Tieto pitkäaikaissairauteen sairastumisesta voi olla shokki. Jokainen työstää siihen liittyviä tunteita omalla tavallaan. Sairastumisen merkitys omalle elämälle avautuu usein vaiheittain etenevän kriisin kautta, kirjoittaa psykologi Soili Wallenius.
Teksti: Soili Wallenius
Teksti on alun perin ilmestynyt Reumaliiton julkaisemassa Mielekästä elämää ensitietokirja -kirjassa (2020).
Tieto sairastumisesta reumasairauteen voi aiheuttaa melkoista tunteiden vuoristorataa. On luonnollista olla pois tolaltaan ja tuntea pelkoa tai ahdistusta. Yhtä luonnollista on, jos ensi alkuun ei oikein tunnukaan miltään tai koko tilanne tuntuu epätodelliselta. Jokainen työstää sairastumiseen liittyviä tunteita ja ajatuksia omassa rytmissään ja omalla tavallaan, yhtä oikeaa tapaa ei ole olemassa.
Sairastumisen merkitys omalle elämälle avautuu usein vaiheittain etenevän kriisin kautta. Muista kuitenkin, että sopeutuminen ei aina etene vaihe kerrallaan järjestyksessä. Saatat huomata palaavasi takaisin jo läpikäymääsi vaiheeseen tai että kriisin vaiheita on vaikea erottaa toisistaan.
Diagnoosin saaminen on tavallisesti sairastuneelle ja hänen läheisilleen jonkinasteinen shokki, jolloin tapahtunut ei vielä välttämättä tunnu lainkaan todelta. Puhutaan shokkivaiheesta, jolloin olosi voi tuntua levottomalta tai lamaantuneelta, tunteet voivat purkautua paniikinomaisesti tai saatat sulkea ne kokonaan pois tietoisuudestasi. Mikäli olet joutunut odottamaan diagnoosia pitkään, nimen saaminen oireille voi tuntua helpottavalta. Uudessa tilanteessa mielesi tarvitsee kuitenkin aikalisän ja aikaa ottaa annettu tieto vastaan.
Alkuvaiheen reaktiot ovat yksilöllisiä: osa sairastuneista selviää ensijysäyksestä suhteellisen nopeasti ja haluaa jatkaa elämäänsä eteenpäin, osa tarvitsee paljon enemmän aikaa asian työstämiseen.
Ensijärkytyksen jälkeen tiedonjano on usein valtava, mutta omasta jaksamisestasi ja voimavaroistasi riippuu miten hyvin kykenet ottamaan vastaan tarjolla olevaa tietoa. Sopeutuminen edellyttää uusien asioiden oppimista ja tiedon omaksumista pieninä annoksina, siten että mieli saa työstää asioita vähän kerrassaan. Tässä reaktiovaiheessa tunnekokemukset tulevat usein vahvasti esiin. Erilaiset pelot, huolet, viha, syyllisyys ja suru voivat vaihdella voimakkaastikin ja mielessä pyörii epävarmuus tulevaisuuden suhteen: miten selviydyn, miksi juuri minä sairastuin ja niin edelleen.
Hiljalleen mieli alkaa työstää tapahtunutta ja myös näkymä kohti tulevaa alkaa avautua. Älä pelästy käsittelyvaiheen voimakkaita tunnereaktioita, ne kuuluvat luonnollisena osana edelleen jatkuvaan sopeutumiskehitykseen. Tässä vaiheessa päällimmäisinä ajatuksina eivät enää niinkään ole miksi-kysymykset.
Saatat vähitellen alkaa pohtia, millaisiin asioihin sairastuminen juuri sinun elämässäsi vaikuttaa ja olet ehkä valmiimpi kohtaamaan sairastumisen kaikki osa-alueet. Mieltä voi askarruttaa miten kertoa asiasta ystäville, miten muut suhtautuvat sinuun jatkossa ja miten hyvin näyt ihmisenä kipujesi ja sairautesi takaa.
Vähitellen reumasairaus muodostuu askel askeleelta osaksi elämääsi ja hiljalleen voit oppia juuri sinulle sopivan tavan elää sairautesi kanssa mahdollisimman omannäköistä elämää. Uudelleen suuntautumisen vaiheessa ajatukset kääntyvät sairastamiseen liittyvistä asioista yhä enemmän kohti tulevaisuutta ja sinulle tärkeitä asioita.
Anna itsellesi aikaa ja tutustu rauhassa sairauteesi ja uuteen tilanteeseen. Joudut ehkä luopumaan joistakin asioista, joita olet tottunut pitämään olennaisina osina elämääsi. Vanhasta irti päästäminen voi tuntua ylipääsemättömältä ja vaatii surutyötä. Muista että menetettyä on lupa surra! Jokainen suree omalla tavallaan ja tärkeintä on, että et työnnä tuntemuksiasi pois, vaan uskallat olla tunteidesi ja reaktioidesi kanssa, vaikka sitten vain pienen hetken kerrallaan. Tunteen kohtaamista voit harjoitella keskittymällä juuri siihen, miltä sinusta siinä hetkessä tuntuu, tuomitsematta ja arvioimatta. On tärkeää myös osata päästää tunteesta irti takertumatta siihen liian pitkäksi aikaa.
Kaikki tunteesi ovat sallittuja eikä sopeutuminen tarkoita, ettei kielteisiä ajatuksia tai tunteita enää ole tai että ne pitäisi tukahduttaa. Kielteisiä ajatuksia ei kuitenkaan kannata jäädä murehtimaan ja vatvomaan mielessään. Parempi tapa on ilmaista ne joko puhumalla, kirjoittamalla, piirtämällä, valokuvaamalla tai muulla juuri sinulle sopivalla tavalla. Joskus riittää tärkeän ihmisen tai rakkaan lemmikin läsnäolo. Myös kunnollinen itku ja nauru ovat puhdistavia ja kehon ja mielen jännityksiä purkavia tapoja käsitellä voimakkaita tunnekokemuksia.
Sopeutumishaasteet eivät ole vain sairastumisen alkuvaiheen asioita, vaan samankaltaisten tunne- ja kriisireaktioiden kanssa voi joutua tekemisiin aina uudelleen, jos terveydentilassa, hoitomuodoissa tai muussa elämäntilanteessa tapahtuu muutoksia.
Myös tavalliseen elämänkulkuun kuuluvat kehitystapahtumat kuten parisuhteen solmiminen, työpaikan vaihtaminen tai perheen perustaminen voivat haastaa sinut pohtimaan sairautesi kanssa elämistä uudesta näkökulmasta ja voivat ainakin välillisesti vaikuttaa myös sairauteen liittyvien pelkojen ja huolien aktivoitumiseen.
Vaikeat ja rankat elämäntilanteet voivat saada sairauteen liittyvät ahdistuksen tunteet lisääntymään tai jo selätetyt pelot voivat aktivoitua uudelleen. Jos sinusta tuntuu, että hankalan olon sietäminen tuntuu kohtuuttoman vaikealta tai se jää päälle liian pitkäksi aikaa, älä epäröi pyytää apua.
Sairastuminen muuttaa elämää, kenellä enemmän, kenellä vähemmän. Eteenpäin menemistä helpottaa, kun alkaa pikkuhiljaa tutustua itseensä uudelleen. Aika ajoin on hyvä pohtia, kuka olet, mitä haluat elämältäsi ja mikä on sinulle tärkeää. Ei myöskään kannata unohtaa niitä sinulle tärkeitä asioita, jotka edelleen säilyvät elämässäsi.
Vaikka kyseessä onkin fyysinen sairaus, kroonisella sairastamisella on myös osaltaan myös psykologinen luonteensa. Se tulee näkyviin erityisesti sairastamiseen liittyvässä menetyksen kokemuksessa, joka tuottaa jokapäiväiseen arkeen erilaisia haasteita. Terveen elämän ja siihen liittyvien haaveiden menettämisen lisäksi mielikuva omasta terveestä itsestä muuttuu.
Moni asia, joiden oli lähes automaattisesti olettanut kuuluvan tulevaisuuteensa, voikin sairastumisen myötä näyttää kovin epävarmalta. Lisäksi elimistön tapahtumat vaikuttavat mieleen ja päinvastoin. Krooniseen sairastamiseen liittyvä väsymys ja voimattomuus voi vaikuttaa toimintakykyyn vähintään yhtä paljon kuin muutkin oireet.
Menetyksiin ja arjen haasteisiin liittyy usein luonnollisena reaktiona alakuloisuutta ja mielialan madaltumista. Yhdessä fyysisen uupumuksen kanssa nämä tuntemukset voivat olla merkittävä uhka jaksamiselle. Joskus on myös vaikea erottaa, mikä on tilanteenmukaista mielialan laskua ja surutyötä, mikä fyysistä uupumusta ja milloin mieliala laskee niin matalalle, että voi alkaa puhua masennuksesta.
Pitkällä tähtäimellä surutyön ja masennuksen välisen eron voi nähdä siinä, että menetystä kohti kääntyminen ja sureminen on lopulta elävöittävä prosessi, joka auttaa suuntaamaan elämässä eteenpäin, kun taas masennus vie voimat: mielihyvän lähteitä on vaikeaa tai mahdotonta löytää ja toimintakyky laskee merkittävästi. Silloin kun tunnereaktiot ovat voimakkaita, tällaisten erottelujen tekeminen ei kuitenkaan onnistu. Sen vuoksi on tärkeää, että uskallat kertoa vaikeista tunteistasi jollekin läheisellesi, reumahoitajallesi tai lääkärille, jotka voivat auttaa tilanteessa eteenpäin.
Sairastuminen pitkäaikaissairauteen on joskus niin vaikea kokemus, ettei sitä jaksa tai halua ajatella, vaan on helpompaa työntää ajatus sairaudesta jonnekin mielen perukoille. Usein olemme itsellemme kovin ankaria ja oman toimintakyvyn heikkeneminen harmittaa, turhauttaa ja aiheuttaa turhia syyllisyyden tunteita. Siinä tilanteessa toimintaan ja tekemiseen tottuneelle ihmiselle on luonnollista kaivaa itsestään esiin pärjäävä puoli, joka sinnittelee kuin mikään ei olisi muuttunut. Jokin on kuitenkin toisin. Jos kehosi ei toimi samoin kuin terveenä ollessasi, ei siltä pidä sellaista vaatiakaan.
Miten sitten löytää sisältään itselle ystävällinen ja huolta pitävä minä? Kun joku meille läheinen ihminen sairastuu tai joutuu muuten vaikeaan tilanteeseen, myötätunto on reaktio, jonka välittäminen toiselle sujuu usein varsin luonnollisesti. Paljon vaikeampaa onkin sitten kohdistaa myötätuntoa omaan itseen, etenkin jos on tottunut vaatimaan itseltään paljon.
Silloin voi olla tarpeen pysähtyä hetkeksi ja pohtia, olisiko mahdollista opetella kohtelemaan itseään samoin kuin läheistä ihmistä vaikeassa tilanteessa. Mikä voisi olla välittävin teko, jonka voisit tehdä itsellesi juuri tänään? Mitä sinä ja kehosi tarvitsette tällä hetkellä eniten? Mikä on auttanut sinua aiemmin, kun olet joutunut kärsimään?
Oman itsensä myötätuntoiseen kohteluun liittyy käytännön tasolla myös omaa terveyttä ja hyvinvointia tukeva käyttäytyminen. Tärkeimpiä hyvinvoinnin taitoja on hyvien ja kannustavien ihmissuhteiden vaaliminen. Sairastuminen ja sairastaminen saattavat tuoda muutoksia sosiaaliseen elämään ja ihmissuhteisiin. Silloin kannattaa mahdollisuuksien mukaan vahvistaa tukiverkostoa, joka koostuu ihmisistä, jotka haluavat olla aidosti läsnä elämässäsi.
Hyvinvoinnin ja oireiden kanssa selviytymisen kannalta myös omien rajojen tunnistaminen ja määrittely voi tulla aiempaa tärkeämmäksi. Rajojen asettaminen edellyttää sen tunnistamista, mikä on sinulle hyväksi ja joskus myös aiempaa jämäkämmän kommunikaation ja ein sanomisen opettelua. Jos olet tottunut olemaan aina käytettävissä ja muiden apuna, voi ei-sanasta aluksi seurata huono omatunto.
Omien rajojen asettaminen ei kuitenkaan tarkoita, että muuttuisit saman tien itsekkääksi ja välinpitämättömäksi, vaan kieltäytyä voi myös toista kunnioittaen ja ottamalla vastuun omista tunteistaan. Kun osaat sanoa ei, pystyt sanomaan myös reilusti kyllä silloin kun olet johonkin pyyntöön valmis.
Ystävien ja tuttavien lisäksi myös kaikkein läheisimmissä ihmissuhteissa ja niihin sisältyvissä rooleissa voi tapahtua muutoksia sairastumisen myötä. Jos on parisuhteessa, sen tulevaisuutta joutuu ehkä katsomaan uudessa valossa ja pohtimaan, mikä suhteessa säilyy ennallaan, mistä joutuu ehkä luopumaan kokonaan. Mikä on taas sellaista, minkä jatkossa joutuu tekemään toisin? On tärkeää varata aikaa parisuhteen ja perheen yhteisille hetkille ja antaa läheisen auttaa myös uudenlaisten rajojen tunnistamisessa.
Kokeile jakaa tuntemuksiasi läheisesi kanssa, ole rehellinen ja tue myös häntä omien tunteidensa ja kokemustensa jakamiseen. Sinun uusi tilanteesi vaikuttaa myös muihin. Muistakaa myös palauttaa mieleen, mitä muuta elämässänne on. Puhukaa haaveistanne, toiveistanne ja tulevaisuuden mahdollisuuksista uudessa tilanteessa. Elämä näyttää nyt ehkä erilaiselta kuin aiemmin, mutta se on teidän elämäänne!
Myös yksin asuvan elämä muuttuu sairastumisen myötä. Ajoittain voit kaivata tukea ja hyvää kuuntelijaa enemmän kuin koskaan. Läheiset saattavat asua muualla ja joskus voi tuntua siltä, että haluat keskustella ystävien kanssa mieluummin muista asioista kuin sairastamisesta tai sen herättämistä tunteista. Älä kuitenkaan jää tunteidesi kanssa yksin! Apu voi löytyä esimerkiksi vertaistuesta.
Reumaliiton vertaistoiminnan kautta on mahdollista saada yhteys samaa sairautta sairastaviin. Usein samanlaisia asioita läpikäynyt ihminen voi ymmärtää sairauden kanssa elämistä parhaiten. Vertaistukijalta on mahdollista saada myös kokemustietoa siitä, mitä sairastaminen tarkoittaa käytännössä ja millaista arkielämä reumasairauden kanssa on.
Parisuhteessakin voi välillä tuntua, että lähellä olevaa puolisoaan haluaa suojata omilta ongelmilta. Sellaisessa tilanteessa voi olla helpompi puhua riittävän etäällä olevalle vertaistukijalle ja jakaa kokemuksia ihmisen kanssa, joka ymmärtää sairastamista omakohtaisesti.
Itsensä myötätuntoista kohtelua on myös se, että huolehtii perusasioista syömällä hyvin, lepäämällä, liikkumalla ja huvittelemalla. Vakaus ja rutiinit tuovat turvallisuutta ja joka päivä olisi hyvä tehdä jotakin, mikä tuo elämään pysyvyyttä ja säilyvyyttä. Opettele ja kokeile vähän kerrassaan juuri sinulle toimivimpia tapoja selviytyä fyysisten oireittesi ja tarvittavien hoitojen kanssa.
On hyödyllistä opetella taitoja, joilla voi vahvistaa myös emotionaalista tasapainoaan. Voimien ollessa vähissä se voi kuitenkin olla helpommin sanottu kuin tehty. Alakulo ja jaksamattomuus voivat johtaa siihen, että vähäinenkin tekeminen tuntuu ylivoimaiselta.
Voisiko tilannetta silloin katsoa myös toisesta suunnasta: ehkä alavireisyys vahvistuu myös aktiivisuuden hiipumisen myötä? Koska oloaan ei voi muuttaa päättämällä, olisiko mahdollista yrittää vaikuttaa mielialaansa tekemisen kautta? Tehdä jotain mistä todella pitää, vaikka juuri sillä hetkellä inspiraatiota tai halua siihen ei olisikaan? Päivittäisessä arjessa voi ympäröidä itsensä asioilla, joista saa iloa ja rohkaisua, ja keskittyä rutiinien ohella tekemään asioita, joista nauttii.
Hyvinvointiin tarvitaan myös asioita, jotka eivät aina tunnu mielekkäiltä, mutta ovat kuitenkin tärkeitä. Jo aiemmin mainitut perusasiat terveellinen ravinto, lepo sekä itselle soveltuva liikunta, edistävät hyvinvointia ja luovat perustan myös itsehoidon toteuttamiselle.
Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse tehdä itse. Jos avun pyytäminen on sinulle vaikeaa, harjoittele vähän kerrassaan ja opettele turvautumaan ulkopuoliseen apuun silloin, kun omia voimavaroja tarvitaan erityisesti oireiden ja hoitojen kanssa selviytymiseen. Älä unohda armollisuutta itseäsi kohtaan!
Yksi osa itsemyötätuntoa on taito rauhoitella itseään, kun kivut tai tunteet lyövät yli laidan. Itserauhoittelun perusmenetelmiä ovat erilaiset hengitysharjoitukset, rentoutuminen ja tietoisen läsnäolon harjoittaminen. Niiden avulla voit opetella pysähtymistä ja läsnä olemista nykyhetkessä. Kirjasta löydät joitakin pysähtymisharjoituksia ja lisää tietoa ja ohjausta näiden menetelmien käyttöön voit saada omalta hoitotaholtasi.
Uusi elämäntilanne voi saada sinut pohtimaan myös arvomaailmaasi aiempaa tarkemmin. Itselle merkitykselliset asiat voivat kirkastua. Kun jaksaminen ei välttämättä riitä kaikkeen, on hyvä pysähtyä pohtimaan, mikä itselle on kaikkein tärkeintä, ja antaa sen näkyä myös teoissaan. Löydettyäsi asiat, joista välität eniten, voit käyttää hetken sen miettimiseen, kuinka paljon tällä hetkellä käytät ajastasi näiden tärkeiden asioiden – arvojesi – hyväksi.
Teetkö asioita, joita muut sinulta odottavat, vai sellaisia merkityksellisiä asioita, joita itse haluat tehdä? Arvopohdintaasi voit jatkaa miettimällä, mitä voisit käytännössä tehdä toteuttaaksesi sinulle tärkeitä asioita. Mikä on se pieni teko, jonka voisit tehdä jo tänään?
Tässä kohden on hyvä pitää mielessä, etteivät aiemmin puheena ollut mielihyvää tuottava tekeminen ja arvojen mukainen käyttäytyminen aina ole samoja asioita. Joskus arvojen osoittaminen arjen käyttäytymisessä voi olla työlästä ja vaikeaa. Silloin on hyödyllistä pitää mielessä pidemmän tähtäimen tavoitteet, joita kohden arvojesi mukainen käyttäytyminen voi johtaa.
Hyväksyntä on käsite, josta usein puhutaan sairauteen sopeutumisen ja kivun psykologisen kuntoutuksen yhteydessä. Se on myös asia, joka herättää herkästi ristiriitaisia ajatuksia ja tunteita. Miksi pitäisi hyväksyä jotakin, mitä ei alun perinkään halunnut osaksi elämäänsä?
Tässä yhteydessä hyväksymisellä ei kuitenkaan tarkoiteta alistumista, luovuttamista tai periksi antamista. Reumasairauttasi hoidetaan ja lääkitään parhaalla mahdollisella tavalla, mutta kaikesta hoidosta ja kuntoutuksesta huolimatta usein jäljelle jää jotakin, minkä kanssa täytyy vain selviytyä. Ydinkysymys on, voitko hyväksyä sairaudestasi ne asiat, joita ei voi muuttaa.
Hyväksyntää luontaisempi toimintamalli meille on välttely ja se toimiikin usein varsin hyvin silloin, kun kysymys on oman itsen ulkopuolella olevista asioista. Jo pienestä pitäen olemme oppineet, että jos emme pidä jostakin, siitä kannattaa hankkiutua eroon. Ongelmalliseksi välttely voi kuitenkin muuttua, kun sairaus ja kivun tai muiden oireiden välttäminen alkaakin määrittää, mitä ja miten voi asioita tehdä. Elämä voi lähteä hiljalleen kapenemaan.
Reumasairaus ja sen oireet vaikuttavat elämään ja siihen, miten tarkasti voi tekemisiään aikatauluttaa ja suunnitella etukäteen, mutta haluatko antaa elämäsi ohjakset kokonaan sairautesi haltuun? Voisitko muuttaa näkökulmaasi siten, että haet tasapainoa oireidesi ja itsellesi tärkeiden asioiden välille?
Otetaan esimerkiksi tanssinäytös, jossa esiintyy lapsesi. Tiedät, että pitkän näytöksen seuraaminen lisää kipujasi. Toisaalta läsnäolosi on tärkeää sekä sinulle että lapsellesi. Päätöksenteossa voi auttaa, kun pohtii kumpaan suuntaan vaakakuppisi siinä hetkessä kallistuu. Jos vaa’an kieli heiluu keskialueella, olisiko mahdollista tehdä kompromissi ja katsoa vain osa näytöksestä? Lopputulemaa tärkeämpää kuitenkin on, että päätösvalta ja ohjakset ovat sinulle itselläsi. Voit tehdä sinulle tärkeitä asioita sairaudesta huolimatta tai sen kanssa. Tai jos niin päätät, jättää tekemättä.
Ihmisten kyky palautua vastoinkäymisten jälkeen takaisin tasapainoon on yksilöllinen. Yksi vahvasti selviytymiseen kytköksissä olevista tekijöistä on resilienssi eli psykologinen joustavuus. Joustavuus kehittyy elämänkokemuksen myötä ja vahvistuu hyvien ja toimivien ihmissuhteiden voimasta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että hyvän psykologisen joustavuuden omaavalla ihmisellä olisi jonkinlainen vahingoittumattomuuden suoja tai haarniska tai että hänen palautumiskykynsä olisi erityisen tehokas.
Kaikki ihmiset kohtaavat elämässään erilaisia vastoinkäymisiä, mutta joustavuus auttaa oppimaan ja vahvistumaan kokemuksista. Joustaville ihmisille on tyypillistä halu selviytyä, pyytää ja vastaanottaa apua sekä pyrkiä eteenpäin elämässään. Psykologiseen joustavuuteen kuuluu myös luottamus siihen, että ihmisellä itsellään on mahdollisuus vaikuttaa asioihin, vaikka elämänkulkuaan ei voikaan valita.
Resilienssi ei ole muuttumaton ominaisuus, vaan sitä on mahdollista opetella kehittämään esimerkiksi tunnistamalla ja ottamalla käyttöön omia vahvuuksiaan sekä ylläpitämällä toiveikkuuttaan. Myös kielteisten tunteiden työstäminen ja elämän merkityksellisyyttä lisäävien asioiden tunnistaminen voivat vaikuttaa myönteisesti psykologiseen joustavuuteen ja sitä kautta lisätä kykyä selviytyä hankalista tilanteista.
Kun mieli täyttyy huolesta ja epävarmuudesta, voi olla vaikeaa saada otetta omista vahvuuksistaan ja voimavaroistaan. Huomio kiinnittyy helposti kielteisiin muutoksiin. Reumadiagnoosista huolimatta sinulla on edelleen paljon sellaista voimaa ja potentiaalia, jonka varassa olet aiemminkin elämässäsi voittanut esteitä ja kestänyt vastoinkäymisiä. Jos niiden esiin saaminen tuntuu tällä hetkellä vaikealta, voit käydä mennyttä läpi yhdessä läheisen ihmisen kanssa. Kokeile myös tehdä asioita, jotka auttavat parantamaan minäkuvaasi ja olemaan tyytyväinen itseesi.
Toivon ylläpitäminen vahvistaa kykyä selviytyä. Se auttaa löytämään mahdollisuuksia myös tilanteista, jotka tuntuvat erityisen vaikeilta tai jopa sietämättömiltä. Toiveikkuus voi avata uusia näkökulmia, auttaa asettamaan tavoitteita ja ennen kaikkea lisätä luottamusta siihen, että tavoitteiden saavuttaminen on mahdollista. Voit arjessasi altistaa itsesi asioille, jotka auttavat ylläpitämään ja rakentamaan toivoa.
Toivon, että jaksat tässä uudessa elämäntilanteessasi pitää huolta itsestäsi ja opetella rauhassa tuntemaan ja ymmärtämään omaa reumaasi ja sen hoitoa. Muista kuitenkin välillä myös hellittää. Joskus kannattaa ihan vain olla ja antaa ajatusten tulla ja mennä menojaan.
Kuuntele kehosi viestejä ja ole lempeä itsellesi. Jokaisella on lupa väsyä ja levätä. Voit ehkä oppia jotakin uutta itsestäsi ja selviytymiskeinoistasi sekä saada eväitä tulevaa varten. Kyse on sinun elämästäsi, uskalla levittää siipesi!
Kaikkea hyvää tulevaisuuteesi,
Soili Wallenius
psykologi, psykoterapeutti