Siirry sisältöön

Uutiset

Reumaliitto sai pääosin hyvät arviot STEA:n vaikuttavuusarvioinnissa

STEA tekee vuosittain vaikuttavuusarvioinnin osasta avustuskohteistaan. Vuonna 2024 STEA myönsi Reumaliitolle avustusta seitsemään eri kohteeseen.

STEA teki vaikuttavuusarvion kolmesta Reumaliiton kohteesta vuonna 2024. Niistä kaksi arvioitiin vaikuttavuudeltaan hyviksi, yksi tyydyttäväksi. Tyydyttävän arvion sai harvinaista reuma- ja tule-sairautta sairastavien tiedon, verkostoitumisen ja vertaistuen lisääminen.

Kaikkiaan vaikuttavuusarvio koski vain osaa Reumaliiton saamasta tuesta. Tyydyttäväksi arvioidun kohteen osuus oli 3,9 prosenttia Reumaliiton saamasta STEA-tuesta, hyväksi arvioitujen osuus 17,5 prosenttia. Muilta osin toimintaa ei arvioitu tänä vuonna.

”Tuloksellisuusarvioinnit ovat meille elintärkeää palautetta, jonka pohjalta on ryhdytty toimenpiteisiin tuloksellisuuden ja mitattavuuden parantamiseksi”, sanoo Reumaliiton toiminnanjohtaja Anu Uhtio.

Helsingin Sanomien 17.8. verkkosivullaan julkaisemassa uutisessa Reumaliitto oli listattu niiden avustuskohteiden joukkoon, jotka olivat vuoden 2024 tuloksellisuusarvioinnissa saaneet arvosanan tyydyttävä.

Miten Reumaliiton rahoitus jakautuu?

Vuonna 2024 STEA myönsi Reumaliitolle avustusta seitsemään eri kohteeseen. Näistä viisi kohdetta oli Reumaliiton omaa toimintaa. Reumaliitto hallinnoi lisäksi kahta verkostoa, joissa on mukana kymmeniä eri järjestöjä. Myös näiden verkostojen tuki näkyy STEAn järjestelmässä tukena Reumaliitolle.

Kaikkiaan STEA myönsi Reumaliitolle vuonna 2024 avustusta 1 739 335 euroa. Tästä summasta 349 100 euroa eli 20 prosenttia on tukea näille järjestöjen yhteistyöverkostoille. Reumaliiton tuotot vuonna 2024 olivat 2 580 504 euroa.

Lisätietoja: Toiminnanjohtaja Anu Uhtio, p. 044 709 8138

Vastaa lyhyeen käyttäjäkyselyyn ja autat meitä kehittämään sivustoa.