Reumaliiton vuoden teemana on mielen hyvinvointi
Tänä vuonna Reumaliitto keskittyy pohtimaan, miten mielen hyvinvointi vaikuttaa terveyteen. Onko olemassa keinoja, joilla omasta elämästään voi tehdä mukavampaa, vaikka kipu ja toimintarajoitteet ovat joskus osa arkea? Mitä tiede sanoo tästä kaikesta?
Jokainen meistä on erilainen. Osa syttyy nopeammin, osa vähän jähmeämmän. Oli oma perusasenne elämään mikä tahansa, voi oman mielen valjastaa avuksi sairauden kanssa selviämiseen.
Myös tieteellinen näyttö tukee sitä, että mieli on tärkeä voimavara terveyden ylläpitämisessä. Tänä vuonna tutustumme siihen, millaisia käytännön työkaluja voi hyödyntää, jos haluaa valjastaa mielensä voimavarat tuekseen.
Alkuvuodesta Reumaliiton järjestötiimi tuottaa vinkkejä siihen, mitä kaikkea voi tehdä yksin tai yhdessä, jotta voisi entistä paremmin. Alkaako arki näyttää mukavammalta, jos päättää hetkeksi kiinnittää huomion vain hyviin uutisiin? Entä jos kokoonnutaan porukalla yhteisen pöydän ääreen vaikka askartelemaan ja porisemaan, miten se vaikuttaa hyvinvointiin ja jaksamiseen?
Syksyn reumaviikolle valmistuu kattavampi paketti, joka kertoo, mitä tiede sanoo mielen hyvinvoinnin roolista pitkäaikaissairaan elämässä. Silloin pureudumme tutkijoiden hyväksi havaitsemiin keinoihin hyödyntää mielen voimaa osana omaa elämää.