Reumaliiton lausunto: Avoimuusrekisterin taakka kansalaisyhteiskunnalle tulisi olla kohtuullinen
Vaikuttamistoimintaan osallistuneiden henkilöiden vaikuttamistoimintaan käyttämät henkilövuodet halutaan ilmoitettavaksi. Reumaliitto näkee, että toteutuessaan se tulisi lisäämään merkittävästi sosiaali- ja terveysjärjestöjen työmäärää seuranta- ja raportointivaatimuksilla.
Avoimuusrekisterilain tavoitteena on ollut pitää hallinnollinen taakka kohtuullisena. Reumaliitto pitää avoimuusrekisterin tavoitetta avoimuudesta päätöksenteossa kannatettavana, mutta kantaa huolta lausuntokierroksella olleen valtiontalouden tarkastusviraston määräyksen lisävaateista.
Vaikuttaminen on kansalaisjärjestöjen ydintoimintaa. Monet järjestöt ovat kuitenkin pieniä organisaatioita ja myös järjestöjen yhdistysten vapaaehtoistoimijat tekevät vaikuttamista, joten lisävelvoitteet koskevat heitäkin. Lisääntyvästä raportointivastuusta muodostuva työmäärä voi vaikeuttaa pienillä resursseilla toimivien järjestöjen vaikuttamistoiminnan toteuttamista. Reumaliitto kantaa huolta, että velvoitteiden lisääntyminen tarkoittaa myös konkreettisesti sitä, että jotkut yhdistykset jättävät vaikuttamatta välttääkseen raportoinnin.
Reumaliitto kannattaa SOSTEn esitystä, että vaikuttamistoimintaan osallistuneiden henkilöiden lukumäärän ja työmäärän sijaan ilmoitusvelvolliset, kuten vaikuttamistyötä tekevät järjestöt, ilmoittaisivat suuruusluokittain arviot varsinaisesta vaikuttamistoiminnastaan. Tämä toteuttaisi lain tavoitteen ja tuottaisi samalla vertailukelpoisempia tietoja avoimuuden lisäämiseksi.
Reumaliitosta markkinointi- ja edustamiskulut, kuten myös kiinteistöistä aiheutuneet kulut, tulisi järjestöjen ja yhdistysten osalta jättää ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle tässä yhteydessä. Nämä raportoidaan jo osana avustuksensaajalta vaadittavaa raportointia.
Valtionavustusten leikkausten takia sosiaali- ja terveysjärjestöjen tulot vähenevät ja järjestöjen toimintoja uudelleen järjestetään. Järjestöjen rahoitus on pienenemässä kolmanneksella, mikä tarkoittaa väistämättä sitä, että järjestökentällä tehtävä palkkatyö vähenee huomattavasti.
Reumaliitosta avoimuusrekisterilain valmistelussa olisikin syytä tarkentaa, että mitä avoimuusrekisterin laajentuvalla käyttöönotolla ollaan tavoittelemassa järjestöjen ja yhdistysten näkökulmasta. Sosiaali- ja terveysjärjestöiltä edellytetään toiminta-avustusten saamiseksi yhä tarkempia konkreettisia näyttöjä vaikuttavuudesta ja samaan aikaan avoimuusrekisteri ohjaa järjestöt käyttämään enenevässä määrin aikaa raportoinnin ja selvitysten parissa.
Reumaliitto antoi lausuntonsa Lausuntopalvelussa luonnoksesta valtiontalouden tarkastusviraston määräykseksi avoimuusrekisterilain tarkoittamien vaikuttamistoiminnan taloudellisten tietojen muodostamisesta. Voit tutustua koko lausuntoon täältä.
Lisätietoja:
Maria Mattila
Vaikuttamistyön asiantuntija, sosiaali- ja terveyspolitiikka
maria.mattila@reumaliitto.fi