Lausunnot

Uutiset

Reumaliiton lausunto: Yleistukiuudistuksessa huomioitava pitkäaikaissairaiden ja toimintarajoitteisten erityistarpeet

Vihreällä taustalla lukee lausunto.

Suomen Reumaliitto pitää sosiaaliturvan uudistamista tarpeellisena, mutta nostaa esille, että yleistukilakiluonnoksessa ei ole riittävästi huomioitu pitkäaikaissairaiden, osatyökykyisten ja muiden toimintarajoitteisten henkilöiden erityistarpeita.

Reumaliiton mukaan nykyjärjestelmän yksinkertaistaminen ja yhdenmukaistaminen on oikeansuuntainen tavoite, mutta lakiesitys voi johtaa toimeentulon heikkenemiseen haavoittuvassa asemassa oleville ihmisille. Lakiluonnoksen tulee siksi varmistaa riittävä tuki myös niille, jotka ovat työkyvyttömyyden raja-alueella. Esimerkiksi henkilöille, jotka eivät saa virallista työkyvyttömyyspäätöstä, mutta tarvitsevat silti tukea ja palveluita.

Hallitusohjelmassa on linjattu, että yleistuen kehittämisessä kiinnitetään huomiota riittävään toimeentuloon ja palveluiden saatavuuteen. Reumaliitto näkee, että näitä tavoitteita ei vielä ole konkretisoitu lakiluonnoksessa riittävästi.

Lakiluonnos kiristää osalle tuen ehtoja, mikä voi heikentää toimeentuloa erityisesti lapsiperheissä. Lisäksi esimerkiksi kokopäivätyön vaatimus on monelle pitkäaikaissairaalle epärealistinen. Reumaliitto korostaa, että yleistuki tulee mahdollistaa myös osa-aikaiseen työhön kykeneville ja omaishoitajille.

Lain toimeenpanossa tulee huomioida asiakaslähtöisyys ja yhteistyötä Kelan, TE-toimistojen ja hyvinvointialueiden välillä on vahvistettava. Palveluiden pitää olla aidosti saavutettavia myös heikentyneen toimintakyvyn omaaville.

Reumaliitto painottaa, että hyvinvointialueilla tulee olla velvollisuus arvioida yksilön palvelutarve yhdessä Kelan kanssa erityisesti pitkäaikaissairaiden ja toimintarajoitteisten kohdalla. Näin varmistetaan, että laki toteutuu käytännössä yhdenvertaisesti.

Yhteenvetona Reumaliitto tukee yleistuen tarkoitusta selkeyttää sosiaaliturvaa ja kannustaa työelämään palaamista, mutta vaatii jatkovalmisteluun tarkennuksia, jotta haavoittuvimmat eivät jäisi tuen ulkopuolelle.

Lue Reumaliiton lausunto kokonaisuudessaan Lausuntopalvelussa.

Lisätietoja:

Maria Mattila

vaikuttamistyön asiantuntija

maria.mattila(at)reumaliitto.fi