Valkosormisuus voi olla reumasairauden ensioire

Raynaud’n oire eli valkosormisuus on yleinen vaiva. Joskus se voi olla reumasairauden ensioire.

Jos viettää tarpeeksi pitkän aikaa pakkasessa paljain näpein, kenen tahansa sormet muuttuvat valkoisiksi. Verenkierto sormiin lakkaa, kun elimistö varmistaa, että elintoimintojen kannalta keskeisemmät osat kuten sydän pysyvät lämpiminä.

Valkosormisuudeksi kutsutussa Raynaud’n oireessa sormet valahtavat valkoisiksi lämpötiloissa, jotka eivät muilla aiheuta muutoksia. Oire johtuu valtimoiden poikkeuksellisen voimakkaasta supistumisherkkyydestä.

Ensin sormet muuttuvat vitivalkoisiksi, kun veri pakenee niistä. Sitten väri muuttuu siniseksi. Se on merkki, etteivät kudokset, joista veri on paennut, saa enää happea.

Kun valkosormisuudesta kärsivä saa sormensa jälleen lämpiämään, vaihtuu väri syvästä sinisestä kirkkaaseen punaiseen. Se kertoo, että veri palaa sormiin. Silloin sormissa voi tuntua kovaakin kipua.

Oire on saanut nimensä sitä 1800-luvulla tutkineelta ranskalaislääkäri Maurice Raynaud’lta. Nimi Raynaud ääntyy lähes samoin kuin suomalaisnimi Reino.

Kahta laatua

Valkosormisuus on varsin yleinen vaiva.
”Tutkimusten mukaan noin kymmenen prosenttia ihmisistä kärsii Raynaud’n oireesta”, reumaan erikoistuva lääkäri Suvi Peltoniemi kertoo.

Oire jaetaan kahteen tyyppiin, primaariseen ja sekundaariseen. Näistä primaarinen on harmittomampi, vaikka kiusallinen sekin.

Primaarinen Raynaud’n oire alkaa usein nuorena, monesti jo teini-iässä. Siihen ei yleensä liity muita sairauksia. Ikävin sen mukanaan tuoma vaiva on liian helposti palelevat sormet.

Jos valkosormisuuden oireita ilmenee ensimmäistä kertaa yli 30-vuotiaana, tarvitaan jo tarkempia tutkimuksia.

Myöhemmällä iällä alkavien muutosten takaa paljastuu usein sekundaarinen Raynaud’n oire. Sekundaariseksi sitä kutsutaan silloin, jos oire liittyy johonkin muuhun sairauteen, kuten sidekudostauteihin.

”Yli puolella vanhemmista potilaista valkosormisuuden taustalta löytyy jokin muu sairaus, usein jokin reumaattinen sidekudossairaus.

Pahimmillaan sekundaarinen valkosormisuus voi olla merkki kasvaimesta, mutta se on hyvin harvinaista”, Peltoniemi sanoo.

Syy yhä mysteeri

Raynaud’n oireen syytä ei tiedetä.

”Tunnemme kyllä oireeseen liittyvän mekanismin, mutta varsinainen syy on yhä mysteeri. Reumatautien saralla on muutenkin vielä paljon arvoituksia”, Peltoniemi sanoo.

Valkosormisuutta onkin mahdoton ehkäistä ennalta muutoin kuin välttämättä sille altistavia tekijöitä kuten tupakointia.

Käytännön työssä Peltoniemi on huomannut, että usein Raynaud’n oireesta kärsivät etenkin pienikokoiset, hoikat naiset.

”Aiheesta ei tietääkseni ole tehty tutkimusta, mutta vastaanotolla tämän huomaa selvästi. Etenkin primaarisesta Raynaud’n oireesta kärsivät teinitytöt ovat usein varsin hoikkia”, Peltoniemi sanoo.

Jos valkosormisuus on alkanut nuorena, vaiva voi kulkea mukana koko elämän. Primaarisena alkaneeseen Raynaud’n oireeseen ei kuitenkaan myöhemmällä iälläkään liity samanlaista reumasairauksien riskiä kuin sekundaariseen. Toki myös primaarisesta Raynaud’n oireesta kärsivä voi joskus elämänsä aikana sairastua johonkin reumatautiin.

Tärkein tutkimus on haastattelu Lääkärin luo kannattaa hakeutua, jos sormet tuntuvat palelevan ja vaihtavan väriä epätavallisen lämpimässä. Muita merkkejä ovat käsien turvotus tai jos sormiin tuntuu ilmaantuvan haavaumia ilman selvää ulkoista syytä.

Tärkein keino Raynaud’n oireen diagnosoimiseksi on potilaan haastatteleminen. Sen avulla lääkäri haarukoi, onko syytä epäillä oireen primaarista vai sekundaarista versiota.

Jos haastattelussa ei tule esiin viitteitä valkosormisuuteen liittyvistä sairauksista ja potilas vaikuttaa muuten täysin terveeltä, ei oiretta ole tarpeen tutkia sen enempää. Silloin hoidoksi riittää yleensä kylmänaltistuksen välttäminen ja kehon lämpimänä pitäminen. Tärkeää on myös välttää tupakointia.

Jos potilaan haastattelussa tai sukuhistoriassa nousee esiin viitteitä reumasairauksista tai muista ongelmista, valkosormisuutta on syytä tutkia tarkemmin. Ensin katsotaan verikokeesta tumavasta-aineet. Jos ne ovat positiiviset, potilas lähetetään videokapillaroskopiaan. Siinä tarkastellaan kynsinauhojen alla olevia hiusverisuonia.

Voimakkaasti suurentavalla kameralla tehtävä kuvaus tehdään erikoissairaanhoidossa. Tulosten tulkinta vaatii erityisosaamista ja harjaantumista. Jos verisuonet eivät poikkea terveiden ihmisten verisuonista, kyseessä on primaarinen valkosormisuus. Jos taas suonissa näkyy rakenteellisia poikkeamia, niiden avulla voidaan diagnosoida erilaisia sairauksia varsin tarkasti.

Idea Raynaud’n oireen diagnosoimisesta kynsinauhojen hiusverisuonista on vanha. Sen keksi jo oireelle nimensä antanut ranskalaislääkäri.

Oire liittyy reumasairauksiin

Joskus valkosormisuus voi olla ensimmäinen viite jostakin reumasairaudesta.

Monella systeemistä skleroosia eli sklerodermaa sairastavalla valkosormisuus on ollut taudin ensimmäisiä oireita. Sklerodermaa sairastavista yli 90 prosenttia kärsii myös Raynaud’n oireesta. Heillä tulee usein pysyviä muutoksia hiusverisuonistoon.

Raynayd’n oire voi liittyä myös SLE:hen, vaskuliitteihin, myosiitteihin sekä sekamuotoiseen sidekudossairauteen eli MCTD:hen.

Sekundaarisen Raynaud’n oireen syyksi voi paljastua myös muita sairauksia, kuten rannekanavan hermopinne tai valtimonkovettumatauti.

Myös jotkin lääkkeet kuten betasalpaajat saattavat vaikuttaa. Tärinätaudiksi kutsutaan valkosormisuutta, joka juontaa juurensa työskentelyyn tärisevillä laitteilla kuten kallioporalla tai moottorisahalla.

Vaikka oiretta kutsutaan suomeksi valkosormisuudeksi, Raynaud’n oire voi näkyä myös muissa ruumiinosissa. Toiseksi tavallisin paikka ovat varpaat. Niissä näkyy samanlainen värikirjon vaihdos valkoisesta sinisen kautta punaiseen kuin sormissakin. Oire saattaa vaivata myös korvanlehdissä, nenässä, kielessä tai jopa nänneissä. Myös niissä näkyvät samat värimuutokset.

”Tutkimuskirjallisuudessa on mainintoja myös polvilumpioista, mutta niitä tapauksia en ole itse nähnyt”, Peltoniemi sanoo.

Joskus harvoin sormet eivät oireile, vaikka varpaat vaivaavat. Silloin Raynaud’n oireen diagnosointia varten on ensin suljettava pois muut mahdolliset ongelmat jalkojen verisuonissa.

Tärkeintä pysyä lämpimänä

Etenkin sekundaarisen Reynaud’n oireen lievittämiseen voidaan käyttää lääkkeitä. ”Tavallisimmin käytetään kalsiuminsalpaaja nifedipiiniä. Se on verenpainelääke, joka laajentaa nimenomaan raajojen kärkiosien verisuonia”, Peltoniemi kertoo.

Lääke helpottaa yleensä oireita tehokkaasti. Ennen sen määräämistä on kuitenkin mitattava potilaan verenpaine. Jos verenpaine on jo ennalta hyvin matala, nifedipiiniä ei voi käyttää.

Toinen lääkevaihtoehto ovat nitrovoiteet, joita voi laittaa ongelmakohtiin ennen ulos lähtemistä. Voiteet voivat kuitenkin kirvellä sekä aiheuttaa kutinaa tai päänsärkyä. Käsineiden pukeminen juuri rasvattuihin käsiin koetaan usein ikäväksi. Käytännöllisempiä voiteet ovatkin korvanlehtien tai nenän oireissa.

Erittäin vaikeissa tapauksissa voidaan käyttää myös sairaalassa annettavaa iloprosti-infuusiota.

Siihen turvaudutaan vain, jos sormet tai varpaat uhkaavat mennä kuolioon. Nämä tapaukset liittyvät yleensä pitkälle edenneeseen sklerodermaan.

Kaikkein tärkein hoito on kuitenkin tarpeeksi lämmin pukeutuminen. Kädet kannattaa pitää lämpiminä käyttämällä päällekkäin useita villaisia hanskoja ja lapasia. Ne voivat olla tarpeen jopa kesällä.

Itsekin valkosormisuudesta kärsivä Suvi Peltoniemi hehkuttaa myös lämmittävien hanskojen hyötyjä.

”Sain lahjaksi urheilukaupasta ostetut, pattereilla toimivat lämpöhansikkaat. Ne kädessä voin pyöräillä talvellakin ongelmitta.”

Jos sekundaarinen oire liittyy vakavaan sairauteen, potilas voi joissakin tapauksissa saada maksusitoumuksen mittatilauksena tehtyihin lämmittäviin hanskoihin. Ne ovat huomattavasti kalliimpia kuin urheiluvälinekaupoissa myytävät versiot.

Pikkulapsiperheiden arkea voivat helpottaa lastenvaunujen ja -rattaiden aisoihin sopivat, tuulenpitävät kädenlämmittimet. Kankainen, usein neppareilla aisaan kiinnitettävä topattu pussukka antaa käsille lisäsuojaa, jos lapaskerrokset eivät suojaa kylmältä tarpeeksi hyvin.

Teksti: Pia Laine
Kuva: 123rf

Juttu on ilmestynyt Reuma-lehdessä 1/2019.