Valjasta mielesi voimavarat hyvinvointisi tueksi
Kipu ei katoa kieltämällä. Joskus mielen keinot kuitenkin auttavat siirtämään kivun taka-alalle.
Sairaus ja kipu ovat ikäviä vieraita. Kukaan ei toivo niitä elämäänsä, mutta minkäs teet.
Kaikkein mieluiten niistä hankkiutuisi eroon. Pitkäaikaissairauksien kohdalla se ei läheskään aina onnistu. Usein sairaudesta tulee loppuelämän pituinen tuttavuus, välillä läheisempi, välillä etäisempi.
Joskus kuulee väitettävän, että kipu on vain korvien välissä. Se ei pidä paikkaansa.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
“Kivun tuntemus on hyvin monimutkainen mekanismi. Esimerkiksi reumasairauksiin liittyvässä kivussa ovat ovat mukana niin aivot, nivelet kuin ihmissuhteetkin”, Katariina Rebane sanoo.
Rebane on lastenreumatologi, joka valmistelee väitöskirjaa lastenreumasta ja kivusta.
Kipu on monelle kokemuksena tuttu, mutta tutkijoille yhä mysteerejä täynnä.
“Jos kivun syitä koskeviin kysymyksiin olisi selkeitä ja helppoja vastauksia, meillä tuskin olisi kipupotilaita”, Rebane sanoo.
“Vaikka kipu on todellista, se on subjektiivinen kokemus. Siksi sitä on vaikea mitata. Kivun kokemukseen vaikuttavat niin psykologiset, perinnölliset kuin sosiaalisetkin tekijät”, Rebane toteaa.
Nykyään lääkehoidolla pystytään paljoon. Osa ihmisistä on niin onnekkaita, että kipu saadaan hoidettua pois. Läheskään kaikkien kohdalla se ei onnistu, syystä tai toisesta.
Jonkin verran kipuun voi vaikuttaa myös omalla mielellään. Mielen hallinnan keinoista voikin olla apua, jos lääkkeet eivät auta. Niillä tuskin saa kipua kokonaan pois, mutta elämästä kivun kanssa voi tulla siedettävämpää.
Lupa ärsyttää
Soili Wallenius on psykologi ja psykoterapeutti, joka on työskennellyt paljon kipupotilaiden kanssa. Nykyään hän työskentelee osan ajasta Tampereen yliopistollisen sairaalan toimintakykykeskuksessa.
Yhtenä työmuotona Wallenius käyttää kipupsykologisia mini-interventioita. Niissä keskitytään lääkkeettömään kivunhallintaan ja opetellaan selviämään kivun kanssa aiempaa paremmin.
”Jos ja kun kipu ärsyttää, kannattaa antaa ärsytyksen ja pahan mielen tulla. Niiden tukahduttaminen on pitkällä tähtäimellä huono asia”, Wallenius sanoo.
Tunteet kannattaa ilmaista. Tavallisin keino on huolten sanoittaminen, puhumalla tai kirjoittamalla. Monelle päiväkirja on luonteva tapa. Aina ilmaisemiseen ei tarvita sanoja. Osalle mieluisampaa on maalaaminen tai piirtäminen, osalle liikunta, oman toimintakyvyn rajoissa.
Tärkeintä on löytää itselle sopiva muoto.
”Osa ihmisistä jakaa asioita mielellään, osa pitää ajatukset mieluiten itsellään ja käy niitä läpi omassa päässään. Kaikki eivät halua puhua ystäville tai edes ammattilaisille”, Wallenius sanoo.
Psykologina Wallenius puhuu sairauden hyväksymisestä, mutta kaikki eivät siitä sanasta pidä. Moni ajattelee, että hyväksyminen olisi vähän kuin sairaudelle periksi antamista. Sitä se ei kuitenkaan psykologien kielenkäytössä tarkoita.
”Sairauden hyväksymisen sijaan voi joskus puhua myös sairauden sietämisestä. Se voi joskus kuvata omaa tilannetta paremmin”, Wallenius sanoo.
Ei kerrasta valmista
Reumasairauksille tyypillistä on oireiden aaltoilu. Jo oireettomaksi saatu sairaus saattaa yllättäen palata pitkänkin tauon jälkeen. Silloin voi iskeä epätoivo: taas tätä, ei jaksaisi enää. Tilanne tuntuu epäreilulta ja inhottavalta.
”Sopeutumisprosessin saattaa joutua käymään läpi monta kertaa elämässä”, Wallenius muistuttaa.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Kun sairaudessa tulee uusi hankala vaihe, voimia on hyvä hakea omasta henkilöhistoriasta. Kannattaa muistuttaa itseään siitä, että on aiemminkin selvinnyt vaikean vaiheen yli. Huomion voi siis tarkoituksella kiinnittää omaan pärjäämiskykyyn, ei tilanteen epäreiluuteen.
Myös muutokset muussa elämässä saattavat pakottaa kohtaamaan sairauden uudestaan.
”Suuret elämänmuutokset voivat aktivoida sairastumiseen liittyviä, jo käsiteltyjä tuntemuksia. Silloin sairaus saattaa vaatia uudenlaista sopeutumista”, Wallenius sanoo.
Rankimmillaan muutokset johtuvat läheisen menettämisestä, erosta tai taloudellisista vaikeuksista. Uuden käsittelyprosessin voivat sysätä liikkeelle myös eri elämänvaiheet, kuten aikuistuminen, perheen perustaminen tai ikääntymisestä johtuvat toimintakyvyn muutokset.
Vaikka olisi jo kertaalleen saanut omaan sairastumiseen liittyvät tunteet käsiteltyä, ne voivat ponnahtaa taas yllättäen pintaan.
Päivänpaisteen kääntöpuoli
Nykyään moni tarjoaa vaivaan kuin vaivaan lääkkeeksi positiivisuutta ja tsemppiä.
”Myönteinen suhtautuminen ja toivon ylläpitäminen auttavat kyllä suuntaamaan tulevaisuuteen, mutta tärkeämpää on uskaltaa tuntea kaikki tunteet”, psykologi Wallenius sanoo.
Usein pitkäaikaissairauksiin ja kipuun liittyy ahdistusta ja masennusta. Tutkimusten mukaan ne ovat eri reumasairauksia sairastavilla huomattavasti muuta väestöä yleisempiä.
“Tiedämme, että masentuneisuus ja ahdistuneisuus liittyvät krooniseen kipuun, ja jopa samoja aivojen alueita yhdistetään näihin kaikkiin. Kipu ja krooninen stressi lisäävät tulehdusta edistävien välittäjäaineiden vapautumista aivoissa”, lastenreumatologi Rebane sanoo.
Reumasairauksissa tärkeää on saada tulehdus sammutettua, sillä tulehdus pitää kipua yllä. Lastenreumaa sairastavia tutkittaessa on huomattu, että he ovat tavallista herkistyneempiä kivulle. Kipukynnys on alentunut, vaikka tauti ei ole aktiivisena, eikä potilas itse valita kipua.
Masennus ja kipu muodostavat ikävän oravanpyörän. Tutkitusti kipu voi lisätä masennusta ja masennus taas voimistaa kivun kokemusta.
”Kääntöpuolena on se, että kun toista saadaan hyvällä tavalla kohenemaan, se voi heijastua positiivisesti myös toiseen”, Wallenius sanoo.
Masennuksen merkkejä on joskus vaikea erottaa sairauteen kuuluvasta fyysisestä uupumuksesta ja väsymyksestä. Wallenius kehottaa luottamaan omaan tuntemukseensa.
”Apua kannattaa hakea aikaisin, sillä silloin masennusta on helpompi hoitaa.”
Aina ihminen itse ei tunnista tai huomaa omaa masennustaan. Silloin läheinen voi ottaa asian varovasti puheeksi ja rohkaista jakamaan tuntemuksia. Läheisen tuki voi madaltaa avun hakemisen kynnystä.
Taipuu vaan ei taitu
Resilienssi eli psyykkinen joustavuus alkaa nykyään olla muotitermi. Siihen voi törmätä niin naistenledissä kuin työelämäkoulutuksissakin. Yksinkertaistaen se tarkoittaa kykyä selviytyä vaikeista tilanteista, pärjäämistä vastoinkäymisissä.
”Resilienssi on jatkuvasti kehittyvä ominaisuus ihmisessä. Se vahvistuu elämänkokemuksen myötä. Sitä voi myös tietoisesti vahvistaa omilla teoillaan ja käyttäytymisellään”, Wallenius sanoo.
Resilienssi auttaa selviämään vaikeista hetkistä, mutta sen pohjatyöt tehdään muulloin. Omia vahvuuksia kannattaa miettiä silloin, kun ei ole kriisin syöverissä. Kun tunnistaa omat vahvuutensa, niitä on helpompi käyttää, kun paha päivä tulee.
Psyykkiseen joustavuuteen kuuluu myös toiveikkuuden ylläpitäminen. Toiveikkuus ei ole sama asia kuin se, että yrittäisi nähdä kaikessa jotakin positiivista. Toiveikkuuteen kuuluu pikemminkin, että kykenee näkemään tarpeeksi kauas tulevaisuuteen ja kuvittelemaan tilanteen, jossa kriisi ei enää vaikuta niin paljon.
Reumatologi Rebane puhuu minä-pystyvyydestä. Sillä tarkoitetaan ihmisen omaa käsitystä siitä, miten hän pärjää sairautensa kanssa. Mitä enemmän luottaa omaan kykyynsä selvitä, sen paremmin myös selviää.
Yksi keino resilienssin ja minä-pystyvyyden vahvistamiseen ovat hyvät ihmissuhteet. Ne auttavat selviämään myös vaikeista hetkistä.
Oman lähipiirin lisäksi monelle tärkeitä ovat vertaistukijat. Samankaltaista sairautta sairastava vertaistukija voi tarjota paitsi ymmärrystä ja tukea, myös käytännön vinkkejä elämää helpottamaan.
Ohjaa, älä harhauta
Voisiko mielen siis harhauttaa pois kivusta?
”Huomion ohjaaminen pois kivusta on hyväksi, mutta ehkei ihan harhauttamisesta kannata puhua. Silloin on riskinä kipukokemuksen välttely, joka taas voi johtaa elämän kaventumiseen”, Wallenius sanoo.
Harhauttamisen sijaan parempi termi on huomion suuntaaminen. Kipua ei kannata kieltää, mutta on hyvä pyrkiä tekemään jotakin itselle tärkeää. Kun keskittyy itselleen mieluisaan tekemiseen, kivut voivat väistyä taka-alalle.
Aivot ovat vähän kuin metsä. Jos kulkee jatkuvasti yhtä ja samaa reittiä, siihen muodostuu polku. Kun seuraavan kerran matkaa pisteestä a pisteeseen b, helpointa on kulkea jo poljettua reittiä. Itselleen voi yrittää opettaa vaihtoehtoisia ajatuskuvioita.
Jos illalla ei uni tule, mieli karkaa helposti huolehtimaan, pystyykö enää ikinä nukkumaan. Jos onnistuu paimentamaan ajatuksensa loppuelämän sijaan vain tähän yöhön, unettomuuden taakka saattaa tuntua hieman kevyemmältä. Tänään en nuku, mutta ehkä huomenna.
Kyse on tietoisuustaidoista, joista käytetään myös englanninkielistä termiä mindfulness. Niissä opitaan kiinnittämään huomiota siihen, miten itse ajattelee.
Niihin tutustumista suosittelee myös psykologi Wallenius.
“Jos tietoisuustaitoja harjoittelee tarkoituksenaan päästä jostakin eroon, silloin mennään hieman vikaan. Päämääränä on oppia rauhoittumaan ja elämään itselle merkityksellistä elämää kipujen kanssakin. Osalle tämä sopii hyvin, osa taas kokee lähestymistavan hyvin vieraaksi”, Wallenius sanoo.
Tarkoitus ei ole kieltää itseltään joitakin ajatuksia, vaan oppia tunnistamaan ne. Kas, tänä yönä minä taas näköjään pelkään koko loppuelämän unettomuutta, ja se ahdistaa minua. En kuitenkaan voi tietää, tuleeko unettomuus vaivaamaan minua aina.
Osa ihmisistä on taipuvaisia näkemään pienessäkin vastoinkäymisessä suuronnettomuuden alkutahdit. Psykologiassa ajattelutavasta käytetään joskus termiä katastrofointi. Ihminen ikään kuin varmuuden vuoksi pelkää katastrofia jo etukäteen.
Se on ajattelutapa, josta voi opetella pois. Jos lonkka on parina iltana kipeä, ei se välttämättä kerro tuki- ja liikuntaelinsairauden pahenemisesta.
Ei kannata kieltää sitä mahdollisuutta, että kipu olisi oire alkavasta huonommasta jaksosta. Mutta voi päättää olla huolehtimatta liikaa, ennen kuin sen tietää varmasti.
TEKSTI: PIA LAINE
KUVITUS: ESA-PEKKA NIEMI
Lue myös: Treenaa mieltäsi: Aivojumppaa, aamusivuja ja hengittelyä
Lue myös: Pikkuvinkkejä mielen hyvinvointiin
