Sidekudoksen perinnölliset taudit

Sidekudos on elimistöä kokoon sitovaa kudosta. Se koostuu soluista, säikeistä ja runsaasti vettä sitovasta väliaineesta. Sidekudoksen säikeet ovat valkuaisaineita eli proteiineja, joiden rakenteen määräävät isältä ja äidiltä saadut perintötekijät eli geenit. Joskus geeniin tulee virhe, ja silloin on syntynyt proteiinikin virheellinen. Tästä voi syntyä rakennevirhe, jonka seurauksena on haittaava tauti.

Kollageeni on elimistön yleisin proteiini. Jänteet, nivelsiteet ja lihaskalvot muodostuvat pääosin vetoa kestävästä kollageenista. Sitä on muissakin kudoksissa. Kollageenia on monta erilaista tyyppiä, jotka esiintyvät eri tavoin erilaisissa kudoksissa. Kollageeni I on tyypillinen luukudoksen kollageeni. Tyyppi II taas on ruston kollageeni.

Elastiini on säie, joka venyy kuminauhan tavoin. Fibrilliini ympäröi elastiinisäiettä kuin harva sukka. Myös säikeisissä proteiineissa voi olla geenivirheistä syntyviä perinnöllisiä muutoksia.

Virhe sidekudoksen rakenteessa aiheuttaa eniten nivelten yliliikkuvuutta. Syy tähän ei kuitenkaan ole aina selvitettävissä. Noin neljänneksellä yliliikkuvuus ei ole selvästi perinnöllistä. Suurin osa yliliikkuvuudesta luokitellaan hyvänlaatuiseksi, joskin siitäkin voi vanhemmiten syntyä ongelmia. Vakaviksi sidekudoksen sairauksiksi voidaan katsoa Ehlers-Danlosin oireyhtymä, osteogenesis imperfecta, Marfanin oireyhtymä sekä lukuisa joukko muita harvinaisia tauteja.

Yliliikkuvuusoireyhtymä

Hyvänlaatuiseksi kutsutussa yliliikkuvuudessa esiintyy nivelten tavallista suurempaa liikkuvuutta, mutta muita sidekudokseen liittyviä ongelmia ei ole. Yliliikkuvuuden yleisyys riippuu tutkittavien arviointitavasta, etnisestä taustasta ja kohderyhmästä. Joskus on päädytty siihen, että yliliikkuvuutta on yli kymmenellä prosentilla väestöstä.

Yhteneväisyyttä arviointiin on pyritty saamaan Beightonin kriteereillä. Yliliikkuvuutta katsotaan olevan, jos alla olevasta pisteluettelosta saadaan kokoon vähintään 5 pistettä. 

• Pikkusormien tyvinivelen ojennus yli 90 astetta: 2 pistettä
• Peukaloiden taivuttaminen kyynärvarteen kiinni: 2 pistettä
• Kyynärnivelten yliojennus yli 10 astetta: 2 pistettä
• Polvien yliojennus yli 10 astetta: 2 pistettä
• Kämmenet tavoittavat lattian polvet suorina: 1 piste

Jos kriteerit täyttyvät, on aiheellista selvittää, onko asianomaisella jokin jäljempänä määritelty vakavanlaatuinen sidekudossairaus. Useimmiten kyse on kuitenkin lievemmästä asiasta, mutta tällöinkin nivelvaivoista sekä fibromyalgian kaltaisista kipuoireista voi olla merkittävää haittaa.

Ehlers-Danlosin oireyhtymä eli syndrooma (EDS)

Ehlers-Danlosin oireyhtymän syynä on virhe kollageenin jonkin tyypin rakenteessa. Eri EDS-alatyyppien oireita ovat nivelten yliliikkuvuus ja sijoiltaanmeno, ihon ja sisäelinten ylivenyvyys, hauras iho ja hidas haavojen paraneminen sekä voimakkaasti heikentyneet verisuonten seinämät ja muut kudokset.

On arvioitu, että Suomessa on noin 1 000 EDS:aa sairaastavaa. Vuonna 2017 julkaistiin päivitetty EDS:n luokitus, jossa tunnistetaan 13 EDS-alamuotoa. Tavallisin niistä on vallitsevasti periytyvä niin sanottu hypermobiili EDS, jota sairastaa yli puolet EDS-potilaista. Osa alamuodoista on hyvin harvinaisia, eikä niitä luultavasti esiinny Suomessa. 

Hypermobiili EDS ilmenee nivelten yliliikkuvuutena, joka voi johtaa nivelten sijoiltaanmenoihin ja virheasentoihin. Lähes kaikki nivelet voivat oirehtia. Iho voi tuntua pehmeältä, mutta ei ole hauras tai venyvä kuten EDS:n klassisessa alamuodossa. Mustelmia esiintyy, mutta mustelmataipumuksen vaikeusaste vaihtelee suuresti. Krooninen kipu voi joskus hallita oirekuvaa. Lihasten väsymystä ja heikkoutta voi myös esiintyä.

Hypermobiilin EDS:n toteaminen perustuu oireisiin, perhehistoriaan ja lääkärin tekemään kliiniseen tutkimiseen. Tämän alatyypin EDS:lle ei toistaiseksi ole olemassa geenitestiä.

EDS:aa sairastavilla maha-suolikanavan oireet, kuten suolen toiminnan häiriöt, ovat tavallisia. Joskus esiintyy ruokatorven toiminnan häiriöitä, refluksitautia ja mahalaukun ärsytystä. Yleisiä oireita ovat hajanaiset kivut, voimattomuus, unihäiriöt, varhaiset nivelten kulumat ja osteoporoosi sekä sydän- ja verisuonioireet, kuten rintakipu, sydämen tykytys ja huimaus ylös noustessa.

EDS:n hoidossa pyritään oireiden lievittämiseen. Kivun menestyksellinen hoito edellyttää moniammatillista lähestymistapaa. Kipulääkkeen valinta onnistuu parhaiten huolellisen kipuanalyysin jälkeen. Jos nivelten epästabiliteetti altistaa sijoiltaanmenoihin, saatetaan tarvita leikkaustoimenpiteitä.

Marfanin oireyhtymä

Fibrilliiniä tunnetaan kolme tyyppiä, joista tyyppi I:n virheet on liitetty periytyvään Marfanin oireyhtymään. Sille ovat ominaisia pitkäkasvuisuus, korkea kitalaki, pitkät ja hoikat raajat, monet silmäongelmat, kuten likinäköisyys ja silmän linssin luiskahdus, ihon voimakas venyvyys ja juovamaiset arvet (striat), tyrät, aortan laajantuma sekä sydämen läppävika. Nivelten yliliikkuvuus ei ole aina merkittävää.

Marfanin oireyhtymän vaikeus vaihtelee. Osalle sairastuneista ei ehkä koskaan tule tätä diagnoosia. Suomessa on arvioitu olevan noin 500–1 000 oireyhtymää sairastavaa henkilöä. 

Sairaus periytyy vallitsevasti, joten keskimäärin puolet lapsista perii sen. Marfanin oireyhtymä voidaan todeta tyypillisen sairauskuvan perusteella. Diagnoosia varmennetaan sukutietojen avulla ja geenitestillä.
Hoidossa keskeistä on verenpaineen ja sydämen sykkeen hallinta. Aorttaa ja sydänläppiä seurataan kaikututkimuksin. Aortan laajentumaa ja läppävuotoa on tarvittaessa mahdollista korjata leikkauksella. Seurantaan kuuluvat myös silmälääkärin säännölliset tutkimukset.

Osteogenesis imperfecta

Kollageenin tyyppi I on vallitseva luuston valkuaisaine. Sen perinnöllinen virhe aiheuttaa luuston taudin (Osteogenesis imperfecta).  Pahimmillaan se voi johtaa sikiön kuolemaan jo kohdussa. Nivelten yliliikkuvuuden ohella tautiin kuuluvat vaihtelevassa määrin hauraat luut, jotka murtuvat helposti.

Lievimmät tapaukset saattavat ilmetä vain tavallista nuorempana kehittyvänä luukatona. Lisäksi oireina voivat olla siniset silmän sidekalvot, hampaiden ongelmat, muutokset verisuonissa sekä huonokuuloisuus. Riskiperheissä voidaan käyttää varhaisessa raskauden vaiheessa sikiödiagnostiikkaa ennustamaan mahdollista osteogenesis imperfectan kehittymistä.

Suomessa osteogenesis imperfectaa sairastavia on yli 300 henkilöä. Taudin periytymistapa on yleensä vallitseva. Sen toteaminen tapahtuu yleensä lapsuudessa. Diagnostiikka perustuu taudinkuvaan ja röntgenlöydöksiin, ja tauti varmennetaan geenitutkimuksen avulla.

Osetogenesis imperfectan hoidossa pyritään murtumien ja vammojen synnyn ehkäisyyn ja vähentämiseen. Hoitona ovat fysioterapia ja toimintaterapia, liikunnallinen kuntoutus ja tarvittaessa murtumien kirurginen hoito. Bisfosfonaattilääkitys on noussut keskeiseksi osaksi osteogenesis imperfectan hoidossa. Bisfosfonaatit estävät luustoa hajottavia soluja, osteoklasteja.

Muita sidekudoksen sairauksia

Verraten yleinen kollageenin tyyppi II:n rakennevirhe on Sticklerin oireyhtymä. Suuri osa on lieviä tautimuotoja. Silmäoireita ovat vahva likinäköisyys, lasiaisen ja verkkokalvon rappeutuminen, kaihi, verkkokalvon irtoaminen ja glaukooma. Silmäongelmat voidaan todeta jo lapsena. Myös vaihtelevan asteista kuulon alenemista voidaan tavata. Niveliin liittyvät yliliikkuvuus, kivut ja taipumus varhaiseen nivelrikkoon. Kasvojen luuston häiriöinä voi esiintyä pieni alaleuka ja kitalakihalkio.

Multippeli epifyseaalinen dysplasia (MED) johtuu kollageenin tyyppi IX:n virheistä. Tällöin nivelruston sairaus johtaa kasvuhäiriöihin ja nivelrikkoon. Muitakin vastaavia pääasiassa nivelruston rakenteeseen kohdistuvia virheitä tunnetaan.

Elastiinin geneettinen virhe tunnetaan Williamsin oireyhtymänä. Oireet kohdistuvat etenkin sydämeen ja verisuoniin. Aortta ja keuhkovaltimo ahtautuvat jo lapsena. Myöhemmin kehittyy verenpainetauti. Lisäksi tavataan pientä syntymäpainoa, vauvaiässä ruokintaongelmia, kärttyisyyttä ja koliikkikipuja. Hampaistossa on muutoksia, lihakset ovat heikot, nivelissä on yliliikkuvuutta ja vanhempana vaivaa jäykistyminen. Williamsin oireyhtymään kuuluvat myös tunnusomaiset kasvonpiirteet, verrattain alhainen älykkyysosamäärä ja erilaiset persoonallisuuspiirteet. 

Sidekudoksen sairauksien hoito

Geenivirhettä eli taudin syytä ei voi korjata. Hoidolla pyritään lievittämään oireita ja ehkäisemään niiden pahenemista.

On tärkeää, että lääkäri tunnistaa oireiden syyn ja potilas saa taudistaan tietoa. Kun hän tuntee taudin luonteen, hän voi itse muokata elämänsä siten, että taudista on mahdollisimman vähän haittaa. Jos tauti todetaan jo nuorena, on se otettava painavana seikkana huomioon ammatinvalinnassa. Nivelten kivut ovat yleisiä. Niitä voidaan hoitaa parasetamolilla ja tulehduskipulääkkeillä.

Yliliikkuvuus altistaa nivelrikolle, joten niveliä on pyrittävä varjelemaan virheellisiltä liikkeiltä sekä sijoiltaan menolta. Tukilastoja tai -sidoksia voidaan käyttää nivelten tukena. Lihaksia vahvistava liikunta on suositeltavaa.

Suurten nivelten nivelrikkoa joudutaan ehkä hoitamaan tekonivelleikkauksella. Leikkaushaavan paraneminen voi tuottaa ongelmia, joten kirurgin on syytä olla tietoinen taudista ennen leikkausta. Ihon hoitona voidaan käyttää tavallisia perusvoiteita. Alaraajojen suonikohjut saattavat vaatia tukisukkien käyttöä.

Hampaiston ongelmat vaativat hammaslääkärin seurantaa. Silmälääkärin apua tarvitaan säännöllisesti monissa tautimuodoissa.

Päivitetty: 2022, asiantuntijana professori Tom Pettersson