Nivelreuma yllätti siskokset
Siskokset Margit ja Marjut Kortteisto sairastuivat nivelreumaan vuoden välein. Siinä on riittänyt ihmeteltävää.
Yhdessä ollessaan Margit ja Marjut Kortteisto ovat nopeita, hauskoja ja hyppivät asiasta toiseen. Vaikka aiheena on nivelreumaan sairastuminen, puhe karkaa välittömästi huumorin puolelle.
“Täällä on varmaan Parkanon vedessä jotain. Joo, siitä se reuma varmaan tulee. Tai ehkä mä vain matkin siskoa, kun sain sen”, Marjut Kortteisto, 59, sanoo.
“On varoiteltu vieraita, että meille kun tulee, niin voi saada tämän reumatartunnan”, isosisko Margit Kortteisto, 65, täydentää.
Suvussa ei tiettävästi ole ollut reumasairauksia, mutta molemmilla siskoilla diagnosoitiin nivelreuma vähän aikaa sitten.
“Jotenkin tuntuu uskomattomalta, että miten mulla voi olla sama tauti kuin siskolla. Että onko tämä nyt ihan varma? Eikö mulla voisi olla joku parempi tauti?”, Marjut sanoo.
KUN KORTTEISTOJA kuuntelee, voisi kuvitella, että he ovat olleet tiiviisti yhdessä pienestä asti. Lapsena reilun viiden vuoden ikäero kuitenkin tarkoitti, ettei yhteisiä kuvioita juuri ollut. Kaikkiaan sisaruksia on viisi, neljä siskoa ja veli.
Margit ja Marjut Kortteisto tutustuivat toisiinsa paremmin vasta siskotapaamisissa, joita neljän siskon porukka alkoi pitää parikymmentä vuotta sitten. Siskosten tapaamisia oli ensin vuosittain, sitten useammin. Margit ja Marjut huomasivat viihtyvänsä toistensa seurassa.
Neljä vuotta sitten he päättivät muuttaa saman katon alle. Ensin Hämeenkyröön, sitten vuoden 2023 keväällä Parkanoon, jossa iäkäs äitikin asuu. Molemmat olivat aiemmin eronneet pitkistä liitoistaan.
MARRASKUUSSA 2023 Margit Kortteisto virkkasi ohuesta langasta pieniä tähtiä. Kädet olivat kovilla, etenkin vasemman peukalon tyvi vaivasi. Siitä huolimatta hän jatkoi urakan loppuun, pitihän jouluksi saada valmista.
“Ajattelin, että kipu rauhoittuu kyllä, kunhan lopetan tämän tekemisen.”
Parin kuukauden lepo ei parantanut tilannetta. Terveyskeskuksessa syyksi arveltiin kulumaa.
Pian kummallisia kipuja alkoi tulla muuallekin. Välillä oireivat polvet, välillä kyynärpäät, välillä olkapäät. Usein pareina, yhtä aikaa molemmilla puolilla kehoa.
Terveyskeskus tuli tutuksi. Kului toista vuotta. Ongelmat jatkuivat ja pahenivat. Vuoden 2025 alussa hän sai lähetteen Tampereelle reumapoliklinikalle.
Siellä lääkäri ultrasi nivelet ja diagnoosi tuli saman tien. Aivan tyypillinen nivelreuma.
ISOSISKO MARGIT Kortteiston nivelreuma on ollut helppo. Reumapolilta määrättiin ensi käynnillä lääkkeet, metotreksaatti ja kuukauden kuuri kortisonia. Ne veivät oireet pois saman tien.
“On kuin mulla ei reumaa enää olisi ollutkaan. Se kesä meni hyvin.”
Syksyllä Margit loukkasi polvensa Joensuussa. Kun turvotus ei laskenut, hän otti yhteyttä Tampereen reumapolille. Siihen asti hän oli ottanut metotreksaatin pillereinä. Polven turpoilun takia lääke vaihdettiin pistettävään muotoon. Rinnalle tuli tukilääkkeeksi päivittäin otettava hydroksiklorokiini.
Sittemmin Margit on saanut luvan vaihtaa metotreksaatin jälleen pistoksesta pilleriksi.
“Se on paljon mukavampi, sopii minulle paremmin.”
NUOREMMAN SISAREN reumadiagnoosi on tuoreempi, tämän vuoden keväältä. Ensimmäiset lääkäriin vieneet oireet alkoivat vuosi sitten.
“Kädet oli ihan sairaan kipeät. Ne turposi, enkä saanut tehtyä niillä enää mitään”, Marjut Kortteisto kertoo.
Hänkin sai ensin neuvoksi lepuuttaa käsiä. Ei auttanut. Kivut valvottivat eikä nukkumisesta meinannut tulla mitään.
Röntgenissä käsissä näkyi kulumaa. Kumma kyllä, ranteista vähemmän kipua tuntui oikeassa, jossa oli parin vuoden takainen huonosti parantunut murtuma.
Tampereen reumapolilla Marjutinkin reuma tunnistettiin heti. Käsiä ultratessa se näkyi selvästi.
Marjutin itsensä yllätti, että reuman aiheuttamaa tulehdusta löytyi myös nilkasta ja muista paikoista, joita hän ei itse ollut huomannut.
MARJUTILLE MÄÄRÄTTIIN samat lääkkeet kuin alussa siskolleen. Metotreksaattia ja alkuun kuukauden kuuri kortisonia. Lääkkeiden aloitus tuntui luontevalta.
“Sitä tietysti peilaa omaa tilannetta Margitiin. Jos siskolla olisi ollut vaikka pahoja sivuoireita, niin olisi voinut itsellä olla enemmän kynnystä syödä lääkettä.”
Elokuun lopulla Marjut kävi reumapolilla kontrollissa. Käsistä ei enää löytynyt reuman aiheuttamaa tulehdusta.
Kipeät ne silti ovat yhä, vaikkeivät yhtä kipeät, kuin ennen reumadiagnoosia. Lääkäri arveli, että ongelmia aiheuttaa jo ennen reumaa syntynyt nivelrikko.
“Kun vähän aikaa moottorisahaa pitää kädessä, niin sitten pitää käsiä lepuuttaa pari viikkoa.”
Niin, moottorisahaa. Sillä on siskosten puutarhassa välillä käyttöä. Marjutille laite on tuttu. Hän on aina tehnyt töitä, jotka vaativat paljon fyysisesti. Maatilan töitä, lomittajan hommia, viherrakentamista, hevosten kanssa työskentelyä. Koneet ja laitteet ovat hänelle arkisia työvälineitä.
PARKANOON MUUTTAESSAAN Kortteistot hankkivat 1970-luvulla rakennetun talon, jossa vetosi Vaasan vanhoilla katukivillä päällystetty ulkovuoraus ja talosta löytyvä uima-allas.
”Ajateltiin, että se olisi hyvä paikka vesijumpata meidän huonoja selkiä.”
Allas viehättää yhä, vaikka se toimii varastona. Veden lämmittäminen maksaisi maltaita ja ennen sitä allas pitäisi vielä kunnostaa. Siihen siskokset eivät ole r yhtyneet.
Talon etupiha näyttää tavalliselta puutarhan ystävän etupihalta. On hyvin hoidettuja kukkapenkkejä, joita kiertävät pitkät rivit mansikkaa. Vaasan katukiviä oli tontilla tallessa sen verran, että niitä on riittänyt pitkien penkkien reunuksiksi.
Kun kiertää talon taakse, näkymä muuttuu. Tontti viettää jyrkästi alaspäin kohti koskea. Kirkkojärvestä Parkanonjärveen laskevan Pappilankosken vesi on kesän jäljiltä matalalla, mutta silti kosken jymy kuuluu kovana. Kevään sulamisvesien aikaan pihalla ei kuulisi toisen puhetta, ellei huutaisi suoraan korvaan.
Koskessa on joskus sijainnut mylly. Sittemmin kosken kylkeen rakennettiin kala-allas, nyt kalaton. Kookkaita puita kasvava rinne on niin jyrkkä, että alas pääsy on vaikeaa. Kortteistoilla on alhaalla veden äärellä kaksi ruukkua, joissa kasvaa wasabia. Se kaipaa juoksevaa vettä viihtyäkseen.
KOLMESSA VUODESSA Parkanon talon puutarhan ylempi osa on saanut kokonaan uuden ilmeen.
“Marjut ei halua, että on nurmikkoa laisinkaan. Kaiken pitää olla kasvia ja välissä vaan käytävät, mitä pitkin kulkea”, Margit kertoo.
Kesällä tehdään aamuisin puutarhakierros yöpaidoissa, haistellaan kukat läpi ja mietitään, mikä kasvi kaipaa hoitoa, mikä siirtoa. Sitten tehdään lista.
“Me ollaan kovia tekemään listoja. Sitten on kiva, kun voidaan vetää niitä hommia yli.”
Välillä reuma väsyttää ja vaivaa niin, etteivät suunnitellut hommat onnistu.
“Tehdään sitten seuraavan kerran, kun pystytään. Ei se ole päivän päälle.”
Puutarhahommien jälkeen Marjut löytyy joskus pihan laidalta, seisomassa kädet vesitynnyrissä. Kylmä vesi rauhoittaa kipuja.
“JOS MÄ innostun jostakin, en muista ajatella enkä laskea kymmeneen. Mä vaan teen”, Marjut kertoo.
Toissa talvena hän näki ilmoituksen, jossa haettiin osallistujia Kapen keittiökaappaus -ohjelmaan. Hakemus lähti matkaan saman tien. Siskolleen Marjut kertoi hausta vasta, kun tv-ohjelman tuottaja halusi tavat heidät.
Margitin alkujarruttelusta huolimatta sisarukset päätyivät mukaan ohjelmaan, jossa kokki Kape Aihinen tuli pistämään heidän ruokavaliotaan kuntoon. Ohjelma näytettiin televisiossa viime keväänä.
Kuvauksia varten piti pitää ruokapäiväkirjaa pari viikkoa. Sinä aikana Kortteistot söivät lounaaksi lähinnä viiliä. Siitä tuli kokilta sanomista.
“Ei me nyt aina viiliä syödä, se on kesäruokaa.”
Ohjelmassa puheeksi tuli myös Margitin yksipuolinen kokkaushistoria. Hän oli arkiruuaksi tehnyt vuosikymmeniä yhtä ja samaa annosta, keitettyjä perunoita ja ruskeaa kastiketta.
“Mä en vaan ole koskaan tykännyt ruuanlaitosta. Hyvästä ruuasta tykkään kyllä, mutta mä olen niin lyhytjänteinen, että en jaksa pitkiä ruokia. Mä olen lyhyiden ruokien ihminen. Sen pitää tapahtua nopeasti ja mielellään vähistä aineksista.”
Marjutin kokkaushistoria on monipuolisempi. Kun juuri mummoksi tulleen Marjutin lapset olivat pieniä, ruokaa piti tehdä jatkuvasti.
Viiliä siskokset syövät yhä mielellään, mutta proteiinin saantia he ovat ohjelman opeilla petranneet. Makkara on vaihtunut lihan grillaamiseen pihalla.
“Se on lyhyttä. Kaksi minuuttia puoli ja sitten kääntö.”
“Että Kape voi olla olla huoletta, on me parannettu.”
VAIKKA SISKOKSISSA on paljon samaa, he itse tunnistavat myös eroja. Margit on ollut aina näkyvämpi ja viihtynyt huomion keskipisteenä. Häntä vähän huolettaa, onko Marjutille ollut tarpeeksi tilaa.
“Mä olen ollut aina isoääninen. Mutta on Marjutkin voimakastahtoinen ja kunnianhimoinen. Mä näen, että Marjut meidän yhteiselossa nyt vasta nousemassa siksi Marjutiksi, mikä hän oikeasti on.”
Kaksin sairastamisessa on puolensa, hyvät ja huonot.
“Meillä on aina keskiviikkoisin paniikki, kun tajutaan, että nyt tar vitsisi ottaa lääke.”
Metotreksaattipäivä ei pääse unohtumaan, kun molemmat ottavat lääkkeen samaan aikaan. Pilleripurkit tuodaan jo aamusta pöytään muistutukseksi.
On heillä toinenkin yhteinen sairaus, osteoporoosi ja sen esi-aste osteopenia. Luun lujuus ja tiheys on heikentynyt, mikä altistaa murtumille.
“Muuten me ollaan joko aika terveitä, tai sitten ei muisteta, jos jotain on.”
ENNAKKOASENTEITA REUMAA kohtaan Kortteistoilla ei ollut. Suvussa reumaa ei ole, eivätkä sisarukset tunteneet ennalta ketään reumasairauksia sairastavaa.
Diagnoosin saatuaan Margit Kortteisto oli yksinomaan helpottunut, kun kivuille löytyi syy ja hoito.
Omatoimisesti hän ei ole tietoa sairaudesta etsinyt.
“Tulee mitä tulee, kyllä se lääkäri sitten kertoo. Ei mun tar vitse tätä guuglata.”
Heidän nuorin siskonsa kyllä kauhistui, kun kuuli diagnoosin. Hän oli harjoittelussa vanhainkodissa nähnyt, mitä reuma saattoi ennen nivelille tehdä.
Margit ja Marjut suhtautuvat sairauteen huolettomammin.
“Ehkä me ollaan sen luontoisia, että ei näitä tarvitse murehtia.”
“Ei, oikeitakin murheita voisi olla.”
“Tietysti tässä iässä tulee jo tauteja.”
“No olisi voitu saada joku muukin tauti.”
“No niin oltais voitu. Saakin kuule tauteja jo tulla tässä iässä.”
“Ei olla luonteeltamme murehtijoita. Jos asioille ei voi tehdä mitään, niin ei niitä kannata kantaa mukanansa.”
MUIDEN REUMAA sairastavien kokemuksista Margit kuulisi silti mielellään. Hän haki Kelan reumakuntoutukseen vuosi sitten, kun diagnoosi oli vielä aivan tuore, muttei päässyt.
“En tiennyt reumasta yhtään mitään, ja ajattelin, että olisipa kiva, jos joku kertoisi siitä.”
Tänä vuonna kävi parempi onni. Hän lähtee lokakuun alussa kuntoutuskurssille. Pää on täynnä kysymyksiä.
“Mistä mä tiedän, milloin se reuma on päällä, milloin joku muu vaiva vai johtuuko tämä nyt vain vanhuudesta? Että onko tämä elämä nyt vain tällaista, vai tuleeko se reuma joskus jotenkin uudestaan muhun?”
PARKANON KESKUSTAN tuntumassa asuvien Kortteistojen viikkoa rytmittävät harrastukset. Osa on yhteisiä, osa omia. On erilaisia jumppia, kuoroa ja mitä milloinkin.
Molemmat luopuivat autostaan Parkanon keskustaan muuton myötä.
“Tulee käveltyä ihan eri lailla, kun ei ole autoa.”
“Sen verran ollaan peruslaiskaa väkeä, että aina mentäisiin helpomman kautta.”
Parkanon talo on saanut toimia myös huoneteatterina.
Työuransa tv-tuotantoyhtiössä tehnyt Margit opiskeli viime talvena harrastajateatterin ohjaajaksi. Lopputyönä piti tehdä näytelmä, mutta parkanolaisista oli vaikea löytää hankkeeseen näyttelijöitä.
Yksi tietenkin löytyi, kotoa. Esiripuksi kelpasivat vedettömän uima-altaan olohuoneesta erottavat liukuovet. Lavalla olivat Margit ja Marjut. Muiden näyttelijöiden puutetta paikattiin käsinukeilla.
Yleisö istutettiin kahteen isoon pöytään olohuoneen puolelle ja näytöksen jälkeen kahviteltiin.
Seuraavan näytelmän harjoitukset ovat jo käynnissä, sen ensi-ilta on lokakuussa.
Viime aikoina siskokset ovat tehneet myös lyhyitä videoita, joissa kello kolmen roséta siemailevat hahmot nimeltä Raija ja Sirkka.
“Mutta kun on lyhytjänteinen ihminen, niin kyllä jo tekisi mieli lähteä rakentamaan uusia hahmoja. Ei me Sirkkaa ja Raijaa ikuisuuksia ruveta katselemaan”, Margit sanoo.
JOS JOKU ostaisi Parkanon talon, Kortteistot muuttaisivat jälleen, tällä kertaa järven rannalle. Olisi rantasauna, josta pääsisi uimaan. Vanha talo, jolla olisi vanhan talon luonne. Naapurit mielellään vähän kauempana. Suunta saisi olla Parkanosta itään tai pohjoiseen.
Näillä näkymin yhdessä asuminen jatkuu, vaikka Parkano jäisi taakse.
“Ellei sitten Marjut löydä jotain hepsankeikkaa vierellensä”, Margit sanoo. Marjut pyörittelee silmiään.
Toistaiseksi toiveet ovat saman suuntaisia, mutta toista ei ole tarkoitus sitoa. Molemmilla on täysi vapaus tehdä muunlaisiakin päätöksiä.
Teillä taitaa olla kivaa yhdessä?
”Niin on. Elämän pitää olla kivaa!”
“Oli kyseessä työ taikka harrastus, jos siellä on kurjaa, niin ei ihmisen pidä tehdä sellaista”, Margit Kortteisto sanoo.
“Elämä on liian lyhyt semmoiseen, että on kurjien ihmisten kanssa. Margitin kanssa on pystynyt olemaan oma itsensä ja nauttimaan samanlaisesta huumorista ja muusta. Elämässä on niin paljon vaikeita asioita, että edes jonkun asia on hyvä olla helppoa”, sanoo Marjut Kortteisto.
Teksti: Pia Laine
Kuvat: Marjaana Malkamäki
Juttu on ilmestynyt Reuma-lehdessä 3/2026.