Siirry sisältöön

Liitännäissairaudet

Täältä löydät tietoa tulehduksellisten reumasairauksien liitännäissairauksista ja keinoista niiden ennaltaehkäisyyn.

Piirroskuva, jossa kolme henkilöä kävelee yhdessä luontoympäristössä kantaen mukanaan lääkepakkausta, porkkanaa ja uimalaseja, eli erilaisia hyvinvointiin liittyviä elementtejä. Yksi henkilöistä kävelee kävelykepin kanssa.

Mitä ovat liitännäissairaudet?

Liitännäissairaudet ovat sairauksia, joiden kehittymiselle toinen sairaus, tässä tapauksessa reumasairaus voi altistaa.

Erityisesti tulehduksellisiin reumasairauksiin, kuten nivelreumaan, nivelpsoriaasiin, selkärankareumaan ja systeemisiin sidekudossairauksiin, voi liittyä monia liitännäissairauksia. Reumatautien liitännäissairaudet ovat yhteydessä tulehduksen kestoon ja voimakkuuteen ja ovat usein muutenkin väestössä tyypillisesti esiintyviä kansansairauksia.

Aina liitännäissairauksien syntymiseen ei voi juurikaan itse vaikuttaa, mutta osan riskiä voidaan onneksi omilla toimillakin pienentää. Tällaisia ovat muun muassa sydän- ja verisuonisairaudet, kuten sepelvaltimotauti ja verenpainetauti sekä osteoporoosi.

Liitännäissairauksien ennaltaehkäisyssä keskeisessä roolissa on tehokas, tulehdusta hillitsevä lääkehoito. On siis tärkeää noudattaa lääkärin kanssa sovittuja ohjeita lääkehoidon suhteen.

Riippumatta siitä, sairastaako tulehduksellista reumasairautta vai ei, voi terveellisillä elintavoilla vaikuttaa merkittävästi monien liitännäissairauksien taustalla vaikuttaviin riskitekijöihin, kuten:

  • korkeaan verenpaineeseen
  • veren rasva-arvojen poikkeavuuksiin
  • ylipainoon
  • tupakointiin
  • stressiin.

Sydän- ja verisuonisairaudet sekä diabetes

Katso videoluento, jolla reumatologian erikoislääkäri ja väitöskirjatutkija Hanna-Kaisa Aaramaa kertoo lyhyesti yleisellä tasolla reumasairauksien liitännäissairauksista sekä tarkemmin sydän- ja verisuonisairauksien ja diabeteksen riskistä reumasairauksissa.

  • Sydän- ja verisuonisairauksien riskin pienentämiseen on erityisen tärkeää kiinnittää huomiota, sillä ne ovat yleisin kuolinsyy Suomessa.
  • Reumasairauksia sairastavilla esimerkiksi sepelvaltimotaudin, sydämen vajaatoiminnan ja rytmihäiriöiden riski on 1,5-kertainen ja laskimotukosten riski jopa 2–3-kertainen verrattuna muuhun väestöön.
  • Reumasairauksissa aktiivinen tulehdus kiihdyttää valtimoiden kalkkeutumista, joka voi aiheuttaa esimerkiksi ahtautumista sydämen tai alaraajojen valtimoissa (sepelvaltimotauti, sydäninfarkti, ASO-tauti) tai aivoverisuonten tukkeutumista (aivohalvaus tai TIA-kohtaus).
  • Krooninen tulehdus ja reumasairauksissa esiintyvät autovasta-aineet vaikuttavat myös haitallisesti kolesteroliarvoihin ja insuliiniherkkyyteen, mikä lisää valtimoahtaumien ja diabeteksen riskiä.
  • Sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä ovat reumasairauksia sairastavilla erityisesti:
    • Tupakointi, joka lisää tulehdusaktiivisuutta ja vaikeuttaa hoitoa. Tupakoivilla nivelreumaa sairastavilla sydän- ja verisuonisairauksien riski on 50 % suurempi kuin ei-tupakoivilla.
    • Verenpainetauti, joka kiihdyttää valtimoiden ahtautumista sekä kuormittaa sydäntä ja munuaisia.
    • Veren kolesteroliarvot, joita tulehdustila muuttaa epäoptimaalisiksi.
    • Diabetes, jossa kohonnut verensokeri vaurioittaa verisuonia, kiihdyttää ateroskleroosia ja altistaa sydänongelmille. Aktiivinen tulehdustila ja kortisonihoito voivat pahentaa diabeteksen riskiä.
    • Ylipaino ja erityisesti vyötärölihavuus on haitallista, sillä se lisää elimistön tulehdustilaa, verenpainetta ja diabeteksen riskiä. Ylipaino kuormittaa niveliä, vaikeuttaa liikkumista ja voi täten luoda noidankehän.
    • Reumasairauksien hoidossa käytetyt lääkkeet voivat sekä lisätä että pienentää sydän- ja verisuonisairauksien riskiä. Keskeistä on reumasairauden tehokas hoito ja tulehdustilan hallinta, jossa tehokkaalla lääkityksellä on tärkeä rooli. Lääkkeitä on kuitenkin tärkeää käyttää tarkoituksenmukaisesti, sillä esimerkiksi tulehduskipulääkkeet ja kortisoni voivat nostaa verenpainetta ja verensokeria.
  • Liitännäissairauksien riskin pienentäminen perustuu reumasairauden hyvään hoitoon, terveellisiin elintapoihin, oheissairauksien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon sekä stressin ja tulehduksen hallintaan. Hammasterveys on tärkeä, mutta usein unohdettu osa kokonaisuutta. Riskitekijöihin voi vaikuttaa merkittävästi itse.

Kysymyksiä ja vastauksia sydän- ja verisuonisairauksista ja diabeteksestä

Kysymyksiin on vastannut reumatologian erikoislääkäri ja väitöskirjatutkija Hanna-Kaisa Aaramaa.

Ikä on myös merkittävä sydän- ja verisuonisairauksien riskiä lisäävä tekijä. Ikä lisää myös diabeteksen riskiä jonkin verran, mutta diabeteksen kohdalla merkittävämpiä riskitekijöitä ovat ylipaino ja perintötekijät.

Iäkkäillä reumasairauksia sairastavilla muun muassa verenpaineen ja verensokerin seuranta sekä muut ennaltaehkäisevät toimet ovat siis erityisen tärkeitä.

Tarkkoja suosituksia verensokerin mittaamiselle ei ole, mutta etenkin keski-ikäisen tai tätä vanhemman pitkään reumasairautta sairastaneen kannattaa seurata verensokeriaan. Erityisesti suuriannoksinen kortisonilääkitys antaa aihetta verensokerin seurannalle.

Verikokeena mitattava pitkäaikaissokeri on luotettava tapa mitata verensokeritasoa ja sen seuranta tapahtuu omassa terveyskeskuksessa.

Sekundaarinen Raynaud’n oire tarkoittaa valkosormisuutta, joka liittyy systeemisiin sidekudossairauksiin. Valkosormisuusoire on usein hankalin systeemisessä skleroosissa, johon liittyy suurentunut sydän- ja verisuonisairauksien riski. Erityisesti keuhkoverenpainetaudin riski on selvästi kohonnut.

Elintapatekijöihin on tällöin erityisen tärkeää kiinnittää huomiota, ja esimerkiksi tupakoimattomuus on jopa lääkehoitoakin tärkeämpi tekijä sydän- ja verisuonisairauksien ennaltaehkäisyssä.

Vaskuliitit ovat verisuonitulehduksia ja melko harvinaisia reumasairauksia. Vaskuliiteissa valtimotulehdus voi pahentaa etenkin jo ennestään ahtautuneiden valtimoiden ahtautumista. Vaskuliitit alkavat usein yhtäkkisesti ja tulehduksen hoitamiseksi suuriannoksinen kortisonilääkitys on usein tarpeen, sillä tulehduksen saaminen kuriin nopeasti on ensiarvoisen tärkeää.

Verensokeria usein ohjeistetaankin mittaamaan erityisesti suuriannoksisen kortisonihoidon aikana, mutta tämän lisäksi pahimman tulehdustilan rauhoituttua on tärkeää muistaa kiinnittää huomiota kolesteroli- ja verensokeriarvojen seurannan toteutumiseen terveyskeskuksen kautta.

Riskiin voi vaikuttaa merkittävästi itse terveellisten elintapojen ja sairauden hyvän hoidon kautta. Esimerkiksi tupakoimattomuus, hyviä rasvoja ja vähän suolaa sisältävä kuitupitoinen ruokavalio, säännöllinen liikkuminen, stressin ja kipujen hallinta sekä riittävät yöunet ovat tärkeitä.

Tulehdusaktiivisuuden hillitsemiseksi ja liitännäissairauksien ennaltaehkäisemiseksi säännölliset hoitokontaktit ja lääkityksen käyttöön sitoutuminen ovat ensiarvoisen tärkeitä. Lisäksi säännölliset hammastarkastukset ja esimerkiksi kohonneen verenpaineen, verensokerin ja kolesterolin sekä munuaissairauksien hoito ja seuranta on hyvä muistaa.

Osteoporoosi reumasairauden liitännäissairautena

Osteoporoosi on sairaus, jossa luusto haurastuu ja luunmurtumien riski kasvaa. Reumasairauteen liittyvä tulehdus ja lääkityksistä kortisoni voivat vaikuttaa luuston kuntoon ja altistaa osteoporoosille.

Muita oheissairauksia

Reumasairauksia sairastavilla esiintyy lisäksi muita sairauksia, jotka eivät ole yhteydessä tulehdukseen. Sairaus voi aiheuttaa esimerkiksi henkistä kuormitusta. Ahdistus, masennus ja uupumus ovat yleisiä reumasairauksia sairastavien keskuudessa ja myös unihäiriöitä esiintyy paljon.

Reumasairauksia sairastava ei ole turvassa muiltakaan väestössä yleisesti esiintyviltä kansantaudeilta, joiden riskitekijät liittyvät usein epäterveellisiin elintapoihin. Sitoutuminen terveellisiin elintapoihin voi siis paitsi auttaa toimintakyvyn ja jaksamisen ylläpitämisessä, myös ennaltaehkäistä sairauksien kasautumista.

Omahoitopolku-hankkeen logo, jossa sydämen keskellä kulkee polku.

Oman hyvinvoinnin polku

Oman hyvinvoinnin polulta löydät tietoa, vinkkejä, vertaiskokemuksia ja harjoitteita reumasairauden omahoidon, liitännäissairauksien ennaltaehkäisyn ja oman hyvinvointisi tueksi.

Etusivulla voit tutustua kaikkiin Oman hyvinvoinnin polun sisältöihin sekä tehdä testin, joka suosittelee juuri sinulle kaikkein sopivimpia sisältöjä.