Uudet menetelmät auttavat selkärankareuman diagnosoinnissa

Noin yhdellä prosentilla suomalaisista on selkärankareuma tai aksiaalinen spondylartriitti. Viime vuosina diagnosointi ja hoito ovat parantuneet.  

Joskus tekniikan kehittyminen tuo mukanaan uuden diagnoosin. Niin kävi kymmenisen vuotta sitten, kun magneettikuvantamisen yleistyessä otettiin käyttöön diagnoosi nimeltä aksiaalinen spondylartriitti. Sitä kutsutaan myös selkärankareuman esiasteeksi.  

Selkärankareuma voidaan diagnosoida vasta, kun nivelmuutokset näkyvät röntgenkuvissa. Niin pitkälle edenneitä muutoksia on yleensä edeltänyt monta selkäkipuista vuotta.  

Magneettikuvauksella voidaan nähdä tulehduksen selässä aiheuttamia muutoksia paljon aikaisemmin. Aksiaalinen spondylartriitti voidaankin diagnosoida jo magneettikuvissa näkyvien muutosten perusteella. Myös hoito voidaan silloin aloittaa aikaisemmin.  

Aksiaalinen spondylartriitti on samaa jatkumoa kuin selkärankareuma. Kaikilla sairaus ei etene selkärankareumaksi. Noin 30 prosentilla sairaus pysyy spondylartriittina, lopuilla 70 prosentilla se päätyy kymmenen vuoden seurannassa selkärankareumaksi. Molempia sairauksia hoidetaan käytännössä samoilla lääkkeillä. 

Lääkärit ovat oppineet tunnistamaan aksiaalisen spondylartriitin melko hyvin, ja myös magneettikuvaus on kehittynyt. Sen hinta on laskenut ja tarkkuus lisääntynyt. Sairaus havaitaan ja hoitoon pääsee usein aiempaa varhemmin.   

“Tilanne on varsin valoisa. Sekä diagnosointi että hoito ovat parantuneet”, reumatologi, sisätautien dosentti Dan Nordström sanoo.  

Selkäkipu on yleinen vaiva. Siitä kärsii joka kuukausi peräti 40 prosenttia aikuisista suomalaisista. Skaala on laaja, pienestä jomotuksesta petiin kaatavaan kipuun. Osa potee kotona, osan vaiva vie lääkärille.  

Lääkäriin selkäkivun takia hakeutuvista potilaista kahdesta viiteen prosentilla kivun syyksi paljastuu aksiaalinen spolydlartriitti tai selkärankareuma.  

”Haasteena on perusterveydenhuollossa tunnistaa heidät muiden selkäkipuisten joukosta”, Nordström sanoo.   

Oireet alkavat nuorena 

Jos selkäkipu alkaa yli viisikymppisenä, syynä ei yleensä voi olla selkärankareuma. Ikä nimittäin on yksi tekijöistä, joilla diagnoosi määritellään. Selkärankareumasta tai aksiaalisesta spondylartriitista on kyse vain, jos oireet ovat alkaneet ennen 40. ikävuotta.  

”Selkärankareumalle on tyypillistä, että oireet kehittyvät hitaasti”, Nordström kertoo. 

Kipu rauhoittuu liikkeessä, mutta ei levossa. Kivuliainta aikaa ovat yleensä aamuyöt ja aamut. Aamuöisen heräilyn syynä on usein risti-suoliluunivelen tulehdus eli sakroiliitti.  

Jos selkäkipuun liittyy raajaniveltulehduksia tai iriittejä eli silmän värikalvon tulehduksia, herää helposti epäilys tulehduksellisesta selkäsairaudesta. Samaa epäilystä tukevat daktyliitit eli turvotuksesta johtuvat niin sanotut makkarasormet tai -varpaat.  

Alttius sairastua kulkee suvussa. Sairaus on yhtä yleinen miehillä ja naisilla, mutta vakavampia sairausmuotoja on enemmän miehillä. Syytä tähän ei tiedetä.  

Kansainvälisesti kudostyyppiä HLA-B27 pidetään yhtenä tulehduksellisen selkäsairauden diagnosoinnissa käytettävistä kriteereistä. Suomessa kudostyyppi on kuitenkin niin yleinen, ettei sitä meillä käytetä diagnosoinnissa. Läheskään kaikille, joilla kudostyyppi on, ei koskaan tule selkärankareumaa.  

”Suomessa aksiaalista spondylartriittia tai selkärankareumaa arvioidaan olevan noin yhdellä prosentilla väestöstä”, Nordström sanoo.  

Tavallisimmin sairaus oireilee nimenomaan si-nivelen tulehduksena.  

“Aivan kaikilla ei si-nivelessä ole muutoksia”, Nordström sanoo.  

Usein muutoksia näkyy myös muualla selkärangassa. Silloin tulehdus sijaitsee nivelen sijaan nikaman kiinnityskohdan jänteissä. Hoitamattomana sairaus aiheuttaa ajan myötä nikamien luutumista ja rangan jäykistymistä.  

“Selkärankareuman hoidossa on kolme tärkeää osa-aluetta: oikea diagnoosi, ohjattu fysioterapia sekä tehokas lääkitys.” 

Lääkevalikoima kehittyy 

Kun selkärankareuma todetaan, tärkeintä on sammuttaa tulehdus. Kaikille diagnoosin saaneille aloitetaan ensimmäisenä tulehduskipulääke, esimerkiksi ibuprofeiini tai etorikoksibi. Näitä käytetään alussa säännöllisesti. 

“Potilaat ovat yleensä aika nuoria ja sietävät näitä lääkkeitä melko hyvin”, Nordström sanoo. 

Nordström arvioi, että noin kolmannes selkärankareumaa sairastavista saa sairauden hallintaan pelkillä tulehduskipulääkkeillä. He eivät missään vaiheessa tarvitse järeämpiä lääkkeitä. Mikäli tulehduskipulääkket eivät tehoa, potilas siirretään yleensä perusterveydenhuollosta erikoissairaanhoidon puolelle.  

Siellä miltei kaikille aloitetaan sulfasalatsiini, josta on jo useiden kymmenien vuosien käyttökokemukset. Jos oireita on paljon myös raajojen nivelissä, sulfasalatsiinin rinnalle voidaan aloittaa metotreksaatti. Nämä lääkkeet saavat oireettomiksi noin 30 prosenttia sairastavista. 

Vuosituhannen vaihteessa käyttöön tulleet biologiset lääkkeet ovat varsin tehokkaita selkärankareuman hoidossa. Noin 20–30 prosenttia diagnoosin saaneista tarvitsee niitä jossakin vaiheessa. Biologinen lääke aloitetaan vain, jos magneettikuvassa näkyy tulehdusta tai veren tulehdusarvot ovat koholla.  

“Biologisen lääkkeen aloittaminen tarkoittaa käytännössä aina pitkäaikaisen lääkehoidon aloittamista. Lääkkeestä pystytään harvoin enää luopumaan”, Nordström sanoo.  

Nykyään käytössä on kahdella eri tavalla vaikuttavia biologisia lääkkeitä. Suurempi ryhmä ovat TNF-alfan estäjät. Niitä on Suomessa käytössä kaikkiaan viisi eri lääkettä, osasta myös biosimilaareja. Lisäksi viime vuosina on käyttöön tullut kaksi interleukiini-17:n estäjää. 

”Tämä mahdollistaa lääkityksen vaihtamisen, jos käytetty lääke lakkaa tehoamasta tai aiheuttaa sivuvaikutuksia. Lähivuosina on luvassa myös uudentyyppisiä lääkkeitä, joten käytössä oleva arsenaali kasvaa”, Nordström sanoo.  

Jos potilas saadaan biologisilla lääkkeillä täysin oireettomaksi, lääke voidaan yrittää tauottaa. Sitä ei tehdä kertarysäyksellä, vaan antokertoja harventamalla. Usein kuitenkin lääkitys joudutaan aloittamaan uudestaan. Syynä on se, että biologista lääkitystä käytetään vain taudin vaikeissa muodoissa.  

Lääkehoidon tehoon vaikuttaa paljon, kuinka varhaisessa vaiheessa hoito aloitetaan. Jos nikamat ovat jo ehtineet luutua, hoito kyllä helpottaa, mutta ei voi palauttaa jo tapahtuneita muutoksia.  

Vakavia muutoksia selkärangassa on etenkin ihmisillä, joilla sairaus alkoi ennen kuin biologiset lääkkeet keksittiin.  

Kannattaa kuitenkin muistaa, että vaikeat tautitapaukset ovat vähemmistössä. Osa selkärankareumadiagnoosin saaneista pystyy alun tulehdusten sammuttamisen jälkeen hoitamaan sairautensa ilman lääkkeitä.  

Venyttely vetreyttää jäykkää selkää 

Fysioterapialla on keskeinen rooli toimintakyvyn ylläpitämisessä. Jokaiselle diagnoosin saaneelle annetaan räätälöidyt ohjeet liikkumiseen ja venyttelyyn.   

“Ohjatun fysioterapian hyödystä on selvää näyttöä. Oikeilla ohjeilla potilas pysyy paremmin toimintakykyisenä”, Nordström sanoo.  

Kipu ja tulehdus on toki hoidettava pois ennen kuin selkää voi tehokkaasti kuntouttaa liikunnalla. Sen jälkeen säännöllinen omatoiminen harjoittelu auttaa notkistamaan selkää ja pitää liikeratoja yllä.  

Tulehduksellista selkäsairautta sairastavan kannattaa välttää vaihtoehtoisia hoitomuotoja, joissa selkää tai niskaa niksautellaan. Ne voivat pahentaa tulehdusta.  

Painonhallintaan on hyvä kiinnittää huomiota, sillä vähäinenkin ylipaino rasittaa selkää.  

“Mitään ihmedieettiä tämän taudin parantamiseksi ei ole olemassa. Järkevintä on syödä kasvispainotteista sekaruokavaliota, jossa on tarpeeksi kuitua. Punaista lihaa on hyvä välttää”, Dan Nordström muistuttaa.  

Teksti: Pia Laine
Kuva: Fotolia

Juttu on ilmestynyt Reuma-lehdessä 3/2019.