On ihan tavallista, että lääkityksen aloittaminen huolettaa

Reumalääkkeen aloittaminen voi epäilyttää ja pelottaa. Kun huolet uskaltaa ottaa puheeksi, niihin voidaan löytää ratkaisu.
Lääkäri on juuri kertonut, että sairastat tulehduksellista reumasairautta. Hoito aloitetaan heti ja OmaKantaan on kirjattu liuta reseptejä. Tunteet myllertävät ja mieleen tulvii kysymyksiä. Kuinka selviän tästä eteenpäin? Tarvitsenko oikeasti kaikkia lääkkeitä? Mitä jos tulee haittavaikutuksia?
Tällaiset ajatukset ovat tuttuja reumahoitaja Miia Niutaselle. Hän työskentelee reumapoliklinikalla Turun yliopistollisessa keskussairaalassa ja kohtaa työssään jatkuvasti ihmisiä, joiden elämän sairaus on muuttanut.
”Reumadiagnoosin saaminen voi herättää huolta, pelkoa, ahdistusta, surua. Se on hyvin inhimillistä ja ymmärrettävää”, Niutanen sanoo.
Samalla pitäisi sulattaa ajatus siitä, ettei lääkehoito ole lyhyt kuuri, vaan voi kestää vuosia tai koko elämän. Se on monelle vaikea paikka.
”Tietoa tulee vastaanotolla valtavasti. Kaikkea ei välttämättä muista tai ehdi sisäistää kerralla.”
Joidenkin mielessä kummittelee mielikuva reumasta invalidisoivana sairautena, joka johtaa vääjäämättä pyörätuoliin. Tämä käsitys on vanhentunut. Nivelreuman hoito tähtää tänä päivänä remissioon eli oireettomuuteen. Nykyaikaisella hoidolla nivelreuma saadaan useimmiten hallintaan ja sairauden ennuste on hyvä.
Reumahoitaja on tärkeä tuki erityisesti sairauden alussa ja siksi vastaanotolla puhutaan paljon myös tunteista. Kun huoli tai pelko tulee näkyväksi, siihen voidaan löytää helpottava ratkaisu.
”Kaikista ajatuksista ja epäilyksistä kannattaa kertoa. Mikään kysymys tai tunne ei ole turha.”
Apua, lähteekö tukka?
Yksi yleisimmistä peloista liittyy metotreksaattiin, joka on peruslääke useimmissa reumasairauksissa. Kun ihminen lukee pakkausselosteen tai hakee tietoa netistä, hän huomaa nopeasti, että metotreksaattia käytetään myös syövän hoidossa.
Vastaan voi tulla karuja kertomuksia pahoinvoinnista, hiustenlähdöstä ja rajusta laihtumisesta. Moni pelkää saavansa samoja haittoja.
Reuman hoidossa annokset ovat kuitenkin huomattavasti pienempiä ja haittavaikutukset siten lievempiä. Suurina annoksina metotreksaatti toimii sytostaattina eli solunsalpaajana: se estää solujen jakautumisen ja auttaa hillitsemään syövän leviämistä. Pieninä annoksina se rauhoittaa niveltulehdusta ja estää sen etenemistä.
”Metotreksaatti ei aiheuta reuman hoidossa samanlaista hiustenlähtöä kuin syöpähoidoissa. Yli viidentoista vuoden aikana olen nähnyt vain muutaman ihmisen, jolla hiukset harvenivat sen verran, että lääkitystä muutetiin”, Niutanen kertoo.
Lääke suojaa tulevaisuutta
Metotreksaatin, kuten muidenkin lääkkeiden, mahdolliset haittavaikutukset ovat yksilöllisiä ja usein lieviä. Jos niitä tulee, annostusta voidaan muuttaa tai lääke vaihtaa toiseen – vaihtoehtoja on nykyään paljon. Lääkkeen tarkoitus on sammuttaa nivelten tulehdus ja estää pysyvät vauriot, ei aiheuttaa pahaa oloa.
”Meidän ei tule pelätä reumalääkkeitä, vaan meidän tulee pelätä reumatautia”, Niutanen sanoo lainaten reumatologian emeritusprofessori Timo Möttöstä.
Vaikka reumassa tulehtuvat ennen kaikkea nivelet, vaikutukset eivät rajoitu ainoastaan niiden alueelle. Tulehdusta lisäävät välittäjäaineet kulkevat veren mukana eri puolille kehoa ja voivat ärsyttää esimerkiksi verisuonten seinämiä. Pitkään jatkuva tulehdus lisää sydän- ja verisuonisairauksien ja useiden muiden sairauksien vaaraa.
Lääkehoitoa kannattaakin ajatella myös sijoituksena tulevaisuuden hyvinvointiin.
Reumalääkkeen hyötyä ei aina huomaa heti ja se voi tuntua turhauttavalta. Moni yllättyy siitä, että lääkitystä saatetaan joutua vaihtamaan matkan varrella.
”Jos yksi lääke ei sovi tai tehoa tarpeeksi, etsimme yhdessä paremman vaihtoehdon. Lääkityksen vaihtaminen kuuluu usein normaaliin hoitopolkuun.”
Harjoittelu helpottaa piikkikammoa
Jos tauti on erityisen aktiivinen ja hoitoa on tarpeen tehostaa, avuksi voidaan ottaa biologinen lääke. Se annostellaan usein kertakäyttöisenä lääkekynäpistoksena ja tavoite on sama: sammuttaa tulehdus ja palauttaa hyvä elämänlaatu.
Moni jännittää neulaa ja sitä, ettei osaa pistää itseään oikein. Lääkekynässä neula ei näy eikä pistämistä tarvitse opetella yksin.
”Harjoittelemme yhdessä niin kauan, että ihminen kokee olonsa turvalliseksi”, Niutanen sanoo.
”Kun pistäminen onnistuu, moni toteaa, ettei se ei ollutkaan niin vaikeaa kuin etukäteen kuvitteli.”
Jos piikkikammo silti tuntuu ylivoimaiselta, voidaan etsiä muita ratkaisuja. Ystävä tai perheenjäsen voi auttaa pistämisessä. Joskus päädytään jatkamaan tablettimuotoista hoitoa, sillä se on parempi vaihtoehto kuin jäädä kokonaan ilman hoitoa.
Toisen kokemus ei ole sinun totuutesi
Reuman lääkehoito on hyvin yksilöllistä. Vaikka alkuvaiheen lääkitys noudattaa usein samanlaista hoitolinjaa, myöhemmät ratkaisut perustuvat moniin tekijöihin: sairauden aktiivisuuteen, aiempien lääkkeiden tehoon, mahdollisiin haittoihin, nivelten tilanteeseen.
Hoidon teho ja turvallisuus varmistetaan seurantakokeilla. Reumahoitaja toivoo, että asiakkaat sitoutuvat myös niihin.
Moni etsii netistä ja kyselee vertaistukiryhmissä, millaisia kokemuksia muilla on hoidosta tai tietystä lääkkeestä.
”Ymmärrän, että muiden kokemukset kiinnostavat. Niihin kannatta kuitenkin suhtautua varauksella. Se, mikä on totta toiselle, ei välttämättä kerro mitään sinun tilanteestasi”, Niutanen sanoo.
Hän kehottaa hakemaan tietoa luotettavista lähteistä keskustelupalstojen, somen ja tekoälyn sijaan, sillä virheellinen tieto voi aiheuttaa turhaa pelkoa ja johtaa jopa hoidosta kieltäytymiseen. Luotettavaa tietoa löydät esimerkiksi Reumaliitosta ja sen Reuma-aapisesta, paikallisista reumayhdistyksistä, Reumatalo.fi:stä ja Käypä hoito -suosituksista.
Jos unohtuu, ole rehellinen
Pitkäaikaisen lääkityksen kanssa tulee lähes jokaiselle joskus inhimillisiä lipsahduksia. Tabletti unohtuu, pistospäivä siirtyy tai lääkitys jää hetkeksi tauolle. Moni häpeää kertoa asiasta. Niutasen mukaan siihen ei ole mitään syytä.
Jos unohduksista ei kerro, hoitohenkilökunta voi luulla, ettei lääke tehoa – ja päätyä vaihtamaan sen tarpeettomasti voimakkaampaan ja kalliimpaan lääkitykseen.
”Tärkeää on kertoa rehellisesti, jos lääke on jäänyt ottamatta. Meidän tehtävämme on auttaa. Muistamisen helpottamiseksi voidaan miettiä yhdessä keinoja.”
Sama koskee haittavaikutuksia. Niiden kanssa ei tarvitse sinnitellä yksin eikä lääkitystä pidä tauottaa tai lopettaa omin päin.
”Soita tai laita viestiä aina, kun jokin mietityttää, oli kyse sitten haittavaikutuksista, neulakammosta tai muista sairauteen liittyvistä asioista”, Niutanen sanoo.
Mitä avoimemmin peloista ja toiveista puhuu, sitä paremmin hoito voidaan räätälöidä omaan elämään sopivaksi.
Teksti: Pirkko Tuominen
Kuvitus: Susa Laine ja 123rf
Juttu on ilmestynyt Reuma-lehdessä 3/2026
