Siirry sisältöön

Eduskunnan Tules-ryhmä

Eduskunnan Tules-ryhmä on aktiivinen asiantuntija-, yhteistyö- ja vaikuttajaverkosto. Ryhmän kautta viemme reuma- ja tule-sairauksia sairastavien viestiä eduskuntaan.

Eduskunnan Tules-ryhmän toiminta

Eduskunnan Tules-ryhmän tarkoituksena on tuoda esille tuki- ja liikuntaelinsairauksia sairastavien, pitkäaikais- ja monisairaiden sekä heidän läheistensä ääntä yhteiskunnassa. Ryhmä seuraa ja vaikuttaa valtakunnan tason sosiaali- ja terveyspolitiikkaan.

Kansanedustajat saavat ryhmän kautta ajankohtaista viestiä ja ideoita kentältä ja siten väylän saada tietoa tärkeästä sektorista sekä asiantuntijoiden että kansalaisen näkökulmasta. He saavat tietoa päätöksenteon tueksi ja pystyvät toimimaan ryhmässä hyvän asian edistämiseksi.

Ryhmä kokoontuu muutaman kerran vuodessa. Se voi tehdä aloitteita, kuten kirjallisia kysymyksiä ja kannanottoja, järjestää tilaisuuksia, toimia yhteistyössä muiden tahojen kanssa ja pyytää asiantuntijoita kuultavaksi. Lisäksi kansanedustajat toimivat tapahtumien tules-viestinviejinä esimerkiksi mediassa.

Eduskunnan Tules-ryhmällä on pitkä historia, sillä se perustettiin 27.1.1988. Aloitteen ryhmästä teki Suomen Reumaliitto ry. Tuolloin ryhmä toimi nimellä Kansanedustajien Reumaryhmä. Sittemmin nimeksi muutettiin nykyinen Eduskunnan Tules-ryhmä (tules = tuki- ja liikuntaelinsairaudet). Ryhmä on siten toiminut jo yli 30 vuotta. Ryhmään ovat tervetulleita kaikki teemasta kiinnostuneet kansanedustajat.

Oskari Valtola (kok.), puheenjohtaja
Inka Hopsu (vihr.), varapuheenjohtaja
Paula Risikko (kok.)
Mia Laiho (kok.)
Sari Sarkomaa (kok.)
Tarja Filatov (sd.)
Eeva-Johanna Eloranta (sd.)
Aki Lindén (sd.)
Hanna-Leena Mattila (kesk.)
Aino-Kaisa Pekonen (vas.)
Päivi Räsänen (kd.)

Reumaliiton edustajat

Anu Uhtio
toiminnanjohtaja

Maria Mattila
sosiaali- ja terveyspolitiikan asiantuntija
Eduskunnan Tules-ryhmän yhteyshenkilö

Elina Heino-Lehtimäki
puheenjohtaja
Suomen Reumanuoret ry

Lisäksi asiantuntijajäsenenä

Marja Kinnunen
toiminnanjohtaja
Tuki- ja liikuntaelinliitto Tule ry