Iso maa, monta tyyliä: kysely paljastaa reumasairauksien hoidon alueelliset erot

Miten reumasairauden hoitoon vaikuttaa se, missä päin maata asuu? Reumaliiton kysely paljasti yllättäviä eroja.

Reumaliiton teettämään kyselyyn reumahoidon laadusta vastasi alkuvuonna 3 490 ihmisiä eri puolilta Suomea. Edellisessä Reuma-lehdessä tarkasteltiin tuloksia eri reumadiagnoosien osalta. Tällä kertaa katsotaan, millaisia alueellisia eroja tiedoista paljastuu.

Vastaajia oli tasaisesti eri puolilta maata. Vastaajamäärät heijastelivat hyvinvointialueiden kokoa, kahta poikkeusta lukuun ottamatta. Kanta-Hämeestä vastauksia tuli hieman enemmän, Helsingistä hieman vähemmän kuin väestön määrän perusteella olisi voinut olettaa.

Hyvinvointialueiden koot vaihtelevat niin paljon, ettei edes näin suurella vastaajajoukolla saada luotettavaa tietoa niiden välisistä eroista. Siksi tuloksia tulkitessa kannattaa katsoa isompaa kuvaa.

Terveydenhuollossa Suomi on jaettu hyvinvointialueiden lisäksi isompiin kokonaisuuksiin, joita kutsutaan yhteistyöalueiksi. Ne vastaavat oman alueensa hyvinvointialueiden välisestä koordinaatiosta.

Manner-Suomen hyvinvointialueet on koottu viideksi yhteistyöalueeksi. Jokaisessa niistä sijaitsee yliopistosairaala. Etelä-Suomen alueella Helsinki, lännessä Turku, Sisä-Suomessa Tampere, idässä Kuopio ja pohjoisessa Oulu.

Alueiden väliltä löytyy yllättäviä eroja.

Tyytyväisimmät potilaat Länsi- ja Sisä-Suomessa

Tutkimuksessa pyydettiin arvioimaan hoidon laatua usealla eri mittarilla. Parhaat kokonaisarviot saivat Länsi- ja Sisä-Suomen yhteistyöalue, heikoimmat Etelä ja Itä-Suomi. Pohjois-Suomi jäi keskivaiheille. Erot eivät olleet suuria, mutta saman suuntaisia kautta kaikkien hoidon laatua arvioineiden kysymysten.

Alueiden välillä oli jonkin verran eroja siinä, kuinka suuren osan reumasairautta hoidettiin perusterveydenhuollossa. Suurin osuus oli Pohjois-Suomessa, 38 prosenttia, pienin Länsi-Suomessa, 31 prosenttia.

Yliopistosairaalassa hoidettujen osalta Länsi-Suomi eroaa muista alueista. Siellä heidän osuutensa oli tutkimuksen suurin, 26 prosenttia vastaajista. Etelä-, Pohjois-ja Sisä-Suomessa osuus oli noin 20 prosenttia.

Itä-Suomessa erikoissairaanhoito painottuu keskus ja aluesairaaloihin, joiden reumapoliklinikoilla hoidettiin 42 prosenttia alueen reumaa sairastavista. Yliopistosairaalan kertoi pääasialliseksi hoitopaikakseen Itä-Suomessa vain 11 prosenttia vastaajista.

Seurantakäynnit viivästyvät usein

Valtaosa reumasairauksia sairastavista käy sairautensa vuoksi säännöllisesti lääkärissä seurantakäynneillä.
Käyntien määrä on tyypillisesti suurin sairauden alkuvaiheessa tai uudelleen aktivoituessa. Kun sairaus on rauhallinen, seurantakäynnit harvenevat.

Länsi-Suomen alueen vastaajat käyvät seurantakäynneillä muita useammin. 27 prosenttia kertoi käyvänsä niillä 3–6 kuukauden välein. Muiden alueiden vastaajista näin tiheässä seurannassa oli enintään joka viides.

Länsi-Suomessa seurantakäynnit myös toteutuivat todennäköisimmin suunnitellussa aikataulussa. Näin arvioi 62 prosenttia alueen vastaajista.

Seurantakäynti toteutui suunnitellussa aikataulussa vähintään puolella vastaajista kaikilla alueilla.

Länsi-Suomea lukuun ottamatta noin joka kolmannella vastaajalla käynti kuitenkin viivästyi suunnitellusta. Pieni osa arvioi, että käyntien väli oli kaksi kertaa suunniteltua pidempi.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Lyhyiden välimatkojen etelässä hitain pääsy kortisoniopistoksiin

Nivelten paikallishoidot eli niveliin annettavat kortisonipistokset ovat nopea ja tehokas keino rauhoittaa tulehtunut nivel. Nopeus on tärkeää, jottei tulehdus ehdi vahingoittaa niveltä pysyvästi.

Tutkimuksessa kysyttiin viimeisen vuoden aikana nivelpistosta tarvinneilta, kuinka nopeasti pistosaika järjestyi. Yllättäen hitainta hoitoon pääsy oli Etelä-Suomen yhteistyöalueella. Vain 39 prosenttia pääsi nivelpistokseen viikon sisällä.

Nopeinta hoitoon pääsy oli pitkien etäisyyksien Pohjois-Suomessa, jossa 49 prosenttia sai tarvitsemansa pistoksen viikon sisällä.

Kaikkia reumasairauksia sairastavia ei hoideta kortisonipistoksilla. Neljällä alueella viidestä kortisonipistoksia kertoi joskus tarvitsevansa 39–40 prosenttia vastaajista.

Länsi-Suomi poikkeaa jälleen linjasta. Siellä 46 prosenttia kertoi sairauttaan hoidettavan joskus kortisonipistoksilla.

Eri diagnoosien välinen jakauma on kaikilla alueilla samankaltainen, joten ero ei selity sillä, että länsisuomalaisilla olisi muita enemmän pistoksia vaativia diagnooseja.

Labratulokset kertoo lännessä ihminen, muualla digi

Lähes kaikki reuman hoidossa käytettävät lääkkeet vaativat säännöllistä laboratorioseurantaa. Kyse on rutiinista, jonka luulisi hoituvat helposti.

Hämmästyttävän isolla osalla vastaajista oli ollut ongelmia laboratoriolähetteiden kanssa. Etelä- ja Itä-Suomessa niitä oli ollut joka viidennellä. Parhaiten lähetteet toimivat Sisä-Suomessa, jossa ongelmista kertoi vain joka kymmenes vastaaja.

Epätietoisuutta näytti olevan myös laboratoriotutkimusten tulosten saamisessa.

Digitaalisten kanavien yleistyttyä yhä useampi seuraa tuloksia omatoimisesti. Pohjois- ja Sisä-Suomessa yli 70 prosenttia vastaajista kertoi seuraavansa tuloksia itse OmaKannan tai jonkin muun digitaalisen kanavan kautta.
Etelä- ja Itä-Suomessa omatoimisten osuus oli noin 60 prosenttia, ahkerimmin tuloksia suoraan potilaille kertovassa Länsi-Suomessa vain 43.

Länsi-Suomessa useampi kuin joka neljäs kertoi hoitavan tahon ilmoittavan heille tulokset säännöllisesti, joka neljäs silloin kun tuloksissa on jotakin poikkeavaa.

Vastaajista lähes puolet oli täyttänyt 65 vuotta. Omatoimisesti tulokset katsovien osuus oli heidän joukossaan miltei yhtä suuri kuin koko vastaajajoukossa, eroa oli vain joitakin prosenttiyksiköitä.

Lukuja arvioitaessa on syytä muistaa, että tutkimus tehtiin sähköisellä kaavakkeella. Vastaajajoukosta puuttuvat siis henkilöt, jotka eivät käytä lainkaan digilaitteita.

Entä mitä tapahtuu, jos laboratoriotuloksissa on jotakin huomioitavaa? Eteläsuomalaisista joka kolmas kertoi olettavansa, että häneen otetaan yhteyttä. Itä-, länsi- ja pohjoissuomalaisista näin oletti vain joka neljäs, sisäsuomalaisista vielä harvempi. Heistä suurin osuus kertoi tietävänsä mitä poikkeava tulos tarkoittaa ja osaavansa toimia sen mukaan.

Tutkimuksessa kysyttiin myös, miten vastaajat saavat yhteyden hoitopaikkaansa. Yleisin tapa kaikkialla on puhelin.

Etelä-Suomi erosi muista alueista selkeästi. Siellä lähes kolmasosalla vastaajista ensisijainen yhteydenotottapa oli digitaalinen sovellus. Muilla alueilla tätä kanavaa käytti enintään yksi kymmenestä.

Nuorilla eniten ongelmia labralähetteissä

Seurantakokeiden lähetteet ovat reumasairauksen hoidon peruskauraa, mutta niissä oli usein ongelmia. Yllättäen eniten hankaluuksia oli nuoremmilla ikäluokilla: alle 45-vuotiaista useammalla kuin joka neljännellä.

Tutkimus ei kerro, miksi juuri heillä. Yksi mahdollinen syy on se, että heillä sairaus on todennäköisemmin tuoreempi ja vaatii siksi tarkempaa laboratorioseurantaa.

Digitaalisten kanavien käyttö ei eroja selitä. Alle 45-vuotiaista ja eläkeikäisistä lähes yhtä iso osuus katsoi laboratoriokokeidensa tulokset itse OmaKannasta tai muusta digitaalisesta kanavasta. Silti eläkeikäisillä oli lähetteiden kanssa ongelmia paljon harvemmin kuin nuoremmilla.

Teksti: Pia Laine
Kuvat: Tuomas Ikonen

Artikkeli on julkaistu Reuma-lehdessä 3/2025.