Jesse 

Varmaan sellainen, minkä ehkä voisi antaa kaikille sen vinkin, että ei kannata olettaa. Kannattaa kysyä. Miten sä voit? Voisiko mä auttaa sua jossain? Eikä kannata mennä tarjoamaan sitä apua väkisin toiselle. Vain enemmänkin tunnustellen ja kevyesti, koska kyllä se toinen yleensä kertoo, jos se haluaa tai tarvitsee apua. Ja ehkä myös sen, että näkisi sen sairauden enemmän voimavarana, että sen ei tarvitse olla mikään negatiivinen asia, oli se ystävyys tai mikä suhde tahansa, vaan enemmän sellainen, että siitä voi itsekin oppia tosi paljon  Ja tavallaan yhdessä tehdään sitä matkaa sen realiteetin saattelemana. 

Heta 

Sellaista uteliaisuutta, rehellisyyttä ja tavallaan halua oppia myös siitä sairaudesta. 

Jesse 

Just näin, että on itse asiassa tosi hyvä, että halu oppia. Juuri näin. 

Hannu 

Niin, että on siinä läsnä. Ja tuo sen esille, että tiedostaa, että on molemmilla samanlaista kokemusta, että on puoliso tai läheinen sairaana, niin se tuo jo sitä semmoista, miten sen nyt sanoisi? Samankaltaisuutta ja vertaistukea siihen, että ei välttämättä tarvitse keskustella niistä yksityiskohdista, niistä sairauksista tai muusta, mutta sen tietää just, että toisilla on semmoinen samanlainen kokemus. 

Heta 

Onko vielä jotain, mitä haluatte sanoa, terveisiä tai jotain tästä aiheesta, mitä jäi vielä mielen päälle? 

Jesse 

Varmaan omaiselle vielä se, että muistakaa myös se oma hyvinvointi ja ottakaa se oma aika, minkä tarvitsette. Te ootte ansainnut sen myös, että voitte hyvin luottaa siihen, tai uskon, että voitte luottaa siihen, että kyllä sairastava henkilö, kumppani, kuka tahansa siinä onkaan, niin pärjää kyllä. Mä otan nyt tässä hetkessä tämän mun oman tilan, oman ajan, ja mä tarvitsen sitä, mä oon ansainnut sen ja sit mä palaan taas siihen yhteisen pöydän ääreen sen jälkeen. 

Heta 

Hyvä vinkki. 

Hannu 

Just semmoinen, että sitä luottamusta tuntee sairastavaa kohtaankin, että ei tarvitse aina ajatella sitä, että jos mä lähden vaikka päiväksi jonnekin tai on yötä jossakin muualla, niin kyllä se pärjää siellä kotona, että ei sitä tarvitse huolehtia sen aikana, kun on poissa. Se on tosi tärkeää. Siinä sitten mieli rauhoittuu omaisillakin ja läheisillä, että se on tärkeää. 

Jesse 

Se on tärkeää. 

Heta 

Kiitos hei teille molemmille, että olitte mukana. 

Jesse 

Kiitos, oli ilo päästä rupattelemaan. 

Hannu 

Tämä oli kyllä mielenkiintoista, kuulla asioita muidenkin näkökulmasta. Kiitos. 

Heta 

Kiitos, kun kuuntelit tämänkertaisen jakson. Jos hyvinvointiaiheet kiinnostavat, käy tutustumassa Oman hyvinvoinnin polkuun Reumaliiton verkkosivuilla. Tämä podcast on toteutettu osana Reumaliiton Omahoitopolku-hanketta, jota rahoittaa sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA. 

Omahoitopolku-hankkeen logo, jossa sydämen keskellä kulkee polku.

Omahoitopolku-hanke

Hyvinvoinnin polulla -podcast on toteutettu osana Reumaliiton Omahoitopolku-hanketta (2023-2026), jota jota rahoittaa sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA.

Anna palautetta reumaliitto.fi-sivustosta TÄSTÄ ja auta meitä kehittämään sivustoa. 

Pystyt vastaamaan kysymyksiin parhaiten, kun teet ensin sen, mitä tulit sivustolle tekemään.