Näkökulma: Mikä on vapaaehtoisten ja järjestöjen rooli liikunnassa tulevaisuudessa?

Reumaviikon teemana on liikunta. Valtion liikuntaneuvoston erityisasiantuntija Vilja Prinkey pohtii, mihin suuntaa liikunta muuttuu tulevaisuudessa.
Suomalainen liikunta- ja urheilukulttuuri nojaa edelleen vahvasti järjestöihin, seuroihin ja vapaaehtoisiin. Liikunnan kansalaistoiminnan ja vapaaehtoistyön mahdolliset tulevaisuuden kehityskulut tuodaan esiin valtion liikuntaneuvoston kesällä 2026 julkaisemassa skenaarioraportissa Mihin suuntaan liikumme? Liikkumisen, liikunnan ja urheilun skenaarioita 2040–2050.
Raportissa kuvataan neljä vaihtoehtoista tulevaisuuden kehityskulkua sekä niiden taustalla vaikuttavia ilmiöitä. Skenaariot eivät ole varmoja ennusteita, vaan välineitä hahmottaa tulevaisuuden epävarmuuksia ja mahdollisia kehityssuuntia.
Neljän skenaarion lisäksi skenaariotyössä esitellään kehityskulkuja seitsemän eri teeman valossa. Yksi näistä teemoista on Liikunnan kansalaistoiminta ja vapaaehtoistyö. Liikunnan mahdollistajia ovat urheiluseurojen ohella myös monet potilas-, vammais- ja kansanterveysjärjestöt, jotka tarjoavat matalan kynnyksen liikuntatoimintaa erilaisissa elämäntilanteissa oleville ihmisille.
Kansalaistoiminnan isot kysymykset
Kansalaistoiminnan tulevaisuutta haastavat vapaa-ajan sirpaloituminen, kiinnostuksenkohteiden moninaistuminen ja yhteisöllisyyden heikentyminen. Ihmisillä on aiempaa enemmän vaihtoehtoja ajankäytölleen, mutta samalla yksinäisyys on lisääntynyt ja yhtenäiskulttuuri on heikentynyt. Tämä herättää kysymyksiä järjestötoiminnan elinvoimasta tulevaisuudessa.
Valtion liikuntaneuvoston skenaariotyössä esitetään olennaisia kysymyksiä, joihin kansalaistoiminnan tulevaisuuden kannalta tulisi vastata. Yksi keskeinen kysymys on kansalaistoiminnan uusiutumiskyky. Kansalaistoiminnalla on pitkät perinteet, mutta toimijoilta tarvitaan kykyä uudistua, jotta se pystyy vastaamaan paremmin moninaistuvan väestön erilaistuviin tarpeisiin. Samalla on huolehdittava erilaisten ihmisten mahdollisuuksista löytää itselleen sopivia tapoja liikkua ja osallistua iästä, toimintakyvystä, terveydentilasta tai aiemmasta liikuntataustasta riippumatta.
Järjestöjen on pohdittava, millaista osallistumista ne mahdollistavat. Onko mukana oltava pitkäjänteisesti vai voisiko osallistuminen olla joustavampaa? Elämme niin sanotun löyhän sitoutumisen aikaa, jossa ihmiset haluavat osallistua, mutta tehdä sen omilla ehdoillaan. Toiminnan jatkuvuus riippuu siitä, löytyykö ihmisille merkityksellisiä tapoja olla mukana.
Keskeinen kysymys on myös se, kenelle järjestötoiminnan roolit avautuvat. Tutkimusten mukaan liikuntaseurojen aktiivisimmat toimijat ovat usein aikuisia, mutta toiminnan tulevaisuus edellyttää myös nuorempien sukupolvien sitoutumista. Tämä voi tarkoittaa uudenlaisten osallistumisen tapojen ja roolien kehittämistä yhdessä uusien toimijoiden kanssa.
Samalla on syytä tarkastella kriittisesti käsityksiä siitä, kuka voi toimia missäkin roolissa. Moninaistuvan yhteiskunnan tulisi näkyä nykyistä vahvemmin myös järjestöissä. Toimintaan osallistumisen ei pitäisi kariutua siihen, että ihminen kokee olevansa taustansa, toimintakykynsä tai muiden ominaisuuksiensa vuoksi vääränlainen tehtävään.
Kyse ei kuitenkaan ole vain järjestöjen kyvystä uudistua, vaan myös siitä, miten yhteiskunta arvostaa kansalaistoimintaa. Sen merkitys sosiaalisen pääoman, osallisuuden, yhteenkuuluvuuden ja demokratian rakentajana tulisi tunnistaa nykyistä laajemmin.
Ihannetilanteessa 2040–2050-luvuilla järjestötoiminta on löytänyt uusia tapoja ottaa mukaan ja palvella erilaisia vapaaehtoistyöstä ja yhteisöllisyydestä kiinnostuneita yksilöitä heidän tarpeidensa mukaisesti. Kansalaistoiminta rakentaa liikkumisen yhdenvertaisuutta tarjoamalla erilaisia, saavutettavia ja yhteisöllisiä tapoja olla aktiivinen.
Tulevaisuudessa järjestöjen rooli voi olla entistä tärkeämpi varsinkin niiden ihmisten tavoittamisessa, joille perinteinen seuratoiminta ei syystä tai toisesta ole luonteva vaihtoehto. Tällöin järjestötoimintaan osallistuminen lisääntyy, mikä kirkastaa sen merkityksellisyyttä yksilöille sekä yhteiskunnalle. Tämän tulevaisuuden rakentaminen alkaa niistä ratkaisuista, joita tehdään jo tänään.
Mihin suuntaan liikumme? Liikkumisen, liikunnan ja urheilun skenaarioita 2040–2050 raportti on luettavissa valtion liikuntaneuvoston sivuilla.
Vilja Prinkey, LitM
erityisasiantuntija
Valtion liikuntaneuvosto
opetus- ja kulttuuriministeriö
