Liike huoltaa luita

Luuston hyvinvoinnista kannattaa pitää huolta. Luut voivat paremmin, kun reumasairaus on hyvässä hoidossa, ravitsemus sekä liikunta riittävää ja elämäntavat muutenkin terveelliset.

Luusto on elävää kudosta, joka uudistuu läpi ihmisen elämän. Noin kymmenessä vuodessa luustomme vaihtuu kokonaan uuteen.

Osteoporoosissa luu haurastuu nopeammin kuin uutta luuta rakentuu. Luun lujuus alenee ja rakenne heikentyy. Osteopeniaksi kutsutaan osteoporoosin esiastetta, kun luun lujuus on jonkin verran alentunut.

Monet sairaudet, kuten tulehdukselliset reumasairaudet ja diabetes, lisäävät osteoporoosin riskiä.

Nivelreumaa sairastavalla on noin kaksi kertaa suurempi riski saada osteoporoosi tai nikamamurtuma kuin väestöllä keskimäärin. Joissakin reumasairauksissa, erimerkiksi myosiiteissa, riski voi olla vielä suurempi. Lastenreuma tai SLE lisäävät osteoporoosin riskiä myös lapsilla ja nuorilla.

Kun osteoporoosi liittyy toiseen sairauteen, puhutaan sekundaarisesta osteoporoosista.

”Haasteellisen osteoporoosista tekee se, että luun haurastumista ja osteoporoosin kehittymistä ei havaitse itse mitenkään”, sanoo endokrinologi Anna-Mari Koski, Keski-Suomen hyvinvointialueelta ja Terveystalo Jyväskylästä. Endokrinologi tutkii ja hoitaa hormoneja tuottavien elinten sairauksia.

Useimmiten osteoporoosi huomataan vasta, kun ihmiselle tulee luunmurtuma. Osteoporoosista on yleensä kyse, jos luu murtuu tavallista helpommin. Pienienergiaisesta murtumasta puhutaan, jos murtuman syynä ei ole voimakas törmäys eikä putoaminen metriä korkeammalta. Tavallisimpia ovat ranne- ja olkavarsimurtumat sekä nilkkamurtumat. Vakavampia ovat lonkka- ja nikamamurtumat, silloin osteoporoosi on usein edennyt jo pitkälle.

Osteoporoosista voi kertoa myös pituuden lyheneminen vähintään neljällä senttimetrillä.

Reuma vaikuttaa luustoon

Luuston terveyteen vaikuttaa toisaalta luumassan määrä ja toisaalta luun laatu eli lujuus ja rakenne. Osteoporoosia tutkitaan luuntiheysmittauksella.

Luuntiheys kehittyy lapsuuden ja nuoruuden aikana, aina 25–30-vuotiaaksi asti. Viimeistään nelikymppisenä luuntiheys alkaa pikkuhiljaa laskea kaikilla. Lasku voi naisilla vaihdevuosien jälkeen tapahtua nopeastikin, kun estrogeenituotanto hiipuu.

Lähtötilanteella on merkitystä.

”Jos lapsena ja nuorena istuu tietokoneella eikä juuri liiku, luusto ei kehity parhaalla tavalla. Tulehduksellinen sairaus voi vaikuttaa samaan tapaan, etenkin jos se vähentää liikkumista. Luuntiheys ei pääse kehittymään maksimaaliseen lujuuteensa”, Koski sanoo.

Jos osteoporoosin taustalla on tulehduksellinen sairaus, on ensisijaista hoitaa perussairaus kunnolla. Kun tulehdusprosessia on mahdollisimman vähän, myös tulehduksen välittäjäaineita on vähän. Juuri ne heikentävät luuta.

Reumasairauksien hoidossa käytettävistä lääkkeistä kortisoni on luuston kannalta hankala. Vaikka se sammuttaa tulehdusta, suurten annosten pitkäaikainen käyttö haurastuttaa luuta.

Jotkut riskitekijät ovat yleisiä koko väestössä. Sukurasitus lisää riskiä: jos vanhemmalla on lonkkamurtuma, myös jälkikasvulla on iso riski sairastua osteoporoosiin. Elintavat, kuten liikkumattomuus, runsas alkoholin käyttö ja tupakointi ovat haitaksi luustolle.

Liikettä luille

Luusto tarvitsee uudistuakseen painetta eli luiden painoa kantavaa liikuntaa. Reumasairauksia sairastaville muuten oivallinen vesiliikunta ei yksinään ole paras liikkumismuoto luustolle. Reipas kävely, tanssi ja kuntosaliharjoittelu ovat hyviä lajeja, jotka sopivat useimmille.

”Painoa kantava liikkuminen on luuston hyvinvoinnin kannalta ihan ykkösasia. Luu haurastuu varmasti, jos vain makoilee sängyllä tai sohvalla,” Koski toteaa.

Jos jo sairastaa osteoporoosia, voimakkaita kiertoliikkeitä ja korkealta hyppäämistä tulee välttää.

Tasapainoa kehittävät ja ylläpitävät liikkeet ovat tärkeitä. Hyvä tasapaino ehkäisee kaatumisia ja sitä kautta murtumia.

Liike on luustolle tärkeää koko elämän ajan. Tärähdykset ja paine pitävät luuston uudistumisprosessit kunnossa. Kun vanha luu hajoaa ja uutta muodostuu, elimistö samalla korjaa luuhun syntyneitä pieniä vaurioita.

Rakennusaineita ravinnosta

Suomessa osteoporoosia sairastavan kannattaa ottaa D-vitamiinilisä ympäri vuoden. Myös kalsiumin riittävästä saannista on hyvä huolehtia. Jos sitä ei ruokavaliosta saa tarpeeksi, kalsiumia on hyvä ottaa lisäksi purkista.

”Yksi gramma kalsiumia ruuasta tai tabletista vuorokaudessa riittää useimmille. D-vitamiinia on hyvä saada 20–50 mikrogrammaa vuorokaudessa. Eurooppalaisen suosituksen mukaan D-vitamiinin maksimiraja aikuisille on 100 mikrogrammaa vuorokaudessa,” Koski sanoo.

”Jos osteoporoosi on jo todettu, D-vitamiinipitoisuus kannattaa tutkia verestä. Se on halpa tutkimus, jolla voidaan varmistaa vitamiinin riittävä saanti.”

Riittävä ja monipuolinen ravitsemus on ylipäätään tärkeää. Yli 70-vuotiailla paino ei saisi laskea oikeastaan ollenkaan. Hento rakenne ja pienipainoisuus lisäävät riskiä osteporoosille ja murtumille.

Erityisesti ikäihmisten tulisi varmistaa riittävä proteiinin saanti. Luusto tarvitsee proteiinia rakennusaineeksi. Jos sitä saa kovin vähän, niin elintärkeät elimet kuten sydän ja aivot ovat proteiinin saannissa etusijalla. Luille jää vain rippeet.

Runsas alkoholin käyttö on haitallista myös luille, samoin tupakkatuotteet.

Lääkkeet apuna

Jos tiedetään, että reumasairaus on ollut pitkään aktiivinen tai käytössä on suuriannoksinen kortisonihoito, suojaava luulääkitys voidaan aloittaa ennaltaehkäisevästi, jotta säästyttäisiin murtumilta. Luulääke valitaan niin, että se tepsii juuri kortisonin aiheuttamaan osteoporoosiin.

”Onneksi luuntiheyttä mitataan nykyään enemmän näissä tapauksissa, joissa riski osteoporoosin kehittymiseen on suuri. Tarkoitus on estää se ensimmäinenkin murtuma”, Anna-Mari Koski sanoo.

Luulääkkeet vaikuttavat luuston uudistumisprosessiin. Ne jaetaan kahteen luokkaan sen mukaan estävätkö ne luun hajoamista vai edistävätkö ne sen muodostumista.

Hajoamista estävät eli antiresorptiiviset lääkkeet ovat tavallisimpia osteoporoosin hoidossa käytettäviä lääkkeitä. Niitä ovat sekä suun kautta kerran viikossa otettavat bifosfonaatit että ihon alle kuuden kuukauden välein pistettävä denosumabi. Bisfosfonaattia voidaan antaa myös suonensisäisesti kerran vuodessa. Näitä ensilinjan lääkkeitä käytetään yleensä 3–5 vuoden ajan, jonka jälkeen ar vioidaan tilanne uudelleen.

Anaboliset luulääkkeet taas lisäävät luun muodostumista. Niitä tar vitaan, jos murtumariski on hyvin korkea: useita aiempia murtumia, tuore eli 1–2 vuotta vanha lonkka- tai nikamamurtuma, merkittävästi alentunut luuntiheys tai ensilinjan lääkkeiden huonon tehon takia tulleet uudet murtumat.

Anabolisista lääkkeistä teriparatidi pistetään kahden vuoden ajan päivittäin, romosotsumabi kerran kuukaudessa vuoden ajan. Romosotsumabi sekä estää luun hajoamista että edistää sen muodostumista.

Anabolisten luulääkkeiden jatkoksi tar vitaan aina ensilinjassakin käytetty, luun hajoamista estävä lääkitys, jotta luun hajoaminen ei käynnisty uudelleen. Luun aineenvaihdunta on hidasta, ja siksi lääkekuuritkin ovat pitkiä. Tilanteen korjaantuminen vaatii aikaa.

”Kun osteoporoosilääkitys aloitetaan murtuman jälkeen, uuden murtuman riski on korkeimmillaan ensimmäisen vuoden aikana. Vie aikaa ennen kuin lääke vaikuttaa riittävästi ja pienentää murtumariskiä”, Koski kertoo.

Luulääkkeistä denosumabia ei pidä lopettaa yhtäkkiä. Lääkitys heikentää luuta hajottavia soluja, ja jos lääkitys loppuu yhtäkkiä, ne voivat aktivoitua ja murtuman riski suurentua.

Suun kautta otettavat bisfosfonaattilääkkeet saattavat joillakin aiheuttaa närästyksen kaltaista ylävatsan ärsytystä. Vakavat haittavaikutukset ovat hyvin har vinaisia. Hampaiston hyvä hoito on tärkeää luulääkityksen aikana.

Lääkehoidolla pystytään ehkäisemään 50–70 prosenttia murtumista.

Hormonihoidot, kuten naisilla vaihdevuosien hoitoon käytettävä estrogeeni ja miehillä testosteroni, ehkäisevät myös osteoporoosia, jos hormonien puute on todettu.

Vaikka reumasairaus voi lisätä osteoporoosin riskiä, hyvä uutinen on, että osteoporoosia voi ehkäistä ja hidastaa niin omahoidolla kuin lääkityksellä.

Teksti: Minna Elo
Kuva: Eeva Anundi

Juttu on julkaistu Reuma-lehdessä 2/2024.